Saaremaa/Kuresaare-Lõunaranna-Haapsalu-Dirhami-Pirita-Linladet-Espoo 4. – 14.8.2011

Korkeapaineen alue peitti pohjoisen Itämeren ja pysäytti ilmavirtaukset pariksi päiväksi jokseenkin kokonaan. Koko ylitys Gotlannista Saarenmaalle meni dieselillä jyräämiseksi metrin parin vastaisessa, joka kuitenkin kehitti jonkinlaisen mainingin keikuttamaan venettä.

Saapuminen Kuressaareen 4.8. osui suunnitellusti aamupäivään. Linnasadaman sisäänajo oli ruopattu riittävän syväksi, mutta ei todellakaan näyttänyt siltä. Ajettiin penkeröityä ränniä kohti kylpylähotellien reunustamaa lahdenpohjukkaa piispanlinnan varjostaessa vastarantaa. Aallonmurtajan takaa viuhtoi satamakapteenii jo kaukaa vapaata paikkaa kohti. Aurinko paistoi lämpimästi, pitkästä aikaa.

kuresaariracc88nni.jpg

Kuressaaren sataman sisäänajo kysyy lujaa uskoa kaikuluotaimen lukemaan

Rantautuessamme toisen Saarenmaalla rakennetun tutun veneen viereen oli laiturilla jo odottamassa virkapukuinen vastaanottokomitea, joka nousi välittömästi alukseen jo ennenkuin köydet olivat knaapeissa kiinni. Rajavartiolaitos ja tulli saapuivat usean henkilön voimin kyselemään aluksen ja miehistön tietoja. Ihmettelimme tietysti moista offensiivia EU-rajojen sisäpuolella; samaa ihmetteli naapuriveneen brittimiehistö: heiltä ei oltu kysytty mitään. Selityksen mukaan meidät oli valittu kohteeksi siksi, että saavuimme meren yli lännestä – muut veneet olivat tulleet Riianlahdelta tai Muhun salmea alas. Miehitysjoukon ylin upseeri selitti ystävällisesti mutta päättäväisesti, että aluksesta on täytettävä ilmoituslomake miehistöluetteloineen. He tekisivät sen viran puolesta kysymiensä tietojen perusteella. Huomasimme pian, että kyseleminen ja ihmetteleminen oli turhaa; tyydyimme pienemmän riesan tiehen ja kaivoimme esiin passit sekä kaikki veneen tiedot sisältävän lomakkeen, joita pidämme aina nipun mukana. Onhan muuallakin Itämerellä nähty rajavartijoiden keksivän luovia tapoja työllistää itsensä sen jälkeen kun ovat joutuneet Schengenin sopimuksen myötä virattomiksi.

Satamakapteeni väitti myöhemmin kyseessä olevan jonkinlainen Itämeren maiden yhteinen rajanylitysten tarkkailun tehostamisoperaatio, joka liittyi Norjassa tapahtuneisiin terroritekoihin. Suomessa tästä ei kuitenkaan kukaan tiennyt mitään.

Mutta aurinko paistoi, laiturilla oli tuttuja, satamapaviljongin terassilla soi jazz ja kylmä virolainen olut maistui pitkästä aikaa hyvältä. Kuressaare Merepäevad oli alkamassa: lahden toisella rannalla linnan tuntumassa oli pitkä rivi matkamuisto- ja ruokakojuja, pari tapahtumalavaa ja uloimpana niemen kärjessä suuri ohjelmateltta.
kuressaare.jpg
Meripäiviä vietettiin siis kiireettömästi useamman päivän ajan. Ohjelmaan sisältyi vanhojen silmien verestämistä Kuressaaressa, jossa veneen rakentamisen aikoihin tuli vierailluksi lukuisia kertoja, Saare Paat- veistämön intressiryhmilleen järjestämä infotilaisuus, lenkkejä linnan puistossa ja rannoilla sekä perinneruokaa, olutta, paikallisia kulttuuripläjäyksiä ja perimmäisten kysymysten pohdintaa juhlapaikan anniskelupisteissä.

Loppu paluumatkasta menikin Viron rantoja pitkin. Kuressaaresta sopivan alle 50 mailin päivämatkan päässä Muhun saaren eteläpuolella on Lõunaranna, jota Tallinnalainen liikemies Olaf pitää neuvostoaikaisen kalakolhoosin tiloissa. Satamaan ajo reippaassa etelänpuoleisessa tuulessa on isommalla veneellä tiukanpuoleinen rasti: tilaa manöövereihin laiturin ja altaan reunapoijujen välissä on vähän, mutta Olaf on paikalla osoittamassa paikan ja ottamassa köydet vastaan. Sympaattinen paikka, ja sopivasti Kuressaren ja Haapsalun puolivälissä. Palaamme toivottavasti sinne tekemään Muhun saaren kierroksen, joka nyt jäi rankan sateen vuoksi väliin.
lounarannalaituri.jpg

Lõunarannan aallonmurtaja

lounarannapalv.jpg

Palveluvalikkoon kuuluu lisäksi omintakeinen sauna

lounarannaisanta.jpg

Olaf hoitaa sataman lisäksi baarin ja sivaltaa tarvittaessa pöytään tuhdin makkarapaellan

8.8. Haapsalun sataman sisäänajo on viime käynnin jälkeen ruopattu asialliseen syvyyteen, ja henkilökunta oli laiturilla vastaanottamassa köydet. Satama-altaassa polski hylje, joka ei kuitenkaan välittänyt tulla valokuvatuksi. Auringon laskiessa lisäsimme reissun linnasarjaan vielä yllättävän näyttävässä kunnossa olevat piispanlinnan rauniot.

