24.6. Darlowo

Ensimmäinen pysäkki Puolan puolella oli Darlowo; sinne tuuli meidät puhalsi. Matkan varrella kuunneltiin kerran tunnissa VHF:ltä sotavoimien (jäi epäselväksi kenen) varoitus raketin ampumisesta jollain alueella, jonka koordinaatteja ei annettu. Päivän päätteeksi harjoitus peruttiin.

Darlowon nostosilta aukeaa tasatunnein, ja joen laidalle voi pysäköidä odottamaan ja ihmettelemään vilkasta liikennettä joenuoman molemmin puolin. Sisäpuolella on vierassataman sisältävä allas, jonka telakkatekninen ambienssi hakee vertaistaan. Satama on kuitenkin hyvin suojassa joen virroilta ja mainingilta. Jahtiklubin moderni rakennus sisältää mainittavan siistit saniteettitilat. Rantakylässä on kaikenlaista turistirysää sekä toinen toistaan edullisempia kuppiloita. Mainiot turskafileet, pelmenit ja isot oluet irtosivat alle 40 slotylla, joka ei ole kymppiäkään euroissa. Varsinainen kaupunki on muutaman kilometrin päässä jokirantaa ylöspäin.

Puolassa yritin toistamiseen päästä internetin ihmeelliseen maailmaan ostamalla prepaid-dataliittymän. Paketti sisälsi sim-kortin ja perusteelliset konfigurointi- ja aktivointiohjeet, tietysti vain puolaksi. Asensin kortin pulikkaan, jonka olin sitä varten hankkinut jo aiemmin kiinalaisesta verkkokaupasta ja ryhdyin askartelemaan konfigurointiohjeiston kanssa. Apuna käytin Googlekääntäjää ja nettisanakirjaa ja katso: jo parin tunnin päästä liittymä lähti kuin lähtikin kukkumaan. Montaa säätiedotusta sillä ei kuitenkaan katsottu, ennenkuin säädetty tavumäärä oli käytetty ja kortti olisi vaatinut uudelleenlatauksen, josta myös olisi ollut käytettävissä seikkaperäiset puolankieliset ohjeet. Päätin vastedes tyytyä saatavillaolevien langattomien verkkojen käyttöön. Sittemmin kotimainen operaattori on ryhtynyt tarjoamaan Pohjoismaiden ja Baltian dataliikenteen ilman lisämaksuja, mikä täyttää Itämeren kiertäjän datatarpeet Saksaa lukuunottamatta varsin onnistuneesti.

Advertisement

18.-22.6. Bornholm

Bornholmin pohjoisrannalla on useampia pittoreskeja, pesusoikon kokoisia satama-altaita, jotka aiemmilla reissuilla ovat jääneet näkemättä silloin vallinneen tuulen ja aallokon vuoksi. Tällä kertaa sää suosi satamissa vierailemista, eikä niissä liioin ollut tungosta. Gudhjem ja Allinge osuivat kohdalle; molemmissa on asiallisia kuppiloita altaiden reunalla sekä vakavamieliseen kalaruokailuun tarkoitettu savustamo. Satamat ovat pieniä ja veistetty kivestä, joten niitä ei oikein pääse laajentamaankaan. Vettä niissä on paljon, mutta varsinaisia paikkoja vähän. Voitiin vain kuvitella, millainen tungos niissä on varsinaisen sesongin aikana, kun altaat pakataan illalla umpeen veneistä ja suljetaan portit.

Gudhjem

Allinge

Rønnen Nørrekås on perinteinen, aallonmurtajan taakse viritelty laituriharava tolppakiinnityksineen. Ennen siellä oli runsaasti vieraspaikkoja, nyt periaatteessa ei yhtään: kaikki paikat ovat varattuja. Käytännössä paikkoja kuitenkin löytyy, jos ei muuten niin satamakapteenin avustuksella sen mukaan, miten veneitä on liikenteessä. Rønnessa on keramiikkamuseota ja muutakin turistiansaa, valikoima ravintoloita – unohtamatta Torvets Pølsebaria, josta saa makkaraa vaikkapa aamuhiukoon. Provianttia voi menestyksellisesti täydentää rannan Kvicklyssä.

Rønnestä lähdettäessä vaihteleva tuuli ei houkutellut pidempään legiin, joten päätettiin kiertää vielä saaren etelärantaa Nexø:hön kyttäämään parempaa kyytiä kohti Puolaa.

