Kylmä usva nousi taas merestä Visbyn edustalla moottoroidessamme tyynessä ylös Gotlannin länsirannikkoa. Muutaman sekuntimetrin tuuli virisi vasta Lickershamnin kohdalla luoteesta viedäkseen meidät tasaisen mukavaa vauhtia aina Fårön ja Gotlannin väliseen salmeen, jossa päätimme laskea purjeet ja tutustua Fårösundin marinaan salmen länsirannalla heti lossin eteläpuolella.
Paikka oli kuin muutkin Gotlannin rannikon vanhat satamat eli jonkin verran haastava ja päättäväisesti lähestyttävä isommalla veneellä. Pesusoikon kokoisen altaan ulkolaidalla on pätkä aallonmurtajalaituria, jonka vieressä vettä on useampi metri, mutta vähät kylkipaikat tietenkin jo varattu puoli viiden aikaan iltapäivällä. Rantapusikoita reunustavat myös laiturit, mutta missään niissä ei nyt näkynyt sen näköistä venettä, joka vahvistaisi vettä olevan edes yli puolitoista metriä. Valmistauduimme jo kiinnittymään aallonmurtajassa olevan brittiveneen teräksiseen kylkeen, kun satamakapteenin oloinen hahmo ryhtyi viittilöimään meille pienen rantalaiturin takana olevan altaan reunalta. Päästyämme yhdistetyllä huutoruotsilla ja viittomakielellä yhteiseen näkemykseen syväyksen riittävyydestä ajoimme rantaan, jossa isäntä toivotti meidät tervetulleeksi ja piti tarpeellisena myös erikseen tiedottaa koko vierailevalle veneilijäyhteisölle yhteisesti, että kyseinen paikka oli sataman kallein.
Vaihtoehtona ilmeisesti olisi ollut vielä rannanpuoleisin keulakiinnityspaikka ulommassa laiturissa, mutta syväyksen suhteen siihen olisi sisältynyt riskiä. Myös välimerityyppisten mooring-köysien asennus näytti olevan optimoitu pienemmille veneille. Sen verran harvinaisia ne ovat Itämeren satamissa, että emme osanneet niitä edes etsiä; kauempaa näytti siltä kuin veneet olisivat olleet peräankkurissa. Tarkemmin katsoen tietysti voi nähdä peräköyden toisen pään katoavan knaapista veteen. Ohuita, tummuneita vetoköysiä laiturin puolella ei juuri veneiden välistä havainnut.
Vakuutettuaan ensin pitkään syväyksen riittävyyttä satamakapteeni ryhtyi samaan hengenvetoon kuvailemaan erilaisia hinaus- ja vinssaustalkoita joilla kyseisestä laiturista aimmin oli irroitettu vierailevia veneitä enemmän ja vähemmän väkivaltaisesti vedenpinnan laskettua yön aikana. Lisäsimme siis purjehtijan aina niin optimistiseen toivomuslistaan huomisen päivän tuulen suunnista ja voimakkuuksista myös ponnen veden korkeuden muutossuunnasta: mieluummin ylöspäin, jos mitenkään sopii.
Fårösundin satamakonttori sijaitsee suuressa korjaamohallissa
Satamamuodollisuuksia toimittaessamme paikalle pöllähti jälkeemme rantautuneen Omega 42:n ruotsalaiskippari, täysi poissa tolaltaan hokien ”You beatt us! You beatt us!”. Jonkin aikaa piti kelata, mistä oli kysymys: sama vene oli ilmestynyt jostain Vialmsuddin poukamasta paapuurin puolelta nostaen kurssinsa suoraan eteemme ja yläpuolelle. Olin tulkinnut suunnanmuutoksen siten, että Omega oli matkalla Fårösundin sijasta Lauterhorniin ja ohittanut veneen reilusti tuulen alapuolelta, kuten tapoihin kuuluu, vilkuilematta sen enempää taakse. Nyt tämä vinon kilpailuhengen läpitunkema kippari tanssahteli nurmikolla manaten katkerasti tappiotaan ”kisassa”, jonka olemassaolosta meillä ei ollut alunperinkään mitään aavistusta.
Fårösundista ei paljon nähtävää löydy: paikan kontribuutio maailman hyvinvoinnille taitaa jäädä lauttasatamaan, josta on pääsy Fårön lomaparatiisiin. Rauhallisen iltapuhteen lisäksi vietimme vielä aamupäivän satamassa, koska edessä oli 130 merimailin avomeripurjehdus Saarenmaan Kuressaareen, joten saapuminen menisi joka tapauksessa seuraavan vuorokauden puolelle.
Itämerta avotuulilla 2013 