Aamulla 9.8. jatkettiin kahden veneen eskaaderia Dirhamiin, jossa rantakuppila oli kerrankin auki, vaikkei muita asiakkaita juuri näkynyt. Sieltä seuraavana päivänä vielä Lohusaluun, jossa on hieno satama ja näyttävä, joskin ruokapuoleltaan vaatimattomaksi osoittautunut rantaravintola. Syväys riittää yli kahden metrin kölille myös polttoainelaiturissa, mutta sen verran marginaaliin mennään, että kaasua pitää antaa reilulla kädellä eikä kiinnitysköysistä tarvitse huolehtia: vene pysyi tankkauksen ajan tukevasti paikallaan pohjamudassa ilman niitäkin.
photo-1.jpeg

sy JULIA livahtamassa kivien välistä Lohusaluun

Lähes kahdentuhannen merimailin pituisen retken päätteeksi vietettiin vielä pari päivää Tallinnassa vene Kalevin jahtiklubin vieraslaiturissa sekä saunottiin lopuksi Suomen puolella Linlandetissa ennen paluuta kotisatamaan 14.8..
tallinnailta.jpg

Auringonlasku olympiasoihdun taakse Kalevin laiturista nähtynä

tallinnlilled.jpg

Jätä kommentti

Kategoria(t): Yleinen

Fårösund 2.-3.8.2012

Kylmä usva nousi taas merestä Visbyn edustalla moottoroidessamme tyynessä ylös Gotlannin länsirannikkoa. Muutaman sekuntimetrin tuuli virisi vasta Lickershamnin kohdalla luoteesta viedäkseen meidät tasaisen mukavaa vauhtia aina Fårön ja Gotlannin väliseen salmeen, jossa päätimme laskea purjeet ja tutustua Fårösundin marinaan salmen länsirannalla heti lossin eteläpuolella.

Paikka oli kuin muutkin Gotlannin rannikon vanhat satamat eli jonkin verran haastava ja päättäväisesti lähestyttävä isommalla veneellä. Pesusoikon kokoisen altaan ulkolaidalla on pätkä aallonmurtajalaituria, jonka vieressä vettä on useampi metri, mutta vähät kylkipaikat tietenkin jo varattu puoli viiden aikaan iltapäivällä. Rantapusikoita reunustavat myös laiturit, mutta missään niissä ei nyt näkynyt sen näköistä venettä, joka vahvistaisi vettä olevan edes yli puolitoista metriä. Valmistauduimme jo kiinnittymään aallonmurtajassa olevan brittiveneen teräksiseen kylkeen, kun satamakapteenin oloinen hahmo ryhtyi viittilöimään meille pienen rantalaiturin takana olevan altaan reunalta. Päästyämme yhdistetyllä huutoruotsilla ja viittomakielellä yhteiseen näkemykseen syväyksen riittävyydestä ajoimme rantaan, jossa isäntä toivotti meidät tervetulleeksi ja piti tarpeellisena myös erikseen tiedottaa koko vierailevalle veneilijäyhteisölle yhteisesti, että kyseinen paikka oli sataman kallein.

Vaihtoehtona ilmeisesti olisi ollut vielä rannanpuoleisin keulakiinnityspaikka ulommassa laiturissa, mutta syväyksen suhteen siihen olisi sisältynyt riskiä. Myös välimerityyppisten mooring-köysien asennus näytti olevan optimoitu pienemmille veneille. Sen verran harvinaisia ne ovat Itämeren satamissa, että emme osanneet niitä edes etsiä; kauempaa näytti siltä kuin veneet olisivat olleet peräankkurissa. Tarkemmin katsoen tietysti voi nähdä peräköyden toisen pään katoavan knaapista veteen. Ohuita, tummuneita vetoköysiä laiturin puolella ei juuri veneiden välistä havainnut.

