Ōllesummer 15.7. ja Tallinna Merepäevad 17.7.

Lupaavasti alkanut strekkipurjehdus Kytön sivuitse kohti Aegnan kärkeä hyytyi ennen Tallinnan matalan majakkaa ukkosrintaman aiheuttamaan tyyntymiseen ja tuulen pyörintään. Ukkospilviä meni ohi molemmin puolin, jytinä oli melkoinen ja vettäkin satoi tunnin verran.​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​

​

Tämän kesän normisää Kalevi Jahtiklubin satamassa: +26C eikä ilma liikahtanut

Ehdimme silti hyvissä ajoin pysäköidä Kalevin Jahtiklubin laituriin ja ottaa taksin laululavalle Ōllesummer-festivaaleille. Harmittava takaisku kohtasi portilla: vaatimaton pakettikamerajärjestelmäni arvioitiin turvatarkastuksessa luokkaan ”professional camera” eikä sillä ollut mitään mahdollisuuksia päästä sisään. Jouduin jättämään sen alueen eteläportin pielessä olevan hotellin säilytykseen, eikä tilaisuudesta siksi ole näytettävissä yhtään kuvaa.

Meno oli aikaisemmin nähdyn mukaista: musiikki soi, olut virtasi ja grillivartaat kärysivät. Elävää musiikkia oli kuultavissa isommilta ja pienemmiltä lavoilta eri genreissä, mutta pääasia näytti kuitenkin olevan olut ja grilliruoka; oluttelttoja ja tarjoilupisteitä oli joka kokoon ja lähtöön aivan loputtomasti. Perussakun ja a le coqin lisäksi oli oluita kaikista mainittavista Euroopan olutmaista sekä paikallisten pienpanimoiden tuotteita.

Nautimme edustavat näytteet tarjonnasta ennen siirtymistä koko festivaalin päätapahtumaan, joka oli His Infernal Majestyn keikka päälavalla. Areenalle tullessamme katsomo oli jo täynnä ja tunnelma odottava. Yleisö näytti vanhemmalta kuin mitä kuvittelin HIMin diggarijengin olevan, mutta vaikutti asiaan vihkiytyneeltä.

HIM ei varsinaisesti kuulu henkilökohtaisiin suosikkeihini eikä edustamansa genre sen enempää, mutta kun bändi – etunenässä V. Valo iänikuinen virttynyt hiihtopipo päässään helteestä huolimatta – ilmestyi lavalle, alkoi tapahtua. Onhan kyseessä sentään maailmanluokassa menestynein ja tunnetuin suomalainen yhtye, jonka soitossa ja muussakin esiintymisessä näkyy suurilla areenoilla hankittu rutiini. Varmaotteista menoa, jossa yleisökin oli hyvin mukana. Kansainvälisen tason spektaakkeli siis, vaikka toisin nähtynä ehkä hyvinkin tylsää ja yllätyksetöntä.

17.7. Tallinna Merepäevad 2010

Tallinnan Meripäivät on kaupungin, sataman, merimuseon, historiallisten laivojen yhdistyksen ja Tallinn 2011 -säätiön yhteisesti järjestämä ilmainen perhetapahtuma, jota rahoittavat myös kaupalliset sponsorit. Ohjelmaa oli kolmen päivän ajan kolmessa paikassa eli matkustajasataman Admiraliteetin altaan ja lentokonehangaarien takana olevan Lennusadaman lisäksi Peetri Sadamassa. Tarjolla oli muunmuassa vierailuja historiallisissa aluksissa kuten jäänsärkijöissä (mm. höyrylaiva Suur Töll 1900-luvun alkuvuosilta) hinaajissa, merivartioaluksissa, sukellusveneessä ja purjelaivoissa, 49-ersin regatta, uimakilpailut, erilaisia musiikkiesityksiä, olutta, grillivartaita ja tietenkin loputon rivi krääsäkojuja, joista suurin osa ei liittynyt aiheeseen millään tavalla.

Armoton helle antoi tapahtumalle oman värityksensä. Ulkoilmalavoilla järjestettyjen musiikki- ym. numeroiden seuraamiseen oli kynnys aika korkealla ainakin päiväsaikaan, koska avoimen taivaan alla ei yksinkertaisesti voinut pitkään olla paikallaan. Myös historiallisten alusten tutkiminen oli ilmastollisesti haastavaa, koska jengiä oli paljon eikä ilma esimerkiksi sukellusveneen konehuoneessa vaihtunut kovin tehokkaasti odoteltaessa edessäolevien ahtautumista ämpärin kokoisesta aukosta pystytikkaita pitkin takaisin ylemmälle kannelle.