Nexøssä aika moni asia oli lähtökohtaisesti pielessä: onnettomat poijut isommassa altaassa, sataman maksusysteemi vain 10 ja 16 välillä tarvikeliikkeen ollessa auki (muulloin ilmeisesti ollaan ilman palveluja), omituinen 50 DKK:n pantti, älytön älykortti, vessat tukossa, ei vettä, polttoaineen jakelupalvelun asemesta puhelinnumero kopin seinässä jne. Rekisteröimme ainoaksi syyksi tässä satamassa vierailemiseen altaan reunalla sijaitsevan ravintola Culinariumin: turska ravuilla ja yrttiperunoilla, alkuun paistettu kutunjuusto viikunachutneylla, juomana itse maahantuotu Riesling, päälle mousse au chocolade – kaikki täyttä asiaa ja laatuun nähden kohtuuhinnalla.

Superkuu Nexøn yllä

17.6. Christiansø

Keli suosii matkapurjehdusta

Matka Hanön lahden poikki Tanskan Christianølle, pienelle linnakesaarelle Bornholmin koillispuolella, oli matkapurjehduksen juhlaa: perillä oltiin reilun kuuden tunnin päästä jo alkuiltapäivästä. Satamassa oli pari matkustajalaivaa, joten pääsaaren laiturista oli käytettävissä vain veneenmitta. Saapuvat veneet pinoutuivat siihen odottamaan laivojen lähtöä, jonka jälkeen laituri olisi vähän pidemmältä matkalta veneilijöiden käytettävissä seuraavaan aamupäivään asti. Länsipuolen lyhyenpuoleiset poijupaikat olivat täynnä. Sesonki näytti alkaneen; sen näki muuatta ystävääni lainaten mm. siitä, että kaikki kipparit eivät enää olleet harmaatukkaisia.

Christiansø oli kymmenen vuotta sitten hiljainen ja unelias, taiteilijoiden ja muun lievästi erakoituneelta vaikuttavan jengin asuttama museolinnake, jossa kävi veneilijöiden ohella vähänlaisesti matkailijoita. Nyt turistilaumoja kuljetetaan päivittäin kahdella isolla laivalla ihmettelemään museoita, syömään krouvin terassilla ja asioimaan varta vasten laivojen käyntiaikaan auki olevassa matkamuistomyymälässä. Krouvin baarin puoli on ennallaan, sali näyttää uusitulta ja sen perällä olevasta ovesta tulee asiakkaita hotelliavain kädessä aterioimaan ennalta varatuissa pöydissä. Merikarhujen vanhaa vieraskirjaa ei löydy enää mistään. Nykyinen henkilökunta ei ole koskaan kuullutkaan siitä.

Linnakkeen ainutlaatuiset rakennelmat ja idylliset maisemat ovat ennallaan, eikä krouvin ruokakaan ollut hullumpaa. Baarin Malört on yhtä jyrkkää kuin ennenkin.

Christiansøn satama saarten väliseltä sillalta nähtynä

Tanskalaiseen tapaan satamakonttorin palvelut on korvattu koneella

Lammikoiden ympärillä kuuluu jatkuva sammakoiden konsertti

15.6. Hanö

Hanön saaren satama-altaassa oli veneitä parissa kerroksessa, mutta paikka löytyi satamaisännälle soittamalla entisen paikallisen kalaveneen kyljestä. Rantakuppilassa ehdittiin syödä maittavat ahvenet ennen kuin sää alkoi muuttua, ja seuraava päivä meni pääasiassa sisäpalveluksen merkeissä sadetta pidellessä.

Hanön ympärillä pyöri tullessa ja lähtiessä useita sotalaivoja. Niiden läsnäolo liittyi ilmeisesti Naton merisotaharjoitukseen, jota huhujen mukaan oli alueella käynnissä. Periaatteessa voimassa oli jopa kieltoja purjehtia tietyillä merialueilla, joiden tarkempi sijainti ei selvinnyt oikein mistään, vaikka asiaa ankarasti googletettiin. Satamaisäntä tulosti jostain internetin uumenista karttakopioita, joita hän pyynnöstä jakeli joillekin veneilijöille. Saamamme käsityksen mukaan etelän suunta oli kuitenkin vapaa, joten asia ei edellyttänyt enempiä toimenpiteitä. Jäi vain ihmetyttämään se, miksi luultavasti turvallisuussyistä annetut kiellot ja niiden kohteena oevat alueet pidetään niinkin tarkoin salassa merellä liikkuvilta.