Vakuutettuaan ensin pitkään syväyksen riittävyyttä satamakapteeni ryhtyi samaan hengenvetoon kuvailemaan erilaisia hinaus- ja vinssaustalkoita joilla kyseisestä laiturista aimmin oli irroitettu vierailevia veneitä enemmän ja vähemmän väkivaltaisesti vedenpinnan laskettua yön aikana. Lisäsimme siis purjehtijan aina niin optimistiseen toivomuslistaan huomisen päivän tuulen suunnista ja voimakkuuksista myös ponnen veden korkeuden muutossuunnasta: mieluummin ylöspäin, jos mitenkään sopii.

facc8arocc88sund.jpg

Fårösundin satamakonttori sijaitsee suuressa korjaamohallissa

Satamamuodollisuuksia toimittaessamme paikalle pöllähti jälkeemme rantautuneen Omega 42:n ruotsalaiskippari, täysi poissa tolaltaan hokien ”You beatt us! You beatt us!”. Jonkin aikaa piti kelata, mistä oli kysymys: sama vene oli ilmestynyt jostain Vialmsuddin poukamasta paapuurin puolelta nostaen kurssinsa suoraan eteemme ja yläpuolelle. Olin tulkinnut suunnanmuutoksen siten, että Omega oli matkalla Fårösundin sijasta Lauterhorniin ja ohittanut veneen reilusti tuulen alapuolelta, kuten tapoihin kuuluu, vilkuilematta sen enempää taakse. Nyt tämä vinon kilpailuhengen läpitunkema kippari tanssahteli nurmikolla manaten katkerasti tappiotaan ”kisassa”, jonka olemassaolosta meillä ei ollut alunperinkään mitään aavistusta.

Fårösundista ei paljon nähtävää löydy: paikan kontribuutio maailman hyvinvoinnille taitaa jäädä lauttasatamaan, josta on pääsy Fårön lomaparatiisiin. Rauhallisen iltapuhteen lisäksi vietimme vielä aamupäivän satamassa, koska edessä oli 130 merimailin avomeripurjehdus Saarenmaan Kuressaareen, joten saapuminen menisi joka tapauksessa seuraavan vuorokauden puolelle.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Yleinen

Borgholm – Visby 29.7.-1.8.

Kalmarista lähdettiin taas kammottavaan sateeseen ja vastatuuleen, mutta matkaa oli tarkoituskin tehdä vain parikymmentä mailia Öölannin puolelle Borgholmiin. Tuulta tuli normaalit noin kaksi kertaa ennusteen verran eli 14-16 m/s.

Borgholmin sisäaltaassa hotellin vieressä oli tilaa, mutta satamavahti riensi juoksujalkaa paikalle kertomaan, että vaikka laiturissa olevat veneet olivat isoja, ne eivät uineet syvällä: vettä oli alle kaksi metriä. Navionics väitti muuta, mutta onneksi mieleen muistui armeijassa saatu oppi: jos maasto näyttää erilaiselta kuin kartta, uskokaa maastoa!

Vouti opasti meidät viereisen ponttoonilaiturin suojanpuolella olevalle paikalle, johon taittuminen kapeassa välissä ja vallitsevassa tuulessa oli taas niitä suorituksia, joihin suodaan vain yksi yritys. Ginitonicinsa keskeyttäen naapuriveneiden ruotsalaiskipparit valpastuivat varppaamaan tarvittaessa, mutta s/y JULIA kääntyi arvokkaasti paikallaan ja työnsi hallitusti keulansa hillityn tukholmalaischarmin keskelle.

borgholmpers.jpg

Oli mukava havaita, että tässäkin satamassa oli joku, jota työn puolesta selvästi kiinnosti veneturistin saapuminen ja sijoittuminen laiturimaisemaan. Norjan, Tanskan ja Saksan satamissa moista ei taidettu kokea kertaakaan, vaikka rahastus kyllä sielläkin hoitui myöhemmin illalla takuuvarmasti. Satamapalveluja oli muutenkin skarpattu: enää ei suihkua tarvinnut mennä hotelliin ottamaan. Kohtuullinen 240 SEKin satamamaksu sisälsi kaiken tarpeellisen – paitsi WLANin, jonka puolestaan tarjosi Cloud aivan ilmaiseksi 24 tunniksi kerrallaan, kunhan ymmärsi kirjautua palveluun sisään.

borgholmviitat.jpg

Art of One:n rättikauppa oli siirtynyt kylänraitilta satamahotellin kupeeseen ja tarjosi sieltä käsin tuotteitaan ulosheittohintaan. Perinteiseen tapaan ostin laadukkaat shortsit ja paidan hintaan, jossa selvästi oli tarjouksen makua. Sateen hieman hellitettyä nousimme ylös täydentämään pientä ruotsalaista linnasarjaamme bongaamalla Borgholmin linnan. Linnan sisäpihalla oli joukko roadareita hommissa kasaamassa lauteita ja äänentoistoa: Bo Kaspers Orkester oli tulossa sinne keikalle illalla. Typeryyksissämme jätimme lipun ostamatta ja kuvittelimme musiikin kuuluvan kohtalaisen hyvin laituriin, johon ei linnuntietä ole montaa sataa metriä. Illemmalla saimme todeta, ettei pihaustakaan kantautunut esityksestä satamaan asti.

borgholmbm.jpg

Linnan saniteettiosastoa on ilmeisesti modernisoitu ilman paikallisen museoviraston lupaa

