15.6. Hanö

Hanön saaren satama-altaassa oli veneitä parissa kerroksessa, mutta paikka löytyi satamaisännälle soittamalla entisen paikallisen kalaveneen kyljestä. Rantakuppilassa ehdittiin syödä maittavat ahvenet ennen kuin sää alkoi muuttua, ja seuraava päivä meni pääasiassa sisäpalveluksen merkeissä sadetta pidellessä.

Hanön ympärillä pyöri tullessa ja lähtiessä useita sotalaivoja. Niiden läsnäolo liittyi ilmeisesti Naton merisotaharjoitukseen, jota huhujen mukaan oli alueella käynnissä. Periaatteessa voimassa oli jopa kieltoja purjehtia tietyillä merialueilla, joiden tarkempi sijainti ei selvinnyt oikein mistään, vaikka asiaa ankarasti googletettiin. Satamaisäntä tulosti jostain internetin uumenista karttakopioita, joita hän pyynnöstä jakeli joillekin veneilijöille. Saamamme käsityksen mukaan etelän suunta oli kuitenkin vapaa, joten asia ei edellyttänyt enempiä toimenpiteitä. Jäi vain ihmetyttämään se, miksi luultavasti turvallisuussyistä annetut kiellot ja niiden kohteena oevat alueet pidetään niinkin tarkoin salassa merellä liikkuvilta.

Hanölle perustettiin luotsiasema jo 1700-luvun loppupuolella, mutta jo sitä ennen oli Elsa Greta Schult -niminen yksityishenkilö ostanut saaren kruunulta. 1810-luvulla saari toimi englantilaisten laivaston tukikohtana, mutta edelleen nykypäivänä saari on yksityisomistuksessa, aiemmin kalasatamana, nykyään kaiketi enimmäkseen matkailukohteena. Saarella on mukava kuljeskella bongailemassa erikoisempia kasveja, etenkin kun saarella ei ole autoja eikä lainkaan hyttysiä, mikäli paikallisia on uskominen.

Hanön satama on vallitsevien tuulien puolella, mutta tukevan aallonmurtajan suojassa

Advertisement

14.6. Sandhamn

Vastatuuli, aallokko ja ”Hanoin” lahdelta kiertyvä maininki aiheuttivat huomattavia katkoja matkanteon kivuuteen, vaikka ilma muuten olikin kaunis. Kolme tuntia rimpuilua pesukonesimulaattorissa riitti, sitten oli vedettävä kannet hyvin huuhdottuina sisään Blekingen Sandhamniin, jossa myös tuuli navakasti, vaikka paikka kartalla näyttää suojaiselta. Satamassa ei ole ponttonilaitureita, joten kiinnittyminen tehdään tiukkana sivutuulimanööverina korkean, valkoisiksi maalatuilla autonrenkailla vuoratun betonilaiturin pollareihin lähinnä suopungin heittoa muistuttavalla tekniikalla. Kaijalla käyskentelevä turisti ihmetteli puuhaa aikansa ja tuli lopuksi apuun ottaen köyden vastaan ilman aavistustakaan siitä, mitä sillä pitäisi tehdä. Kävimme läpi veneen kiinnittämisen alkeet kansainvälisin käsimerkein, ja liinat saatiin kiinni. Samassa paikalle kurvasi marinan avopaku, josta hyppäsi satamavouti tiedottamaan suomenkielisen tervehdyksen saattelemana tärkeimmät asiat: palvelurakennuksen koodin sekä wi-fi -verkon tunnussanan. Maksun ehtisi hoitaa myöhemminkin.

Omintakeinen piirre marinan palveluvalikoimassa oli tusinan verran polkupyöriä laiturilla lukitsemattomina, veneilijöiden vapaassa käytössä. Liikkuminen satamassa kävikin luontevasti fillarilla, jonka sai poimia valikoimasta esimerkiksi satulan korkeuden perusteella. Vaihteisto tosin ei toiminut, ja rengaspaineetkin olivat alakantissa, mutta muutaman kilometrin tutustumislenkki läheiseen Torhamniin meni silti mukavasti.

