Helatorstain aatto tarjosi aluksi Espoossa myötätyyntä, mutta piristyihän se tuuli siitä pidemmälle Suomenlahdelle päästäessä. Tallinnanlahdella piti jo ryhtyä reivaamaan purjeita, ja perille ehdittiin melkein tunti arvioitua aiemmin.
Kalevin pursiseuran vieraslaituri oli taas sennäköisesti täynnä, että jokin kisailu oli ilmeisesti meneillään. Satamakapteeni ei vastannut puhelimeensa, joten ajoimme päättäväisesti vapaata peräpoijua kohti, kunnes jäimme pohjaan kiinni. Kaiku putosi nopeasti alle kahden metrin ja vene jäi mutaan niin pehmeästi, että mitään kosketusta ei tuntunut; vauhti vain loppui. Ainakin kahdessa kohdassa lyhyttä ponttonilaiturinpätkää sama juttu. Talven tulvat ovat tuoneet joesta mutaa altaan suulle, joten klubin vieraslaituriin ilmeisesti ole asiaa yli kahden metrin syväyksellä, ei ainakaan normaalisti lähestyen. Peremmällä satamassa ongelmaa ei kaiketi ole, koska siellä näkyi isommankinpuoleisia veneitä.
Piritan sataman puolella ei palveluista löydä myönteisiä kehityssuuntia kovin helpolla. Jäteastiat on siirretty vieraslaiturilta camping-alueen puolelle aitaa, tenniskeskuksen saunat eivät enää lämpiä ellei joku pelaajista käy etukäteen pyytämässä (ja silloinkin vain parin tunnin ajan aamulla ja illalla) – hinta on silti pelkästä suihkustakin sama 60 EEKkiä per henkilö. Paikatkin ovat alkaneet taas rapistua. Positiivista satamassa on se, että CREW-tunnuksin varustettu henkilökunta on valppaasti vastaanottamassa rantautuvia veneitä, mikä tuulisella ulkolaiturilla onkin tervetullut apu. Takavuosien vartiointiliikkeen päivystys satamakonttorissa on myös vaihtunut sataman henkilökuntaan.
Erikssonin kauppa ei hintatasoltaan enää vaikuta erityisen edulliselta, ja valikoima on rajoitettu, mutta sen valtti on edelleen sijainti ja pyytämättä tarjottu nokkakärrykyyti painavammille ostoksille. Hintojen nousuun on luonnollisesti syynä maan kiristynyt juomaverotus.
Kalevin pursiseuran ravintolassa keittiö näytti edelleen toimivan luotettavasti: ruoan laatu oli erinomainen, mutta palvelu oli välipitämätöntä ja huolimatonta. Laskua olisi saanut odottaa loputtomiin, kun se lopulta käytiin tiskiltä pyytämässä, siitä löytyi illallisemme lisäksi puolentoistasadan kroonin edestä naapuripöydän viinitarjoilua. Hyvitys tuli käteisenä ilman anteeksipyyntöä.
Kilpailu satamapalvelujen tarjonnassa on siis veneilijän kannalta erittäin tervetullutta – odotamme mielenkiinnolla uuden vierassataman avaamista Tallinnan lauttasatamaan.
Helatorstain sää lämpeni ennustetusti. Kontrasti oli kuitenkin yllättävä: edellisen viikon reilusti alle kymmenestä asteesta hypättiin kerralla 25 plusasteeseen varjossa. Lämmin, puuskainen tuuli puhalteli laitureilla, jengi riisuutui sujuvasti t-paitoihin ja shortseihin. Rannalla oli tuulensuojaisissa kohdissa jopa ”liian lämmin”.
Kaupungilla oli iltapäivällä epätodellinen tunnelma. Lämmintä oli enemmän kuin tarpeeksi kevätsäihin pukeutuneille turisteille, mutta välillä iski rankka sadekuuro, joka hetkeksi karkotti raatihuoneentorin tungoksen terassien varjojen alle. Puhelu itäiseltä Suomenlahdelta kertoi ukkosen jytisevän kuuluvasti merellä maiden välissä.