Satamahotellin päädyssä sijaitseva ravintola Dockside herätti meissä mielikuvan kalliista turistirysästä, jossa kuninkaiden jälkeläiset syövät ylihintaista ankanrintaansa kyllästyneen näköisinä rosé-viiniään naukkaillen. Käsitys osoittautui täysin vääräksi, kun pelastauduimme sateesta katetulle terassille satama-altaan ääreen. Tarjoilijan ystävällinen vastaanotto jatkui saumattomasti maukkaalla hors d’œuvre:lla ja kylmällä valkoviinillä. Alkuruoaksi jaoimme annoksen vuohenjuustokreemiä paahdetulla ruisleivällä punajuurien kera, pääruoaksi turskaa uppopaistettuna dippikastikkeella, haudutetut hunajapunasipulit, manteliperunamuhennosta sekä kotitekoista näkkileipää, vaahdotettua voita ja sipuli-anjovistahnaa. Jälkiruoaksi tuli vielä creme brulet tyrnisorbetilla. Koko pakettia suosittelemme vilpittömästi, hintakaan ei ollut laatuun nähden korkea, tai ainakin siltä alkoi vähitellen tuntua.

borgholm.jpg

Harmaa taivas Borgholmin sataman yllä, linnan muureilta nähtynä

Kuudelta aamulla irroittelimme köysiä vakaana aikomuksena purjehtia Gotlantiin. Ajatukseen sisältyi melkoinen annos valoisaa mieltä ja optimismia, sillä matkaa oli reilut 80 merimailia eli ihan kohtuullinen päivämatka hyvissäkin tuuliolosuhteissa. Laiturinaapurimme viritteli Comfortina 39:nsä purjeita samoin aikein.

Aamuvirkut merilinnut näkivät senkin ihmeen, että s/y JULIA eteni pohjoisenpuoleisessa tuulessa lähes pystykryssiä kohti Öölannin kärkeä. Kolmen tunnin urheilusuorituksen jälkeen totesimme saman, minkä naapuri jo hetkeä aiemmin: heikkenevä tuuli ei näillä kulmilla vie meitä perille ennen yön tuloa. Poltimme siis seuraavat kolme tuntia dieseliä, ja avasimme purjeet taas saaren kärjessä. Tuuli hivuttautui tietenkin koillisen puolelle, joten koko avomeriosuuskin oli tiukkaa hankavastaista. Seitsemän pintaan illalla laskimme purjeet Visbyn sataman edessä ihmetellen omituista kylmiöilmiötä: lämpömittari ilmoitti veden lämpötilaksi +9C aivan sataman äärellä; merestä nousi hienojakoinen sumu, joka tarttui veneen kylkeen ja aallonmurtajiin kuin huurre.

Kiinnityimme rantaa reunustavaan laituriin kyljittäin ja – kuten Visbyssä näköjään on tapana – satamavouti ehti jo tulla muistuttamaan maksuvelvollisuuksista ennen kuin köydet olivat kiinni. Pitkähkön purjehduksen jälkeen katsoimme kuitenkin ansainneemme virkistävän lasillisen, jota nautittaessa teimme epäilyttävän havainnon, jonka saapuvan risteilylaivan aiheuttama vedenkorkeuden vaihtelu vahvisti: olimme ilmeisesti onnistuneet pysäköimään sataman ainoan kiven päälle. Satamakapteenin mielestä koko altaassa oli vähintään viisi metriä vettä joka kohdassa, mutta paikkaa oli silti vaihdettava. Jotain kovaa rantalaiturin vieressä pohjassa oli reilun kahden metrin syvyydessä, siitä ei jäänyt epäilystä.

visbysumu.jpg

Kylmästä vedestä noussutta sumua Visbyn satama-altaassa

Kadonneen lampaan metsästys jatkui illalla Visbyn ravintolakaduilla. Tuttu tarjoilija Wallers Krogissa kertoi lopulta meille, mistä oli kyse: paikallista lammasta ei enää muulta kysynnältä riitä ravintoloiden tarpeisiin, joten perinteiset lammasannokset on jouduttu pudottamaan useimpien ravintoloiden listoilta. Naapuriravintolan lampaankare oli kuulemma Uudesta Seelannista tuotua. Ikävä takaisku vanhalle perinteelle tässä lampaiden saaressa. Toivottavasti ilmiö ei jää pysyväksi.

visbyjuliste.jpg

Sataman ilmoitustaulu kertoo, mitä peppipitkätossulassa tapahtuu

Visbyssä pidettiin siis rauhallinen bunkraus- ja stuuvauspäivä. Vene ansaitsi perusteellisen siivouksen, ja Södertorgin ICAssa käytiin täydentämässä provianttivarantoja. Päivän päätteeksi kevyttä lenkkeilyä puistossa ja rantatiellä.