Hanölle perustettiin luotsiasema jo 1700-luvun loppupuolella, mutta jo sitä ennen oli Elsa Greta Schult -niminen yksityishenkilö ostanut saaren kruunulta. 1810-luvulla saari toimi englantilaisten laivaston tukikohtana, mutta edelleen nykypäivänä saari on yksityisomistuksessa, aiemmin kalasatamana, nykyään kaiketi enimmäkseen matkailukohteena. Saarella on mukava kuljeskella bongailemassa erikoisempia kasveja, etenkin kun saarella ei ole autoja eikä lainkaan hyttysiä, mikäli paikallisia on uskominen.

Hanön satama on vallitsevien tuulien puolella, mutta tukevan aallonmurtajan suojassa

14.6. Sandhamn

Vastatuuli, aallokko ja ”Hanoin” lahdelta kiertyvä maininki aiheuttivat huomattavia katkoja matkanteon kivuuteen, vaikka ilma muuten olikin kaunis. Kolme tuntia rimpuilua pesukonesimulaattorissa riitti, sitten oli vedettävä kannet hyvin huuhdottuina sisään Blekingen Sandhamniin, jossa myös tuuli navakasti, vaikka paikka kartalla näyttää suojaiselta. Satamassa ei ole ponttonilaitureita, joten kiinnittyminen tehdään tiukkana sivutuulimanööverina korkean, valkoisiksi maalatuilla autonrenkailla vuoratun betonilaiturin pollareihin lähinnä suopungin heittoa muistuttavalla tekniikalla. Kaijalla käyskentelevä turisti ihmetteli puuhaa aikansa ja tuli lopuksi apuun ottaen köyden vastaan ilman aavistustakaan siitä, mitä sillä pitäisi tehdä. Kävimme läpi veneen kiinnittämisen alkeet kansainvälisin käsimerkein, ja liinat saatiin kiinni. Samassa paikalle kurvasi marinan avopaku, josta hyppäsi satamavouti tiedottamaan suomenkielisen tervehdyksen saattelemana tärkeimmät asiat: palvelurakennuksen koodin sekä wi-fi -verkon tunnussanan. Maksun ehtisi hoitaa myöhemminkin.

Omintakeinen piirre marinan palveluvalikoimassa oli tusinan verran polkupyöriä laiturilla lukitsemattomina, veneilijöiden vapaassa käytössä. Liikkuminen satamassa kävikin luontevasti fillarilla, jonka sai poimia valikoimasta esimerkiksi satulan korkeuden perusteella. Vaihteisto tosin ei toiminut, ja rengaspaineetkin olivat alakantissa, mutta muutaman kilometrin tutustumislenkki läheiseen Torhamniin meni silti mukavasti.

Torhamnin kirkossa on varattu paikka salimiksaajalle

Lenkkimaisemaa Sandhamnissa

Sandhamnin jälkeen vastatuulta riitti vielä muutama maili Utlänganille, josta suunnattiin sivutuuleen länttä kohti. Tarkoitus oli seurata Oliviaa Karlskronaan, mutta lähes slööriksi kääntyvä sivutuuli antoi niin maittavan kyydin, että vene halusi vastaansanomattomasti jatkaa samaa vauthia Hanöön asti.

Kalmar 11.6. – Kristianopel

Kalmar on vakiohuoltopiste Öölannin ja mantereen välisessä salmessa. Siellä on iso satama, helppo tankkauspiste, hyvin varustettu venetarvikeliike, erinomaiset huoltopalvelut esimerkiksi Volvo-Pentan ja Yanmarin koneille sekä normaalit vähän isomman kylän kaupat ja kioskit. Ja tietenkin rautatieasema, joka näyttää hiukan erikoiselta venesataman välittömässä tuntumassa.

Ruokahuoltoa hoidettiin siis paitsi kaupassa myös ravintolassa, hyvässä seurassa s/y Olivian päällystön kanssa. Aamulla oltiinkin valmiit jatkamaan matkaa, jota tuuli ei suosinut: aamupäivän etelätuuli voimistui reippaaksi etelälounaiseksi. Vastaan nouseva parimetrinen aallokko vei halut jatkaa Utklippanille, joten päätettiin tutustua Kristianopelin pienen satama-altaan syvyysmerkintöihin ihan käytännön kautta.