Torhamnin kirkossa on varattu paikka salimiksaajalle

Lenkkimaisemaa Sandhamnissa

Sandhamnin jälkeen vastatuulta riitti vielä muutama maili Utlänganille, josta suunnattiin sivutuuleen länttä kohti. Tarkoitus oli seurata Oliviaa Karlskronaan, mutta lähes slööriksi kääntyvä sivutuuli antoi niin maittavan kyydin, että vene halusi vastaansanomattomasti jatkaa samaa vauthia Hanöön asti.

Kalmar 11.6. – Kristianopel

Kalmar on vakiohuoltopiste Öölannin ja mantereen välisessä salmessa. Siellä on iso satama, helppo tankkauspiste, hyvin varustettu venetarvikeliike, erinomaiset huoltopalvelut esimerkiksi Volvo-Pentan ja Yanmarin koneille sekä normaalit vähän isomman kylän kaupat ja kioskit. Ja tietenkin rautatieasema, joka näyttää hiukan erikoiselta venesataman välittömässä tuntumassa.

Ruokahuoltoa hoidettiin siis paitsi kaupassa myös ravintolassa, hyvässä seurassa s/y Olivian päällystön kanssa. Aamulla oltiinkin valmiit jatkamaan matkaa, jota tuuli ei suosinut: aamupäivän etelätuuli voimistui reippaaksi etelälounaiseksi. Vastaan nouseva parimetrinen aallokko vei halut jatkaa Utklippanille, joten päätettiin tutustua Kristianopelin pienen satama-altaan syvyysmerkintöihin ihan käytännön kautta.

Kaikuluotain piti taas komentaa rauhoittumaan; alle kahden metrin näyttämät ilmeisesti johtuivat täälläkin pohjan kasvillisuudesta – ainakaan ei kertaakaan osunut mihinkään kovempaan. Satamakapteenin vakaa mielipide oli, että kraanan kohdalla on vettä riittävästi, ja ilmeisesti sitä oli.

Kristianopelin kiusa on levistä tai jostain muusta lähtevä epämiellyttävä haju, joka valtaa sataman ja veneenkin sisätilat. Muutenhan paikka on asiallinen: peruspalvelut toimivat ja rannassa on kelvollinen kuppila. Hillitty ruotsalainen idylli löytyy heti tienvarresta alkaen, ja Gästgifverissa muutaman sadan metrin päässä on menneen ajan tunnelman lisäksi tarjolla hyvää ruokaa ja asiallista palvelua.

Kristianopelin kestikievari ulkoa

Sisällä tarjotaan kalaruokien lisäksi mm. kaurista

Kristianopelissa näkyi Tanskan lippuja sekä sataman että läheisen motellin ja leirintäalueen tangoissa. Ruotsin ohella muita kansallisuuksia ei sitten siellä liputettukaan. Ihmettelimme tätä satamakapteenille, joka ilmoitti sen johtuvan siitä, että hehän ovat tanskalaisia. Kristianopel perustettiin 1599 Tanskan rajalinnoitukseksi Ruotsin Kalmarin lääniä vastaan. Siitä on yhä näkyvästi jäljellä satamaa kiertävän muurin jäännökset. Merkityksensä rajalinnoituksena kaupunki menetti 1600-luvun puolivälissä, kun Blekingen alue siirtyi Roskilden rauhassa Ruotsille. Satamakapteenin mukaan kuitenkin vielä nykypolven isovanhemmat puhuivat vahvasti tanskalaisvaikutteista murretta. No, eihän tuosta ole vasta kuin kolme-neljäsataa vuotta…

9.6. Byxelkrok – Borgholm

Visbystä länteen lähdettäessä oli tarjolla pelkkää tyyntä eri suunnista. Vietettiin siis päivää muistellen Rudolf Dieseliä, jonka kuolemasta tulee syyskuussa kuluneeksi sata vuotta. Diesel katosi Englannin kanaalia ylittäneestä laivasta 29. syyskuuta 1913, matkalla avaamaan uutta tehdasta Ipswichissä. Kuolemalle on kaksi selitystä, joista toinen on hänen huonoon taloudelliseen tilaansa perustuva oletus itsemurhasta. Dieselin perhe kuitenkin uskoo, että hänet heitettiin laivalta mereen ja että hänen keksintönsä varastettiin. Epäillään myös, että saksalaiset agentit murhasivat hänet estääkseen häntä paljastamasta keksintönsä yksityiskohtia Saksan vihollisille tulevassa sodassa.

