Saaremaa/Kuresaare-Lõunaranna-Haapsalu-Dirhami-Pirita-Linladet-Espoo 4. – 14.8.2011

Korkeapaineen alue peitti pohjoisen Itämeren ja pysäytti ilmavirtaukset pariksi päiväksi jokseenkin kokonaan. Koko ylitys Gotlannista Saarenmaalle meni dieselillä jyräämiseksi metrin parin vastaisessa, joka kuitenkin kehitti jonkinlaisen mainingin keikuttamaan venettä.

Saapuminen Kuressaareen 4.8. osui suunnitellusti aamupäivään. Linnasadaman sisäänajo oli ruopattu riittävän syväksi, mutta ei todellakaan näyttänyt siltä. Ajettiin penkeröityä ränniä kohti kylpylähotellien reunustamaa lahdenpohjukkaa piispanlinnan varjostaessa vastarantaa. Aallonmurtajan takaa viuhtoi satamakapteenii jo kaukaa vapaata paikkaa kohti. Aurinko paistoi lämpimästi, pitkästä aikaa.

Kuressaaren sataman sisäänajo kysyy lujaa uskoa kaikuluotaimen lukemaan

Rantautuessamme toisen Saarenmaalla rakennetun tutun veneen viereen oli laiturilla jo odottamassa virkapukuinen vastaanottokomitea, joka nousi välittömästi alukseen jo ennenkuin köydet olivat knaapeissa kiinni. Rajavartiolaitos ja tulli saapuivat usean henkilön voimin kyselemään aluksen ja miehistön tietoja. Ihmettelimme tietysti moista offensiivia EU-rajojen sisäpuolella; samaa ihmetteli naapuriveneen brittimiehistö: heiltä ei oltu kysytty mitään. Selityksen mukaan meidät oli valittu kohteeksi siksi, että saavuimme meren yli lännestä – muut veneet olivat tulleet Riianlahdelta tai Muhun salmea alas. Miehitysjoukon ylin upseeri selitti ystävällisesti mutta päättäväisesti, että aluksesta on täytettävä ilmoituslomake miehistöluetteloineen. He tekisivät sen viran puolesta kysymiensä tietojen perusteella. Huomasimme pian, että kyseleminen ja ihmetteleminen oli turhaa; tyydyimme pienemmän riesan tiehen ja kaivoimme esiin passit sekä kaikki veneen tiedot sisältävän lomakkeen, joita pidämme aina nipun mukana. Onhan muuallakin Itämerellä nähty rajavartijoiden keksivän luovia tapoja työllistää itsensä sen jälkeen kun ovat joutuneet Schengenin sopimuksen myötä virattomiksi.

Satamakapteeni väitti myöhemmin kyseessä olevan jonkinlainen Itämeren maiden yhteinen rajanylitysten tarkkailun tehostamisoperaatio, joka liittyi Norjassa tapahtuneisiin terroritekoihin. Suomessa tästä ei kuitenkaan kukaan tiennyt mitään.

Mutta aurinko paistoi, laiturilla oli tuttuja, satamapaviljongin terassilla soi jazz ja kylmä virolainen olut maistui pitkästä aikaa hyvältä. Kuressaare Merepäevad oli alkamassa: lahden toisella rannalla linnan tuntumassa oli pitkä rivi matkamuisto- ja ruokakojuja, pari tapahtumalavaa ja uloimpana niemen kärjessä suuri ohjelmateltta.

Meripäiviä vietettiin siis kiireettömästi useamman päivän ajan. Ohjelmaan sisältyi vanhojen silmien verestämistä Kuressaaressa, jossa veneen rakentamisen aikoihin tuli vierailluksi lukuisia kertoja, Saare Paat- veistämön intressiryhmilleen järjestämä infotilaisuus, lenkkejä linnan puistossa ja rannoilla sekä perinneruokaa, olutta, paikallisia kulttuuripläjäyksiä ja perimmäisten kysymysten pohdintaa juhlapaikan anniskelupisteissä.

Loppu paluumatkasta menikin Viron rantoja pitkin. Kuressaaresta sopivan alle 50 mailin päivämatkan päässä Muhun saaren eteläpuolella on Lõunaranna, jota Tallinnalainen liikemies Olaf pitää neuvostoaikaisen kalakolhoosin tiloissa. Satamaan ajo reippaassa etelänpuoleisessa tuulessa on isommalla veneellä tiukanpuoleinen rasti: tilaa manöövereihin laiturin ja altaan reunapoijujen välissä on vähän, mutta Olaf on paikalla osoittamassa paikan ja ottamassa köydet vastaan. Sympaattinen paikka, ja sopivasti Kuressaren ja Haapsalun puolivälissä. Palaamme toivottavasti sinne tekemään Muhun saaren kierroksen, joka nyt jäi rankan sateen vuoksi väliin.

Lõunarannan aallonmurtaja

Palveluvalikkoon kuuluu lisäksi omintakeinen sauna

​

Olaf hoitaa sataman lisäksi baarin ja sivaltaa tarvittaessa pöytään tuhdin makkarapaellan

8.8. Haapsalun sataman sisäänajo on viime käynnin jälkeen ruopattu asialliseen syvyyteen, ja henkilökunta oli laiturilla vastaanottamassa köydet. Satama-altaassa polski hylje, joka ei kuitenkaan välittänyt tulla valokuvatuksi. Auringon laskiessa lisäsimme reissun linnasarjaan vielä yllättävän näyttävässä kunnossa olevat piispanlinnan rauniot.