Aamu koitti tyynenä ja aurinkoisena, mutta sumuisena. Alkumatkaan tarvittiin taas kärsivällisyyttä ja hevosvoimia, ennenkuin länsiluoteesta nouseva tuuli armahti puolenpäivän nurkissa tarjoten nautittavan sivutuulikulman matkalle kohti Fårötä.

visbylaiva.jpg

Vesi Visbyn sataman ulkopuolella oli lämpömittarin mukaan alle yhdeksänasteista

Jätä kommentti

Kategoria(t): Yleinen

Kalmar 27.-28.7.

kalmaranna.jpg

Pohjankurun satamasta tuttuja Lehmannin sisaruksia edusti Kalmarissa Anna

Tuuli tyyntyi, yö koitti, dieseliä paloi taas. Aamupäivä ehti pitkälle, ennenkuin s/y JULIA kiinnittyi Kalmarin vierassatamaan keula kohti kaupunkia ja ennusteen mukaisesti yltyvää tuulta. Ensimmäisen kerran koko retken aikana joku oli kiinnostunut siitä, miten ja mihin saapuvat veneet satamassa mahtuvat ja kiinnittyvät: satamapilotti kurvaili näkyvästi merkityllä kumiveneellä opastaen veneitä ja siirrellen varausmerkintöjä. Poijuihin kiinnitetyt varausmerkit liittyivät internetin kautta toimivan paikanvarausjärjestelmään (dockspot.com), joka sivuston mukaan toimii parissakymmenessä ruotsalaisessa vierassatamassa.

Dockspot on periaatteessa hyvä ja toimiva järjestelmä, jonka avulla voi etukäteen verkossa maksamalla varmistaa laituripaikkansa, purjehtia rauhassa ja saapua satamaan ilman epävarmuutta sinne mahtumisesta. Käytännössä siinä kuitenkin on vielä viilaamista. Suurin ongelma näyttäisi olevan se, että satamissa ei ole ketään, joka olisi Dockspotilla töissä, eikä palvelua ole varmistettu edes puhelinpäivystyksellä. Toimivuuden ja järjestyksen säilyminen on täysin satamahenkilökunnan aktiivisuuden varassa. Kalmarissa homma näytti tähän aikaan toimivan, mutta arvattavissa on, miten vaikeaa poijupaikkojen pitäminen varattuina on pahimpaan ruuhka-aikaan sataman täyttyessä jo alkuillasta. Tapasimme myöhemmin sattumalta järjestelmän kanssa eräässä toisessa satamassa työskennelleen virkailijan, joka kertoi haasteista sataman kannalta: kun järjestelmässä sattuu kaksoisvarauksia tai muita teknisiä sekaannuksia, kukaan Dockspotilta ei ole saatavilla ongelmien ratkaisemiseksi. Myös jos sää tai muut olosuhteet siirtävät saapumisen edelliseen tai seuraavaan päivään, paikanvaraaja menettää rahansa, koska ehtojen mukaan varaus tulee peruuttaa vähintään kaksi viikkoa (!) ennen saapumista. Tarvetta ja kysyntää tälle systeemille on varmasti, mutta rohkenen epäillä sitä, olisiko se riittävästi resurssoituna ja toiminnallisesti varmistettuna enää kannattavaa liiketoimintaa. Sesonki sillekin on kovin lyhyt: ei paikkoja enää nytkään heinä-elokuun vaihteessa ole tarvinnut varailla.

kalmarpilot.jpg

Satamavahti päivittää Dockspotin poijuvarauksia Kalmarissa

Proviantin täydentämismahdollisuudet ovat Kalmarissa sikäli muuttuneet, että ICAn marketti sataman vieressä olevassa kauppakeskuksessa on lopetettu – ruokaa on haettava Konsumista, joka sijaitsee kauempana kaupungissa. Myös kalapuoti kauppakeskuksen laiturin vieressä oli aukioloaikajulistuksestaan huolimatta sateen sattuessa tiukasti kiinni. Tai sitten ei oltu saatu kalaa.

Jatkoimme historiapläjäysten sarjaamme verestämällä vanhoja silmiämme Kalmarin linnassa, jossa viimeksi vierailimme muistaakseni yli kymmenen vuotta sitten. Tuskin mikään oli muuttunut.

kalmarslott.jpg

kalmarjuna.jpg

Ratakiskot ulottuvat kyllä Kalmarissa aivan laitureiden ääreen, mutta jokin tässä mätttää…

Jätä kommentti

Kategoria(t): Yleinen

Rønne 25.-26.7.

Erimaalaiset ilmatieteiden laitokset päättivät siis, että matkamme ei jatkuisi Puolaan ja Baltiaan. Keskipitkä ennuste suosi selvästi paluuta Bornholmin ja Ruotsin kautta. Siispä aamunkoitteessa suuntasimme Kröslinistä ulos merelle. Tunnin moottoroinnin jälkeen virisi etelälounainen tuuli, joka kuljetti venettä kuuden tunnin ajan vaihteeksi aurinkoisessa säässä kohti Bornholmia. Puolenpäivän nurkilla tyyntyi tyystin, joten taas piti tärvätä uusiutumattomia luonnonvaroja useamman tunnin ajan päästäksemme saman päivän puolella Norrekåsin marinaan Rønnen länsipuolella.