Lennusadaman karunpuoleinen laituri

Karusta ympäristöstä ja rankasta helteestä huolimatta tunnelma oli merellinen ja tiivis. Paljolti fiilikseen vaikutti se, miten näkyvästi kaikki mereen ja merenkulkuun liittyvät viralliset tahot olivat sitoutuneet tapahtumaan.

Siirtyminen matkustajaterminaalien tuntumasta Vanasadamasta Lennusadamaan oli mahdollista tehdä pientä korvausta vastaan laivakyydillä, mikä olikin voittajan valinta vallitsevassa kelissä, aluksen varjonpuoleisella kannella. Paluumatkan teimme kävellen, varjoisinta reittiä hakien. Vanha kaupunki lopulta armahti meidät kylmällä oluella ja taksikyydillä takaisin venesatamaan.

Aurinko laskee olympiasoihdun taakse

Advertisement

Juhannus ja muutakin

Auringonnousu pohjoisella Itämerellä

Pohjoinen Itämeri oli tyyni ja rauhallinen, joskin viileä. Gotska Sandön liepeille päästiin purjeilla siinä jo aiemmin mainitussa täysin perverssissä ristiaallokossa, joka alueella usein velloo. Illan pimetessä ja tyyntyessä saaren itäpuolella näkyivät pitkään Nord Streamin kaasuputkialus Castoro (ja joku numero perässä) ja sitä paimentavat ankkurihinaajat. Sijainti oli hyvin luettavissa myös plotterin näytöllä AIS-symboleina; myös VHF-tiedotteet Stockholm Radiolta ja MSI Swedeniltä muistivat mainostaa sitä ja kehottaa pysymään vähintään parin mailin päässä.

Takaisin Suomen saaristoon palattiin aamulla koneella ajaen Utön ohi säässä, joka vihdoin osoitti lämpenemisen merkkejä. Liikennettä ei täällä ollut riesaksi asti; Utössä ei näkynyt yhtään mastoa.

​

Etelä-Itämeren ja Ruotsin rannikon vilskeen jälkeen täällä ei siis tullut vastaan juuri ketään. Purjehduskausi Suomen saaristossa on todella lyhyt: ennen juhannusta ei tapahdu mitään, ja heti elokuun vaihteessa sesonki loppuu taas kuin seinään.

​

Suomalaista saaristomaisemaa kaivattiin jo taajamavoittoisen Itämeren kierroksen aikana

Kesän juhlaa vietettiin perinteisin menoin Raaseporin saaristossa. Kuten tiedetään, ilma oli kylmänpuoleinen, vettäkin satoi.

Osin ehkä sääoloistakin johtuen juhannuksesta jäi jotenkin epäsosiaalinen ja kiireinen vaikutelma. Aaton talkoot ja juhlat vielä noudattivat vakiintunutta tapaa, mutta jo juhannuspäivän aamuna jyrähti dieselien kuoro käyntiin: kun ei aurinko paistanutkaan lämpimästi heti aamusta, jengille tuli hätä rientää eteenpäin. Yleensä aiemmin juhannuspäivää on vietetty kiireettömästi musiikin, saunan ja sosiaalisen grilliruokailun merkeissä. Tänä vuonna reilusti yli puolet veneistä häipyi iltapäivään mennessä jonnekin. Tuuli taittui puolenpäivän jälkeen ennusteen mukaan luodetta kohti ja sää selkeni. Iltapäivän auringossa ihmettelimme muutaman jäljelle jääneen tutun kanssa, mikähän maailmanlopun ennustus meiltä oli jäänyt kuulematta.

Onhan tämä nähty jo aiempinakin kausina: työelämästä tarttunut alituinen hosu leimaa myös lomanviettoa. On kiire rentoutumaan. Pitää ehtiä mahdollisimman kauas ja moneen paikkaan, muuten loman suorittaminen epäonnistuu, jää alle normitason.