Ruokapuolen suhteen päätimme antautua vapaaseen harhailuun jonkin uuden löydön toivossa. Restoran Dominic Venekadun varrella erottui ulkoseinällä olevan vähän tavallista kunnianhimoisemmalta vaikuttavan ruokalistan perusteella muusta sitä-sen-kanssa-ja-hinta -massasta, vaikka hintataso ei merkittävästi poikennut tavanomaisesta. Ruoka vastasikin kohonneita odotuksiamme: vitello tonato oli hyvin tehty oikeasta vasikasta (jota esimerkiksi Suomesta ei enää tahdo saada mistään), tonnikalatartar sivueväineen oli mainio eikä pääruuissakaan ollut mitään moittimista. Viinilista oli turhankin pitkä, mutta kohtuuhintainen onnistunut valinta sieltäkin vahingossa löytyi. Palvelu oli ystävällistä ja ripeää, joten kokonaisuudesta jäi hyvä fiilis.
Matkalla kaupungille kävimme katsomassa, miten uuden vierassataman rakennustyöt ovat edistyneet avajaisten lähestyessä. Entisen Nordic Jet Linen terminaalin vieressä olevaan altaaseen oli ilmestynyt massiiviaisoilla kalustettu ponttoonilaituriharava, josta venemessuilla jaetun esitteen mukaan löytyy paikkoja eri kokoisille vierasveneille aina yli 60-jalkaisiin asti. Monipuolisia palveluja varten kunnostetaan entistä pikalauttaterminaalia, joka vielä oli suljettu, tyhjältä näyttävä työmaa.
Laitureihin oli kuitenkin jo kiinnitetty muutama järkälemäinen moottorivene, ilmeisesti enimmäkseen paikallisia; yksi suomalaisella pursilipulla varustettu bongattiin juuri kiinnittymässä.
Mielenkiintoista nähdä, miten uusi satama positioituu kohderyhmänsä ja hintatasonsa suhteen vierasvenemarkkinaan. Paikka on sinänsä tylynpuoleinen, parkkipaikkojen ja satama-asvaltin ympäröimä allas, jossa oletettavasti kuuluvat ja tuntuvat laivojen potkuriäänet ja -virrat. Yhtä lailla oletettavasti sinne suuntaavan pitää jotenkin ilmoittautua liikenteenohjausjärjestelmälle sekä noudattaa sen ohjeita ja ohjauslaitteiden signaaleja. Amiraliteetin allas, jossa uusi satama sijaitsee, on perimmäisenä kaikkien laivalaitureiden sisäpuolella, joten käynti sinne ja sieltä ulos on sovitettava lauttaliikenteen rytmiin. Voi vain kuvitella, miten tämä onnistuu tyypillisenä viikonloppuna, jolloin suomalaiset vierasveneet pyrkivät saapumaan satamaan ja lähtemään sieltä kutakuinkin samoihin aikoihin samalla kun ainakin neljän yhtiön erikokoiset lautat manöveeraavat satamassa ja sen edustalla.
Toisaalta Tallinnan keskustan ja vanhan kaupungin palvelut ovat kävelyetäisyydellä ja sataman koko kaupallinen tarjonta on kivenheiton päässä heti parkkialueen takana ja Norde Centrum -kauppakeskus (Rimi) välittömästi altaan pohjoispuolella. Ja ainakin uuden sataman esitteen mukaan luvassa on monipuoliset vierasveneille suunnatut palvelut siihen tarkoitukseen muunnetuissa terminaalitiloissa hintaan, joka paikallisille lehdille annettujen tietojen mukaan ei merkittävästi tule poikkeamaan muiden vierassatamien tasosta.
14.5. Helle jatkuu
Tuuli pysyttelee idän puolella ja Venäjän aroilta kiertyy lisää lämmintä ilmaa: +26C varjossa ulkona Piritan tuulisella laiturilla. Jengi (ja niin mekin) toteuttaa laiturilla kuultua matkapurjehduksen perimmäistä tarkoitusta eli rahtaa juomaa Erikssonilta niin, että laiturit natisevat.
Testattiin vielä uusittu Top 80 -ravintola olympiapurjehduskeskuksen yläkerrassa. Paikkahan uusittiin jokin vuosi sitten; jälkeäkään ei enää näy 70-luvun Speden Saluunaa muistuttavista lankkukalusteista, hämäristä valoista tai venäläishenkisestä perusruokalalistasta. Sisustus on vaalea ja pelkistetty, ruokalista asiallinen, keittiö tekee mitä pitääkin ja palveluasenteet ovat kohdallaan.
Euroopan helatorstaisäät pilannut matalapaine tarjoili vielä ketterät itätuulikyydit suoraan pohjoista kohti Mickelskärin mutkaan, josta oli hyvä livahtaa Skrubbön ja Linlandetin välistä sisään viettämään vielä yksi saariehtoo ennen paluuta kotisatamaan sunnuntaina.
Itämerta avotuulilla 2013 