Kaikuluotain piti taas komentaa rauhoittumaan; alle kahden metrin näyttämät ilmeisesti johtuivat täälläkin pohjan kasvillisuudesta – ainakaan ei kertaakaan osunut mihinkään kovempaan. Satamakapteenin vakaa mielipide oli, että kraanan kohdalla on vettä riittävästi, ja ilmeisesti sitä oli.

Kristianopelin kiusa on levistä tai jostain muusta lähtevä epämiellyttävä haju, joka valtaa sataman ja veneenkin sisätilat. Muutenhan paikka on asiallinen: peruspalvelut toimivat ja rannassa on kelvollinen kuppila. Hillitty ruotsalainen idylli löytyy heti tienvarresta alkaen, ja Gästgifverissa muutaman sadan metrin päässä on menneen ajan tunnelman lisäksi tarjolla hyvää ruokaa ja asiallista palvelua.

Kristianopelin kestikievari ulkoa

Sisällä tarjotaan kalaruokien lisäksi mm. kaurista

Kristianopelissa näkyi Tanskan lippuja sekä sataman että läheisen motellin ja leirintäalueen tangoissa. Ruotsin ohella muita kansallisuuksia ei sitten siellä liputettukaan. Ihmettelimme tätä satamakapteenille, joka ilmoitti sen johtuvan siitä, että hehän ovat tanskalaisia. Kristianopel perustettiin 1599 Tanskan rajalinnoitukseksi Ruotsin Kalmarin lääniä vastaan. Siitä on yhä näkyvästi jäljellä satamaa kiertävän muurin jäännökset. Merkityksensä rajalinnoituksena kaupunki menetti 1600-luvun puolivälissä, kun Blekingen alue siirtyi Roskilden rauhassa Ruotsille. Satamakapteenin mukaan kuitenkin vielä nykypolven isovanhemmat puhuivat vahvasti tanskalaisvaikutteista murretta. No, eihän tuosta ole vasta kuin kolme-neljäsataa vuotta…

9.6. Byxelkrok – Borgholm

Visbystä länteen lähdettäessä oli tarjolla pelkkää tyyntä eri suunnista. Vietettiin siis päivää muistellen Rudolf Dieseliä, jonka kuolemasta tulee syyskuussa kuluneeksi sata vuotta. Diesel katosi Englannin kanaalia ylittäneestä laivasta 29. syyskuuta 1913, matkalla avaamaan uutta tehdasta Ipswichissä. Kuolemalle on kaksi selitystä, joista toinen on hänen huonoon taloudelliseen tilaansa perustuva oletus itsemurhasta. Dieselin perhe kuitenkin uskoo, että hänet heitettiin laivalta mereen ja että hänen keksintönsä varastettiin. Epäillään myös, että saksalaiset agentit murhasivat hänet estääkseen häntä paljastamasta keksintönsä yksityiskohtia Saksan vihollisille tulevassa sodassa.

Göteborgilainen sovellus R. Dieselin keksinnöstä kuljetti meidät tasaisesti, joskin puuduttavasti Öölannin pohjoiskärjen ympäri Byxelkrokiin. Siellä otimme taas kerran pohjakosketuksen peräsimellä paikassa, jossa viereinen vene (siis taas kerran puhuva vene) väitti kaiun näyttävän kolmea metriä. Jotenkin tuntuu, että tätä on nyt liikkeellä. Kevätvesi on selvästi muutaman kymmenen senttimetriä alle normaalin tason, jonka lisäksi erilaiset muta- ja hiekkapenkat liikuskelevat arvaamattomasti.

Byxelkrokin kalastuslaivastoa

Ulomman aallonmurtajan tuntumaan viritetyistä poijuista löytyi paikka, jossa ei ainakaan pohjakosketuksia tuntunut, vaikka kaikuluotain taas näytti pieniä lukemia ja mekasti mielenosoituksellisesti. Kiinnittymisrutiinien jälkeen alkoi viivyttely, jolla kippari ylitti siirtää väistämätöntä velvollisuuttaan jonnekin tulevaisuuteen. Eihän siinä mikään auttanut: uimahousut jalkaan, maski naamalle ja veneen alle, olihan veden lämpö kuitenkin jo toistakymmentä astetta. Keulapotkurista oli puhti pois, ongelmanratkaisu on erilaisten syiden poissulkemista, ja jostain on aloitettava. Fiksumpaa olisi ehkä ollut viettää vielä vähän enemmän aikaa loogisen päättelyn parissa, mutta kun puhelimeen tarttuminen on helpompaa, tulee kuunneltua neuvoja, jotka ovat sinänsä oikeita, mutta perustuvat vääriin oletuksiin.