Muutama vuosi sitten opettelimme kiireetöntä matkapurjehdusta veneellä, josta elektroniikka pimeni ja esti moottorin käynnistämisen heti alkumatkasta. Olimme Puolan rannikolla, josta vene oli tarkoitus siirtopurjehtia Suomeen mahdollisimman nopeasti. Tuulta ei tietenkään ollut juuri nimeksikään, joten lähimpään moottorihuoltoon Ruotsin Kalmarissa tehtiinkin matkaa varsin rauhallisesti. Viimeistä pariakymmentä mailia Öölannin länsipuolella purjehdittiin koko ilta, yö ja seuraava aamu, koska vene ei lähes nollatuulessa tietenkään kulkenut juuri mihinkään. Parin kolmen tunnin unien jälkeen tuulimyllyt ja rannalta näkyvät taajaman valot eivät olleet paljoa väistyneet. Merkittävä havainto oli kuitenkin se, että matkapurjehduksen tunnelma ei oleellisesti kärsinyt siitä, että matkaa ei tehtykään puoltatoistasataa mailia vuorokaudessa.

Kuunari Helenalla muistaakseni myös kerran purjehdittiin päiväntasaajan doldrumeja kevyessä tuulessa ja vastavirrassa koko pitkä säkkipimeä yö ja kirjattiin aamulla siirtyminen muutaman mailin verran taaksepäin. Sillä kertaa oli polttoaine vähissä.

​

Näitä kelejä riitti tällä reissulla sekä Itämerellä että Suomen saaristossa

Juhannuksen jälkeen pidimme viikon työperäisen tauon, jonka veneemme vietti Pohjankurun satamassa. Sieltä tullessamme yritimme Tammisaaren, tai siis nykyään Raaseporin satamaan, mutta nyt olikin liikennetilanne aivan toinen: satama oli viimeistä paikkaa myöten täynnä kello neljältä iltapäivällä. Pari optimistista odottelijaa pyöri vielä altaassa väijymässä mahdollisia myöhäisiä lähtijöitä. Vaihtoehtona oli onneksi huomattavasti rauhallisempi satama vähän ulompana saaristossa.

SIitten oli ohjelmassa pakollinen parin yön pituinen miehistöpoliittinen pysähdys Hangossa – täysin pahaa aavistamatta, vaikka tietysti olisi pitänyt muistaa, että regattaviikonloppu on juhannuksen jälkeen ja alkaa jo torstaina. Sataman vieraspaikoista yli puolet oli varattu kisaveneille keskiviikkoiltapäivästä lähtien. Loput oli ilmeisesti täytetty kisaveneiden tieltä siirtyvillä sitä mukaa kuin paikkoja aamulla vapautui. AIkamme altaassa pyörittyämme otimme toisen kahdesta viimeisestä vapaasta paikasta Smultrongrundin puolella.

Kutoset olivat vallanneet HSF:n edustan

Meno oli sielläkin perinteistä: huuto ja meteli jatkui – tosin vain parissa veneessä – neljään asti aamulla. Muuten tapahtuma näytti rauhoittuneen niistä ajoista kun kiersin purjelautakisoja (kauan sitten). Kasinon edustan parkkipaikat ja koko tieosuus siitä tenniskentille päin oli suljettu muiden kuin alueella asuvien ajoneuvoliikenteeltä. Monet rantaväylän pihoista ja parkkipaikoista oli rajattu betoniporsain tuetuilla mellakka-aidoilla. Itäsatamassa pyöri purjehtijoiden lisäksi paljon muutakin jengiä iltatoreilla, väistämätön ns. pilluralli rannan tuntumassa aiheutti ajoittaista moottorimeteliä, mutta ylipäänsä vaikutti aika rauhalliselta. Kävin torstai-iltana kuuntelemassa laadukasta rock’n rollia Makasiinissa (Vesa Aaltonen & co) ja perjantaina huonoa unplugged-settiä Parkissa Kasinon puistossa. Hauskinta oli seurata aamulla/iltapäivällä koneettomien kutosten ja kasien lähtö/paluumanöövereita satama-altaassa muiden tulevien ja menevien veneiden seassa.

​

Jätimme regatan heti perjantaiaamuna, joten meno on saattanut olla riehakkaampaa varsinaisena viikonloppuna. Smultrongrundin venesataman eli ns. Itämeren Portin typerä ja lyhytnäköinen hinnoittelupolitiikka jäi viimeiseksi mieleen: torstaista alkaen oli voimassa ”regattahinnasto” eli vuorokauden venepaikasta perittiin kaksinkertainen maksu 60 euroa. Normaali 30 euroakin on jo pahasti yläkantissa ahtaasta satamasta, jossa on kohtalaiset infrapalvelut, mutta mantereen puolen huolto on lauttamatkan päässä – lyhyen, mutta kuitenkin. Ehkä siellä riittää kävijöitä – meidän tuskin tarvitsee sinne enää mennä.

Smultrongrundin asialliset lauttakuskit tekivät ylityksen helpoksi ja joustavaksi