Heinäkuun loppupuoli näkyi täälläkin jo sesongin hiljenemisenä: satamassa oli illansuussa vielä hyvin tilaa. Jopa sivukiinnityspaikoilla laitureiden sisäpuolella ennen polttoainejakeluasemaa oli pari vapaata paikkaa. Aina ystävällinen satamakapteeni vahvisti, että myös mutkan takana sisimmässä pursiseuran altaassa on vieraspaikkoja, mutta syväys siellä rajautuu noin kahteen metriin.

norrekas2.jpg

Norrekåsin pursiseuran sisäaltaassakin on paikkoja

Polttoaineasemalla odotteli suomalaisvene, jolla oli tukos septitankin poistoputkessa. Paikalliset lokapojat saapuivat pian paikalle tankkiautolla suorittamaan imutyhjennyksen autonsa säiliöön. Satamakapteenin pragmaattisen käsityksen mukaan imutyhjennyksellä on niin vähän kysyntää, ettei kannata maksaa laitteista ja niiden ylläpitämisestä: kun joku kerran pari kaudessa kysyy tyhjennystä, hän tilaa omaan piikkiinsä tankkiauton hoitamaan homman.

norrekastolppa2.jpg

Kivaa kun pikku lemmikitkin otetaan mukaan veneilemään

Norrekåsin satamakapteeni istuu toimistossaan satamarakennuksen yläkerrassa, josta on avoin näkyvyys koko satama-alueelle. Siellä on aina säästä riippumatta liian kuuma. Satamamaksun voi maksaa joko toimistoon tai sen ollessa suljettuna alakerrassa olevaan automaattiin, jonka käyttöliittymä tosin nostaa näppylöitä pitkämielisemmänkin käyttäjän iholle. Sensijaan satamakapteeni on palveluhenkinen ja kielitaitoinen tyyppi, jonka kuulimme puhuvan paitsi sujuvaa englantia myös varsin mallikelpoista saksaa. Vaatimattomaan muumiruotsiimme hän vastaili jonkinlaisella selkeästi ja rauhallisesti äännetyllä skandinaviskan ja tanskan sekoituksella, josta ymmärsimme jokseenkin kaiken. Kaikkiin kysymyksiin saatiin vastaukset, ja jopa langaton verkkokin toimi moitteettomasti.

Muutenkin kaikki näytti Rønnessä olevan ennallaan. Museot olivat kiinni, Cafe Gustafissa yhtä hidas ja välinpitämätön palvelu kuin aiemmin, Hansens Bøfhusin hovi käännytti ovelta: täyttä. Torvets Pølsebar alkoi jo näyttää voittajan valinnalta, kunnes hakuammunta osui paikkaan, jonka mielikuvituksellinen nimi oli Ristorante Italia. Siellä meidät syötettiin kohtalaisen hyvin ja edullisesti.

Päivälenkillä tarkistin kaupungin sataman tarjonnan. Siellä oli vieraspaikkoja useammassakin laiturissa altaan pohjois- ja itälaidalla. Tilaa näytti olevan hyvin, mutta ambience tietysti jonkin verran urbaanimpi kuin marinassa. Mahdollinen vaihtoehto silloin, kun reippaampi länsiluoteinen tuuli tekee olon Norrekåsissa epämukavaksi.

ronne22.jpg

ronne12.jpg

Vieraspaikkoja ja palvelut Rønnen kaupungin altaan puolella

Pohjoiset tuulet ja sateet uhkasivat parin päivän päässä, joten ei auttanut muu kuin startata iltapäivällä löpötankkauksen jälkeen kohti Hanöbuktenia ja Ruotsia. Jätimme siis Tanskan Suomenlinnan eli Christiansøn suosiolla väliin ja käytimme tasainen sivumyötäinen hyväksi niin pitkään kuin sitä riitti eli auringonlaskuun asti. ”Hanoin lahti” näytti tällä kertaa paremman puolensa: saatiin nauttia kauniista ilta-auringosta genaakkerin vetäessä tasaisesti lähes viiden tunnin ajan.

hanogen.jpg

Sata mailia Kalmariin

Jätä kommentti

Kategoria(t): Yleinen

Kröslin 23. -24.7.

Aamulla alkoi sateisen satamakuoleman jälkeinen joukkopako sateen vielä jatkuessa. Toistakymmentä venettä irrottautui kahdeksan jälkeen norkoilemaan Dänholmin sillalle, jonka läpi siis kulkee ainoa väylä Rügenin eteläpuolitse itään. Silta nousi klo 8:20 ja toimi samana porttilähtönä kansainväliselle Strelasundin Headsail Racelle: kuin yhteisestä sopimuksesta kaikki rullasivat vain keulapurjeen auki. Syntyneessä Suomi-vastaan-muu-maailma -kisassa käytiin ankaraa taistoa kakkossijasta jossain siellä takana. Sikäli kuin kiikarilla enää erotti, toiseksi taisi tulla joku pienempi hätäisen näköinen vene, joka pieksi isompansa Greifswaldin lahden loppusuoralla tuulen puhaltaessa parhaimmillaan 17 m/s takaa, juuri ennen kuin JULIA rullasi loputkin purjeestaan sisään ja käänsi keulan kohti Krösliniä.