Göteborgilainen sovellus R. Dieselin keksinnöstä kuljetti meidät tasaisesti, joskin puuduttavasti Öölannin pohjoiskärjen ympäri Byxelkrokiin. Siellä otimme taas kerran pohjakosketuksen peräsimellä paikassa, jossa viereinen vene (siis taas kerran puhuva vene) väitti kaiun näyttävän kolmea metriä. Jotenkin tuntuu, että tätä on nyt liikkeellä. Kevätvesi on selvästi muutaman kymmenen senttimetriä alle normaalin tason, jonka lisäksi erilaiset muta- ja hiekkapenkat liikuskelevat arvaamattomasti.

Byxelkrokin kalastuslaivastoa

Ulomman aallonmurtajan tuntumaan viritetyistä poijuista löytyi paikka, jossa ei ainakaan pohjakosketuksia tuntunut, vaikka kaikuluotain taas näytti pieniä lukemia ja mekasti mielenosoituksellisesti. Kiinnittymisrutiinien jälkeen alkoi viivyttely, jolla kippari ylitti siirtää väistämätöntä velvollisuuttaan jonnekin tulevaisuuteen. Eihän siinä mikään auttanut: uimahousut jalkaan, maski naamalle ja veneen alle, olihan veden lämpö kuitenkin jo toistakymmentä astetta. Keulapotkurista oli puhti pois, ongelmanratkaisu on erilaisten syiden poissulkemista, ja jostain on aloitettava. Fiksumpaa olisi ehkä ollut viettää vielä vähän enemmän aikaa loogisen päättelyn parissa, mutta kun puhelimeen tarttuminen on helpompaa, tulee kuunneltua neuvoja, jotka ovat sinänsä oikeita, mutta perustuvat vääriin oletuksiin.

Alaslaskettu potkuri näytti kuitenkin puhtaalta ja ehjältä, molemmat puolikkaat pyörivät yhdessä ja pyörintävastus tuntui siltä kuin sen pitäisi. Ruotsalainen maahantuoja hiukan myöhemmin vahvisti puhelimitse, ettei tässä mallissa mitään rikkoutuvia sokkia edes ole, joten se siitä varaosaongelmasta. Samainen taho johdatti etsinnän heti oikeaan suuntaan eli sähkönsaantiin, jonka olin aiemmin kuitannut tarkistamalla laitteen sulakkeen kunnon. Yleismittari kertoikin ankkurivinssiä ja keulapotkuria syöttävän akun jännitteeksi peräti 9 volttia, joka keulapotkurin kytkintä käännettäessä putosi neljään.

Kaikkien etäongelmaisten purjehtijoiden sankari Jarmo K. kertoi välittömästi puhelimessa, että jos liitokset ovat kunnossa, akun latausjohdon jommasta kummasta päästä pitää löytyä palanut sulake. Akun läheltä löytyi ehjä sulake, samoin koneen vierestä samankokoinen ja samaan tarkoitukseen viittavalla tekstillä varustettu. Hämärien nurkkien maanisdepressiivinen koluaminen piuhoja yleismittarin kanssa seuraillen jatkui vielä pitkään, kunnes konehuoneen pimeimmältä puolelta löytyi vielä yksi paksussa johtimessa ilman mitään merkintöjä oleva palanut 120 ampeerin sulake.

Borgholmin edustalla näyttää rajuilmalta, joka onneksi menee keulan puolelta ohi

Sulakkeen vaihdon ja Borgholmin satamassa yön kestäneen akun latauksen jälkeen keulapotkuri ilmoittautui taas palvelukseen täydellä teholla toimivana. Taas kerran muistuivat mieleen kokeneiden tietokonerasvareiden opetukset vuosikymmenten takaa: ei pidä luulla eikä olettaa, kaikki pitää käydä järjestelmällisesti läpi… ja miettiä vielä jatkoakin: onko lataussulakkeen palaminen johtunut ylipitkästä käyttöjaksosta vai ehkä siitä, että akku alkaa olla tiensä päässä? Ja olisiko kivaa, jos veneen sähköjärjestelmästä olisi olemassa hyvä dokumentti esimerkiksi jonkinlaisen kuvaavan piirroksen muodossa?