Alaslaskettu potkuri näytti kuitenkin puhtaalta ja ehjältä, molemmat puolikkaat pyörivät yhdessä ja pyörintävastus tuntui siltä kuin sen pitäisi. Ruotsalainen maahantuoja hiukan myöhemmin vahvisti puhelimitse, ettei tässä mallissa mitään rikkoutuvia sokkia edes ole, joten se siitä varaosaongelmasta. Samainen taho johdatti etsinnän heti oikeaan suuntaan eli sähkönsaantiin, jonka olin aiemmin kuitannut tarkistamalla laitteen sulakkeen kunnon. Yleismittari kertoikin ankkurivinssiä ja keulapotkuria syöttävän akun jännitteeksi peräti 9 volttia, joka keulapotkurin kytkintä käännettäessä putosi neljään.

Kaikkien etäongelmaisten purjehtijoiden sankari Jarmo K. kertoi välittömästi puhelimessa, että jos liitokset ovat kunnossa, akun latausjohdon jommasta kummasta päästä pitää löytyä palanut sulake. Akun läheltä löytyi ehjä sulake, samoin koneen vierestä samankokoinen ja samaan tarkoitukseen viittavalla tekstillä varustettu. Hämärien nurkkien maanisdepressiivinen koluaminen piuhoja yleismittarin kanssa seuraillen jatkui vielä pitkään, kunnes konehuoneen pimeimmältä puolelta löytyi vielä yksi paksussa johtimessa ilman mitään merkintöjä oleva palanut 120 ampeerin sulake.

Borgholmin edustalla näyttää rajuilmalta, joka onneksi menee keulan puolelta ohi

Sulakkeen vaihdon ja Borgholmin satamassa yön kestäneen akun latauksen jälkeen keulapotkuri ilmoittautui taas palvelukseen täydellä teholla toimivana. Taas kerran muistuivat mieleen kokeneiden tietokonerasvareiden opetukset vuosikymmenten takaa: ei pidä luulla eikä olettaa, kaikki pitää käydä järjestelmällisesti läpi… ja miettiä vielä jatkoakin: onko lataussulakkeen palaminen johtunut ylipitkästä käyttöjaksosta vai ehkä siitä, että akku alkaa olla tiensä päässä? Ja olisiko kivaa, jos veneen sähköjärjestelmästä olisi olemassa hyvä dokumentti esimerkiksi jonkinlaisen kuvaavan piirroksen muodossa?

7.6. Visby

Ensimmäinen havainto Visbyn satamsta oli, että viime kerralla satamakapteenin suureksi ällistykseksi löytämämme matalan kohdalle ulomman altaan reunalaiturissa oli toivomukseni mukaisesti ilmestynyt kyltti ”Max 2 m” tai jotain sinnepäin.

Satamatoimisto oli luopunut taannoisesta etukäteen maksetusta älykorttisaldosta; nyt ei kortista otettu panttia lainkaan eli jengi palauttaa kortit jos muistaa. Kävijöiden kannalta käytännöllistä.

Ympäristö oli sikäli muuttunut, että pizzeriat ja kebab/falafel -paikat olivat kadonneet altaan reunalta, ja tilalle oli tullut ravintoloita, joilla ainakin oli ruotsalainen nimi. Myös paikallinen lammas oli ilmestynyt takaisin ylempänä olevien ravintoloiden listoille. Pari vuotta sittenhän kuultiin, ettei lammasta ”riittänyt” vienniltä paikallisille ravintoloille, joista jotkut tarjosivat uusiseelantilaista lammasta – saarella, joka sentään on täynnä lampaita.

Kalaravintola, suljettu häiden vuoksi

Altaan ulkopuolella satamakonttorin jatkeena olleen tulli- ja rajavartioputkan tilalle oli ilmestynyt tervetullut kalaravintola, jota kuitenkaan ei päästy kokeilemaan, koska se oli suljettu. Syyksi ilmoitettiin ”bröllop” – siis ilmeisesti prinsessan, ei ravintolanpitäjien. Vain Ruotsissa….

Waller’s Krogin långkok oli odotusten mukaisesti mahtavaa, samoin alkuun nautitut löjrom ja kolmevuotias Pata Negra. Paikan hintataso on vähän yläkantissa, mutta kerran parissa kolmessa vuodessa nautittuna anti tuntuu hintansa arvoiselta.