Kröslinin moderni marina on eteläpuolella Usedomin ja mantereen välistä lahtea, josta alkaa hiukan aamukastetta syvempi, Puolan puolelle Stettinerhaffille johtava oja. Jo riittävästi kanavia ja matalia vesiä koluttuamme päätimme jatkaa mieluummin merta pitkin, mutta yöpyä ensin Kröslinissä, joka taitaakin olla Saksan rannikon viimeinen varsinainen satama. Seuraavaksi itäänpäin mentäessä tuleekin jo vastaan Vinojussila eli Swinoujscie aloittaen sarjan paikkoja, joiden nimeä on mahdoton kirjoittaa oikein lunttaamatta kartasta.

Aallonmurtajan tuulisessa ulkopäässä olisi ollut tarjolla suojan puolen kylkipaikka, joka ehdottomasti olisi pitänyt valita. Kovatuulisen päivän jälkeen kuitenkin tuntui siltä, että pitäisi päästä sisemmäs sataman suojaan. Alavan rannikon tarjoama suoja osoittautui näennäiseksi. Yritys landata järeiden, korkeiden ja yllättävän kaukana laiturista olevien tolppien väliin epäonnistui klassiseen tapaan peräköyden loppuessa kesken. Tuhouduimme sivutuulessa hallitusti viereisen paikallisveneen kylkeen ja jouduimme varppaamaan itsemme siitä vaiheittain köysillä ja vinsseillä takaisin vapaan paikan puolelle. Avuksi tuli saksalaisen moottoriveneen perähenkilö, joka hääri kyllä sinnikkäästi köysien kanssa, mutta toivottua tulosta alkoi syntyä vasta, kun ymmärsin paikallisen käytännön: on annettava selkeitä komentoja, jotka alkavat sanalla Achtung ja päättyvät vähintään kahteen huutomerkkiin. Tärkein lisävaruste sikäläisissä huviveneissä on komentokaiutin.

Rannassa pääsimme ihmettelemään tilavinta ja toimivinta toistaiseksi näkemäämme satamapalvelurakennusta. Kaiken lisäksi niitä oli kaksi kaikin palveluin varustettua identtistä yksikköä satama-alueen eri laidoilla. Kerrankin oli suihkuissa riittävästi tilaa peseytyä törmäilemättä seiniin ja kastelematta vaatteitaan. Joka paikassa oli tilaa, ilmaa ja valoa. Pesutuvassa oli tuliteriä pesutorneja vierekkäin ja peräkkäin enemmän kuin keskikokoisessa kodinkoneliikkeessä. Paikallisen tavernan ruokapuoli oli vaatimatonta ABC-luokkaa, mutta jos matkalla on pakko viettää pyykkipäivä, on Kröslin ykkössuosikkimme.

Muita nähtävyyksiä ei sitten olekaan liian kanssa. Päivälenkillä bongasin paikallisen keskiaikaisille perustuksille rakennetun kirkon, jossa jengi kävi kuulemma Peenemünden puoleltakin sanaa kuulemassa vielä 1800-luvun alussa, jolloin kirkkoreissu edellytti rajamuodollisuuksia mennen tullen. Peenemünde kuului tuolloin Preussin kuningaskuntaan ja Kröslin oli osa Ruotsia.

Lahden toisella puolella Usedomin saarella sijaitseva Peenemünde on entinen sotilastukikohta, joka on ansainnut paikkansa sotatekniikan historiassa. Siellä Luftwaffen- und Heeresversuchsanstalt kehitti V1- ja V2-ohjukset, jotka loivat perustan nykyaikaiselle ilmatilan hallinnalle.

krocc88slin1.jpg

Kröslin Marina auringonnousun aikaan

Jätä kommentti

Kategoria(t): Yleinen

Stralsund 22.7.

Stralsundista oli aiemmalta käynniltä myönteinen kuva. Tällä kertaa sääolosuhteet olivat suoraan purjehtijan painajaisunesta, mikä tietenkään ei ole paikan vika. S/y JULIA purjehti Strelasundiin purjetta laskemaan kolmen aikaan iltapäivällä voimistuvassa luoteistuulessa. Vähän aiemmin oli alkanut tiivis, kaiken kasteleva vaakasuora sade, jota kesti toista vuorokautta. Synkkä hämärä ja matalalla kulkevat lyijynharmaat pilvet peittivät taivaan. Ilmapuntarista näytti pohja pudonneen pois.

