S/y JULIA vaeltaa Itämerellä vältellen vastatuulia ja yleistä kiireen pitämistä. Tänä vuonna on alustavasti ajatus suunnata etelärannalle joko Ruotsin tai Baltian kautta ja vastaavasti toista kautta takaisin. Reitinvalintaan vaikuttavat oleellisimmin kulloinkin vallitsevat tuulet.
Liikkeellelähtöä Espoosta siivitti mukava sivutuuli ja sileähkö vesi, joten Suomenlahden ylitys meni ripeästi. Proviantin täydennys Tallinassa on jo perinne – siis myös ruokapuolen.
Meriveden pinta on jo useampana vuonna ollut dramaattisen alhaalla koko alkukesän. Rantautumisista on tullut tarkkaa puuhaa, eikä pienistä pohjakosketuksistakaan ole voinut välttyä. Moniin paikkoihin ei yksinkertaisesti pääse, kuten Kalevi Jahtiklubi Tallinnassa kesäkuun vaihteessa: normaalisti reilut kaksi metriä, mutta nyt vesi lähes kolmekymmentä senttiä alle normin. Satamakapteeni levitteli laiturilla käsiään ja totesi saman, minkä olin jo käytännössä huomannut: vettä oli alle kaksi metriä koko vieraslaiturin pituudelta.

Piritan tyhjänpuoleinen laituri ennen ukkosta
Ahneus näkyy iskeneen keskustan Vanasadaman pitäjiin. Palvelut eivät ole muuttuneet miksikään, mutta satamamaksua on korotettu roimasti: 44-jalkaisen veneeltä 55 euroa/vrk. Nyt olisi kohdallaan tehdä paikalle Naantalit. Suomalaiset lienevät kuitenkin ylivoimaisesti eniten rahaa tuova ryhmä Tallinnan satamissa. Kyse ei ole siitä, että muutama kymppi kerran pari kesässä olisi merkittävä summa vuoden veneilybudjetissa, vaan periaatteesta: perusteettoman rosvouksen ei pidä antaa mennä läpi. On ymmärrettävää, että satamiin sijoitetun rahan tuotto on saatava varsin lyhyen kauden aikana, mutta oikeampi tapa olisi tarjota veneilijöille suunnattu hyväkatteinen mutta valinnainen palveluvalikoima ja jättää valinnanvapaus asiakkaille. Uskon, että monet veneilijät olisivat valmiita käyttämään enemmän rahaa satamissa, jos näkisivät saavansa sille kunnon vastineen.
Naantali korotti joskus takavuosina ainoana satamana Suomessa maksunsa sataankahteenkymmeneen markkaan, joka silloin oli aivan posketon suhteessa normaaliin muutaman kympin tasoon. Veneilijät vastasivat boikotilla, eikä satamassa käynyt muutamaa turkulaista lukuunottamatta juuri ketään koko kautena. Seurauksena oli katastrofaalisen huono businesskesä paikallisille ravintoloille ja muille palveluille. Kun vielä samoihin aikoihin kaupunkiin johtaville väylille alettiin rakentaa matalia siltoja, jäi Naantali pysyvästi pois kesäohjelmasta ainakin useimpien purjeveneilijöiden osalta.

Näkymä sadepilven alta Restoran Vienton terassilta Piritan Purjespoordikeskuksen yläkerrasta…

…ja samasta paikasta pohjoisen suuntaan
Dirhamissa oli kaikki vielä vaiheessa, ravintola kevätremontissa, mutta peruspalvelut eli viimevuotinen uusi satamakonttori suihkuineen ja lähiverkkoineen toiminnassa.

Dirhami säästää sähköä – ja lamppuja
Haapsalussa olemme tällä kölillä käyneet aiemminkin, mutta nyt ei peräpoijulaituriin päässyt, vaikka järjestelmällisesti kokeilimme kaikki poijut. Satamakapteeni oli yhtä yllättynyt tuloksesta; kyse ei selvästikään ollut kaikuluotaimen virhenäyttämästä levän tms. vuoksi, vaan köli upposi toistamiseen tukevasti mutaan, joka onneksi oli pehmeää. Paikka oli siis otettava uloimman laiturin sisälaidalta sivuttain, koska siellä poijut ovat varsin lähellä. Satamakapteeni otti köydet vastaan ja kävi oma-aloitteisesti hakemassa kaksi pitkää roikkaa, joilla veti sähköliitynnän veneen viereen.
Haapsalun Grand Holm Marina näyttävine vastaanottotiloineen, kauppoineen ja ravintoloineen oli kiinni ja remontissa, mutta laituri ja saniteettitilat käytettävissä. Olimme kirjan mukaan jo toinen vierasvene satamassa tänä vuonna, terveisiä vain s/y ODEn tutulle miehistölle, jolla näkyi olevan viikon etumatka etelään.
Haapsalun keskustassa, piispanlinnan muurin vieressä oli juuri avattu uusi ravintola Hapsal Dietrich, jolle toivotamme menestystä ja pitkää ikää, niin hyviä ja kohtuuhintaisia olivat eväät.

Rantaruotsin museo Haapsalussa oli kiinni, mutta sisään päästiin silti