Aamulla 9.8. jatkettiin kahden veneen eskaaderia Dirhamiin, jossa rantakuppila oli kerrankin auki, vaikkei muita asiakkaita juuri näkynyt. Sieltä seuraavana päivänä vielä Lohusaluun, jossa on hieno satama ja näyttävä, joskin ruokapuoleltaan vaatimattomaksi osoittautunut rantaravintola. Syväys riittää yli kahden metrin kölille myös polttoainelaiturissa, mutta sen verran marginaaliin mennään, että kaasua pitää antaa reilulla kädellä eikä kiinnitysköysistä tarvitse huolehtia: vene pysyi tankkauksen ajan tukevasti paikallaan pohjamudassa ilman niitäkin.

sy JULIA livahtamassa kivien välistä Lohusaluun

Lähes kahdentuhannen merimailin pituisen retken päätteeksi vietettiin vielä pari päivää Tallinnassa vene Kalevin jahtiklubin vieraslaiturissa sekä saunottiin lopuksi Suomen puolella Linlandetissa ennen paluuta kotisatamaan 14.8..

Auringonlasku olympiasoihdun taakse Kalevin laiturista nähtynä

Advertisement

Fårösund 2.-3.8.2012

Kylmä usva nousi taas merestä Visbyn edustalla moottoroidessamme tyynessä ylös Gotlannin länsirannikkoa. Muutaman sekuntimetrin tuuli virisi vasta Lickershamnin kohdalla luoteesta viedäkseen meidät tasaisen mukavaa vauhtia aina Fårön ja Gotlannin väliseen salmeen, jossa päätimme laskea purjeet ja tutustua Fårösundin marinaan salmen länsirannalla heti lossin eteläpuolella.

Paikka oli kuin muutkin Gotlannin rannikon vanhat satamat eli jonkin verran haastava ja päättäväisesti lähestyttävä isommalla veneellä. Pesusoikon kokoisen altaan ulkolaidalla on pätkä aallonmurtajalaituria, jonka vieressä vettä on useampi metri, mutta vähät kylkipaikat tietenkin jo varattu puoli viiden aikaan iltapäivällä. Rantapusikoita reunustavat myös laiturit, mutta missään niissä ei nyt näkynyt sen näköistä venettä, joka vahvistaisi vettä olevan edes yli puolitoista metriä. Valmistauduimme jo kiinnittymään aallonmurtajassa olevan brittiveneen teräksiseen kylkeen, kun satamakapteenin oloinen hahmo ryhtyi viittilöimään meille pienen rantalaiturin takana olevan altaan reunalta. Päästyämme yhdistetyllä huutoruotsilla ja viittomakielellä yhteiseen näkemykseen syväyksen riittävyydestä ajoimme rantaan, jossa isäntä toivotti meidät tervetulleeksi ja piti tarpeellisena myös erikseen tiedottaa koko vierailevalle veneilijäyhteisölle yhteisesti, että kyseinen paikka oli sataman kallein.

Vaihtoehtona ilmeisesti olisi ollut vielä rannanpuoleisin keulakiinnityspaikka ulommassa laiturissa, mutta syväyksen suhteen siihen olisi sisältynyt riskiä. Myös välimerityyppisten mooring-köysien asennus näytti olevan optimoitu pienemmille veneille. Sen verran harvinaisia ne ovat Itämeren satamissa, että emme osanneet niitä edes etsiä; kauempaa näytti siltä kuin veneet olisivat olleet peräankkurissa. Tarkemmin katsoen tietysti voi nähdä peräköyden toisen pään katoavan knaapista veteen. Ohuita, tummuneita vetoköysiä laiturin puolella ei juuri veneiden välistä havainnut.

Vakuutettuaan ensin pitkään syväyksen riittävyyttä satamakapteeni ryhtyi samaan hengenvetoon kuvailemaan erilaisia hinaus- ja vinssaustalkoita joilla kyseisestä laiturista aimmin oli irroitettu vierailevia veneitä enemmän ja vähemmän väkivaltaisesti vedenpinnan laskettua yön aikana. Lisäsimme siis purjehtijan aina niin optimistiseen toivomuslistaan huomisen päivän tuulen suunnista ja voimakkuuksista myös ponnen veden korkeuden muutossuunnasta: mieluummin ylöspäin, jos mitenkään sopii.

​

Fårösundin satamakonttori sijaitsee suuressa korjaamohallissa

Satamamuodollisuuksia toimittaessamme paikalle pöllähti jälkeemme rantautuneen Omega 42:n ruotsalaiskippari, täysi poissa tolaltaan hokien ”You beatt us! You beatt us!”. Jonkin aikaa piti kelata, mistä oli kysymys: sama vene oli ilmestynyt jostain Vialmsuddin poukamasta paapuurin puolelta nostaen kurssinsa suoraan eteemme ja yläpuolelle. Olin tulkinnut suunnanmuutoksen siten, että Omega oli matkalla Fårösundin sijasta Lauterhorniin ja ohittanut veneen reilusti tuulen alapuolelta, kuten tapoihin kuuluu, vilkuilematta sen enempää taakse. Nyt tämä vinon kilpailuhengen läpitunkema kippari tanssahteli nurmikolla manaten katkerasti tappiotaan ”kisassa”, jonka olemassaolosta meillä ei ollut alunperinkään mitään aavistusta.

Fårösundista ei paljon nähtävää löydy: paikan kontribuutio maailman hyvinvoinnille taitaa jäädä lauttasatamaan, josta on pääsy Fårön lomaparatiisiin. Rauhallisen iltapuhteen lisäksi vietimme vielä aamupäivän satamassa, koska edessä oli 130 merimailin avomeripurjehdus Saarenmaan Kuressaareen, joten saapuminen menisi joka tapauksessa seuraavan vuorokauden puolelle.