Provianttitäydennystä varten oli muurin eteläpuolella Södercentrumin ICA knäckebrödeineen ja falukorvineen paikallaan, palvellen lähinnä paikallisia turistien tungeksiessa ylhäällä muurin itäpuolisessa kauppakatuhelvetissä.

Tämän kevään ylioppilaat auton lavalla

Lisäväriä Visbyn visiittin antoi tällä kertaa paikallinen ylioppilasjuhla, jota juhlakalut viettivät riehakkaasti ja äänekkäästi mm. ajellen kuorma-autojen lavalla meikäläiseen penkinpainajaistyyliin pitkin rantakatuja musiikin soidessa ja omaisten hurratessa kadulla. Ilmeisesti mukana oli kouluja laajemmalta alueelta, koska kuorma-autoja oli parikymmentä. Kulkuetta voi tai oli lähes pakko seurata veneen kannelta, koska autojen ajoreitti seuraili altaan reunoja ja meteli oli yletön: autojen lavalle oli viritetty musiikkijärjestelmiä, joiden desibelitasot ylittivät reilusti kaikki sallitut normit.

Visbyn pohjoispuolen lenkkimaastonäkymää

Katukuva on mahdollista ottaa ilman yhtään autoa, mutta kärsivällisyyttä se vaatii

4.6. Väinanmeri ja Sõru

Väinanmeri on matala ja ruopatut väylät kapeita. Kun tähän yhdistetään säkkisumu ja jonkin verran laiva- ja muuta liikennettä, saadaan hyvä harjoitusmaasto tutka-ajolle. Näkyvyys oli Haapsalusta lähdettäessä paikoin sitä luokkaa, että kaapelinmitan päässä kellluva lateraalipoiju hahmottui näkökenttään hetken ajaksi väriään paljastamatta, muuten oli pelkkää harmaata. Ilman autopilottia ja tutkaa tai vähintään plotteria olisi tämäkin kesäkuun päivä kuitattu välipäivän vietoksi ja kukaties ratkettu ukulelen soittoon ja oluen juontiin. Haapsalun sataman länsipuolella pyörivä purjevene ilmeisesti tajusi saman ja päätti palata takaisin satamaan.

Matkanteko jätettiin olosuhteiden vuoksi lyhyeen ja päätettiin rantautua Hiidenmaalle Heltermanin lauttasataman viereen rakennettuun uudehkoon venesatamaan. Paikalla oli aikaisemmin vain tuulenpieksemä laiturintynkä, josta koukut jäivät käteen köysiä kiinnitettäessä; nyt siihen on rakennettu aallonmurtaja, jonka takana suojassa on ainakin kolmeen metriin ruopattu allas, jossa on aisalaituri sähkötolppineen. Rannan kivilaiturilla on myös vesipiste, josta ehkä omalla jatkoletkulla ylettää veneeseenkin asti.

Palvelut ovat kutakuinkin samat kuin hamassa menneisyydessä: satamakapteeni kipaisee hetkessä paikalle maksua vaatimaan, suihkut ja yksi wc ovat samassa neukkuhenkisessä rakennuksessa lauttaterminaalin takapihalla ja myös samassa kunnossa kuin kymmenen vuotta sitten. Valtavan saunan saa omaan käyttöönsä lisämaksulla, jonka maksamista hiukan myöhemmin kaduimme, koska mielestämme parinkympin maksun edestä saunan voisi talven jäljiltä edes kerran siivota. Lisäksi maksujen kirjaaminen ja kuittien tulostaminen tuntui täällä olevan tavallista aikaavievämpää ja työläämpää puuhaa; yksinkertaisempaa olisi ollut tehdä sama kuin kymmenisen vuotta sitten, jolloin satamakapteeni ilmoitti, ettei sauna toimi, eli yksinkertaisesti napsauttaa kiuas kytkimestä päälle ja mennä tunnin päästä saunaan.

