Aamulla alkoi sateisen satamakuoleman jälkeinen joukkopako sateen vielä jatkuessa. Toistakymmentä venettä irrottautui kahdeksan jälkeen norkoilemaan Dänholmin sillalle, jonka läpi siis kulkee ainoa väylä Rügenin eteläpuolitse itään. Silta nousi klo 8:20 ja toimi samana porttilähtönä kansainväliselle Strelasundin Headsail Racelle: kuin yhteisestä sopimuksesta kaikki rullasivat vain keulapurjeen auki. Syntyneessä Suomi-vastaan-muu-maailma -kisassa käytiin ankaraa taistoa kakkossijasta jossain siellä takana. Sikäli kuin kiikarilla enää erotti, toiseksi taisi tulla joku pienempi hätäisen näköinen vene, joka pieksi isompansa Greifswaldin lahden loppusuoralla tuulen puhaltaessa parhaimmillaan 17 m/s takaa, juuri ennen kuin JULIA rullasi loputkin purjeestaan sisään ja käänsi keulan kohti Krösliniä.
Kröslinin moderni marina on eteläpuolella Usedomin ja mantereen välistä lahtea, josta alkaa hiukan aamukastetta syvempi, Puolan puolelle Stettinerhaffille johtava oja. Jo riittävästi kanavia ja matalia vesiä koluttuamme päätimme jatkaa mieluummin merta pitkin, mutta yöpyä ensin Kröslinissä, joka taitaakin olla Saksan rannikon viimeinen varsinainen satama. Seuraavaksi itäänpäin mentäessä tuleekin jo vastaan Vinojussila eli Swinoujscie aloittaen sarjan paikkoja, joiden nimeä on mahdoton kirjoittaa oikein lunttaamatta kartasta.
Aallonmurtajan tuulisessa ulkopäässä olisi ollut tarjolla suojan puolen kylkipaikka, joka ehdottomasti olisi pitänyt valita. Kovatuulisen päivän jälkeen kuitenkin tuntui siltä, että pitäisi päästä sisemmäs sataman suojaan. Alavan rannikon tarjoama suoja osoittautui näennäiseksi. Yritys landata järeiden, korkeiden ja yllättävän kaukana laiturista olevien tolppien väliin epäonnistui klassiseen tapaan peräköyden loppuessa kesken. Tuhouduimme sivutuulessa hallitusti viereisen paikallisveneen kylkeen ja jouduimme varppaamaan itsemme siitä vaiheittain köysillä ja vinsseillä takaisin vapaan paikan puolelle. Avuksi tuli saksalaisen moottoriveneen perähenkilö, joka hääri kyllä sinnikkäästi köysien kanssa, mutta toivottua tulosta alkoi syntyä vasta, kun ymmärsin paikallisen käytännön: on annettava selkeitä komentoja, jotka alkavat sanalla Achtung ja päättyvät vähintään kahteen huutomerkkiin. Tärkein lisävaruste sikäläisissä huviveneissä on komentokaiutin.
Rannassa pääsimme ihmettelemään tilavinta ja toimivinta toistaiseksi näkemäämme satamapalvelurakennusta. Kaiken lisäksi niitä oli kaksi kaikin palveluin varustettua identtistä yksikköä satama-alueen eri laidoilla. Kerrankin oli suihkuissa riittävästi tilaa peseytyä törmäilemättä seiniin ja kastelematta vaatteitaan. Joka paikassa oli tilaa, ilmaa ja valoa. Pesutuvassa oli tuliteriä pesutorneja vierekkäin ja peräkkäin enemmän kuin keskikokoisessa kodinkoneliikkeessä. Paikallisen tavernan ruokapuoli oli vaatimatonta ABC-luokkaa, mutta jos matkalla on pakko viettää pyykkipäivä, on Kröslin ykkössuosikkimme.
Muita nähtävyyksiä ei sitten olekaan liian kanssa. Päivälenkillä bongasin paikallisen keskiaikaisille perustuksille rakennetun kirkon, jossa jengi kävi kuulemma Peenemünden puoleltakin sanaa kuulemassa vielä 1800-luvun alussa, jolloin kirkkoreissu edellytti rajamuodollisuuksia mennen tullen. Peenemünde kuului tuolloin Preussin kuningaskuntaan ja Kröslin oli osa Ruotsia.
Lahden toisella puolella Usedomin saarella sijaitseva Peenemünde on entinen sotilastukikohta, joka on ansainnut paikkansa sotatekniikan historiassa. Siellä Luftwaffen- und Heeresversuchsanstalt kehitti V1- ja V2-ohjukset, jotka loivat perustan nykyaikaiselle ilmatilan hallinnalle.
Kröslin Marina auringonnousun aikaan
Itämerta avotuulilla 2013 