Täällä huomasin sattumalta porsaanreiän kotimaassa esitettävän televisio-ohjelmiston tekijänoikeuksien suojelussa. Areenat, ruudut ynnä muut katsomothan eivät yleensä suostu näyttämään ohjelmia verkon läpi, jos huomaavat katsojan selaimen olevan ulkomaisessa ip-osoitteessa. Eli paikallisen wlan-verkon läpi ohjelmien katsominen ulkomailla ei onnistu. Sonera on kuitenkin ymmärtänyt veneilijän ja muunkin matkaajan tarpeet ja sisällyttänyt liittymiinsä oikeuden puheluihin ja dataliikenteeseen Pohjoismaiden ja Baltian alueella samaan pakettihintaan kuin kotimaassa. Kävi ilmi, että kyseisen operaattorin sim-kortilla muodostetun datayhteyden kautta myös suomalaiset televisio-ohjelmat näkyvät esimerkiksi BOOXTV:n iPad-applikaation avulla suorana tai Areenan jne. välityksellä tallennettuina. Paikallisen operaattorin 3G-yhteys riitti puhelimesta wi-fin kautta jaettuna mainiottomasti häiriöttömään tv-kuvaan.

Heltermaalta matka jatkui etelään sumun peittäessä meren. Vasta Saarenmaan ja Hiidenmaan välisen salmen länsipäätä lähestyttäessä näkyvyys parani ja päivä alkoi taas paistaa. Veereen ja uuteen Saarenmaan satamaan oli pitkä matka ja tuuli hyytymään päin, joten tuntui viisalta vaihtoehdolta vetäytyä Sõruun, koska meillä – tai siis ainakin kipparilla – on taipumusta lähes terminaaliseen optimismiin satamien syvyystietojen suhteen. Netistä löytyvän luotauskuvan mukaan satamaan johtava ränni on vähintään lähes kolmea metriä, samoin ulompi allas, mutta sisäänajo kylmäsi taas kerran ns. persoonallisuutta kaiun näyttäessä toistuvasti kahden metrin pintaan tulevia lukemia. Lisäksi ränni on niin kapea, että paluu olisi tehtävä peräsin edellä, jollei altaassa mahdu tai pääse matalan veden vuoksi kääntymään.

Vesi oli alhaalla, sen näki laiturirakenteistakin. Perille kuitenkin päästiin, paikallisen körtsin eteen kaikuluotaimen huutaessa hädissään, mutta pohjakosketusta ei tullut. Ahtaammassa lävessä ei omalla kölillä ole tähän mennessä tarvinnut käydä (no pun intended).

Körtsissä piti käydä vain kannatusoluella, mutta sitä nautittaessa syntyi yksimielinen päätös nauttia samantien illallinen. Hyvinkin tuoreelta maistuva paistettu kala mainioine lisukkeineen puolen litran oluttuopin kanssa maksoi kahdelta hengeltä yhteensä neljätoista euroa, joten ei täällä turistia kohtuuttomasti riistetä. Tätä hinta/suoritesuhdetta on aika vaikea panna paremmaksi näillä leveysasteilla ainakaan.

Sõrun perimmäisessä altaassa on matalaa

Aamulla päästiin altaassa kaikuluotaimen pontevista mielenosoituksista huolimatta paikallaan ympäri ja takaisin, eikä pohjaan osuttu vieläkään, mutta olo normalisoitui vasta kun oli päästy Saarenmaan luoteiskärjen ohi merelle ja saatu useampi kymmen metriä vettä kölin alle.

Sadanviidenkymmenen mailin legi Sõrusta Visbyhyn kesti 25 tuntia. Gotlannin luoteiskulmaan asti tultiin purjeilla varsin vauhdikkaasti, sitten tuuli tyyntyi, ja loppumatka meni koneella ajamiseksi. Visbyssä oli aamupäivällä tarjolla runsaasti vapaata tilaa mistä valita. Satamavouti materialisoitui tapansa mukaan laiturille muistuttamaan satamamaksusta jo ennen kuin köydet olivat kiinni. Pakko-Ruotsi oli alkanut.

30.5. Viron pohjoisrantaa avotuulissa

S/y JULIA vaeltaa Itämerellä vältellen vastatuulia ja yleistä kiireen pitämistä. Tänä vuonna on alustavasti ajatus suunnata etelärannalle joko Ruotsin tai Baltian kautta ja vastaavasti toista kautta takaisin. Reitinvalintaan vaikuttavat oleellisimmin kulloinkin vallitsevat tuulet.

Liikkeellelähtöä Espoosta siivitti mukava sivutuuli ja sileähkö vesi, joten Suomenlahden ylitys meni ripeästi. Proviantin täydennys Tallinassa on jo perinne – siis myös ruokapuolen.

Meriveden pinta on jo useampana vuonna ollut dramaattisen alhaalla koko alkukesän. Rantautumisista on tullut tarkkaa puuhaa, eikä pienistä pohjakosketuksistakaan ole voinut välttyä. Moniin paikkoihin ei yksinkertaisesti pääse, kuten Kalevi Jahtiklubi Tallinnassa kesäkuun vaihteessa: normaalisti reilut kaksi metriä, mutta nyt vesi lähes kolmekymmentä senttiä alle normin. Satamakapteeni levitteli laiturilla käsiään ja totesi saman, minkä olin jo käytännössä huomannut: vettä oli alle kaksi metriä koko vieraslaiturin pituudelta.

Piritan tyhjänpuoleinen laituri ennen ukkosta

Ahneus näkyy iskeneen keskustan Vanasadaman pitäjiin. Palvelut eivät ole muuttuneet miksikään, mutta satamamaksua on korotettu roimasti: 44-jalkaisen veneeltä 55 euroa/vrk. Nyt olisi kohdallaan tehdä paikalle Naantalit. Suomalaiset lienevät kuitenkin ylivoimaisesti eniten rahaa tuova ryhmä Tallinnan satamissa. Kyse ei ole siitä, että muutama kymppi kerran pari kesässä olisi merkittävä summa vuoden veneilybudjetissa, vaan periaatteesta: perusteettoman rosvouksen ei pidä antaa mennä läpi. On ymmärrettävää, että satamiin sijoitetun rahan tuotto on saatava varsin lyhyen kauden aikana, mutta oikeampi tapa olisi tarjota veneilijöille suunnattu hyväkatteinen mutta valinnainen palveluvalikoima ja jättää valinnanvapaus asiakkaille. Uskon, että monet veneilijät olisivat valmiita käyttämään enemmän rahaa satamissa, jos näkisivät saavansa sille kunnon vastineen.

Naantali korotti joskus takavuosina ainoana satamana Suomessa maksunsa sataankahteenkymmeneen markkaan, joka silloin oli aivan posketon suhteessa normaaliin muutaman kympin tasoon. Veneilijät vastasivat boikotilla, eikä satamassa käynyt muutamaa turkulaista lukuunottamatta juuri ketään koko kautena. Seurauksena oli katastrofaalisen huono businesskesä paikallisille ravintoloille ja muille palveluille. Kun vielä samoihin aikoihin kaupunkiin johtaville väylille alettiin rakentaa matalia siltoja, jäi Naantali pysyvästi pois kesäohjelmasta ainakin useimpien purjeveneilijöiden osalta.

Näkymä sadepilven alta Restoran Vienton terassilta Piritan Purjespoordikeskuksen yläkerrasta…

…ja samasta paikasta pohjoisen suuntaan

Dirhamissa oli kaikki vielä vaiheessa, ravintola kevätremontissa, mutta peruspalvelut eli viimevuotinen uusi satamakonttori suihkuineen ja lähiverkkoineen toiminnassa.

Dirhami säästää sähköä – ja lamppuja

Haapsalussa olemme tällä kölillä käyneet aiemminkin, mutta nyt ei peräpoijulaituriin päässyt, vaikka järjestelmällisesti kokeilimme kaikki poijut. Satamakapteeni oli yhtä yllättynyt tuloksesta; kyse ei selvästikään ollut kaikuluotaimen virhenäyttämästä levän tms. vuoksi, vaan köli upposi toistamiseen tukevasti mutaan, joka onneksi oli pehmeää. Paikka oli siis otettava uloimman laiturin sisälaidalta sivuttain, koska siellä poijut ovat varsin lähellä. Satamakapteeni otti köydet vastaan ja kävi oma-aloitteisesti hakemassa kaksi pitkää roikkaa, joilla veti sähköliitynnän veneen viereen.

Haapsalun Grand Holm Marina näyttävine vastaanottotiloineen, kauppoineen ja ravintoloineen oli kiinni ja remontissa, mutta laituri ja saniteettitilat käytettävissä. Olimme kirjan mukaan jo toinen vierasvene satamassa tänä vuonna, terveisiä vain s/y ODEn tutulle miehistölle, jolla näkyi olevan viikon etumatka etelään.

Haapsalun keskustassa, piispanlinnan muurin vieressä oli juuri avattu uusi ravintola Hapsal Dietrich, jolle toivotamme menestystä ja pitkää ikää, niin hyviä ja kohtuuhintaisia olivat eväät.

Rantaruotsin museo Haapsalussa oli kiinni, mutta sisään päästiin silti