Sataman aisapaikat olivat viimeistä läpeä myöten täynnä; niiden välissä oli kyljittäin veneitä monessa kerroksessa, samoin laitureiden päissä. Sisään ajaessamme noteerasimme tapamme mukaan viimeiset mahdolliset varapaikat: aallonmurtajan aukon vieressä purjelaivan kyljessä kolmas kerros, seuraavaksi iso teräksestä leivottu purjevene, samoin kolmas kerros, erilaiset vuorolaivalaiturit, joissa oli jo joitakin veneitä, mutta joista todennäköisesti tulisi odottamaton lähtö. Muuta sitten ei ollutkaan. Kiinnityimme teräsveneen kylkeen sen kipparin avustaessa ja lisätessä samantien sisimmäisen veneen edestä ja takaa rantaan laituriin vedettyjä köysiä. JULIAn keulasta vedettiin vielä yksi 20-millinen köysi laituripollariin, mikä olikin ainakin yöunta rauhoittava liike, koska viereen ilmestyi kohta vielä neljäs vene. Tuuli puhalteli 14 m/s aallonmurtajan takaa ja vettä valui jokaisesta hetkeksikin avatusta raosta sekä veneeseen että vaatteisiin. Kehuimme toisiamme lomakohteen ja harrastuksen valinnasta. iPadin mainio Navionics-kartasto kertoi kotimatkaa olevan vielä yli viisisataa mailia linnuntietä.

Ulommainen vene lähti kyljestämme viideltä aamulla kaupungin itäpuolella oleva nostosillan ensimmäiseen avaukseen. Samantien paikalle ilmestyi pieni saksalaisvene Tanskan vieraslippu saalingissa. ”Tolles Wetter!”, kommentoi Tanskan puolelta yön yksinpurjehtinut kippari iloisesti kiitettyään köysien vastaanottamisesta.

Sade jatkui seuraavana päivänä tauotta. Satamakonttorissa käyntikin vaati joko täyden sadevaatevarustuksen tai vaatteiden vaihdon jälkeenpäin – sateenvarjosta ei tuulessa ollut edes henkiseksi tueksi. Veneen lämpövoimalaitoksen puhaltimet lauloivat kaiken päivää kuivaten pesutiloihin ripustettuja vaatteita. Iltapäivällä kuvittelimme sateen hiukan hellittäneen, ja suunnistimme kaupungille sadetakkeihin sonnustautuneina. Farkut kastuivat läpimäriksi jo ennenkuin ehdimme laiturilta rantaan.

Synkissä fiiliksissä jatkoimme kadonneen signaalin metsästystä kaupungin keskustassa. Saksa – ainakaan tämä entinen itäpuoli – ei todellakaan ole mikään tekniikan ihmemaa tietoverkkojen alueella. Stralsundin satamassa sentään oli periaatteessa wlan-tukiasema, joka lähetti jonkinlaista signaalia, mutta säätiedotukset eivät jaksaneet perille asti edes aivan antennin vierestä. Niinpä päädyimme puhelimen löytämään hotelliin, jonka ystävällinen vastaanottovirkailija antoi verkon tunnukset ja opasti meidät alakerran Bierstubeen juomaan mainiota olutta ja kommunikoimaan. Kerrossiivooja seurasi meitä herkeämättä mopaten välittömästi vaatteistamme valuneet vesilammikot. Sääennusteet lupasivat lisää sadetta.

Pankkiautomaattia etsiessämme osuimme raatihuoneen torille, jossa oli meneillään paikallisen kansanjuhlan Wallensteiner Volksfestin ulkoilmatapahtuma. Tori oli täynnä myyntikojuja, joissa myyjät kärvistelivät sateessa muutaman sadeasuisen veneturistin harppoessa sydvesti päässä ja kumisaappaat jalassa ohi vilkaisemattakaan runsasta perinneruoka- ja matkamuistotarjontaa. Esiintymislavat näyttivät odottavan tanhujen ja historiallisten kuvaelmien alkamiselle sopivampaa säätä, joka ei tulisi koittamaan vielä ainakaan pariin vuorokauteen.

Matkalla takaisin veneelle kävimme kastelemassa myös aiemmin hyväksi havaitsemamme Gastmahl am Sundin penkit ja syömässä maittavan illallisen, jonka päätimme perinteiseen tapaan pieniin pikarillisiin Radeberger Bitteriä.

Jälkeenpäin muisteltiin, että Stralsundista ei tällä kertaa olisi tullut otetuksi ainuttakaan valokuvaa. Siihen olisi tarvittu sukelluksenkestävä kamera. Kuvasaalista selvitettäessä ilmeni, että sade oli kuitenkin jossain vaiheessa tauonnut hetkeksi, josta todisteena allaoleva kuva. Siinä joukko erimaalaisia matkaveneilijöitä puuhailee hauskan harrastuksensa parissa.

stralsundpuuhat1.jpg

Jätä kommentti

Kategoria(t): Yleinen

Heiligenhafen – Warnemünde 19-21.7.2011

Kansallislaulujen sanoja vapaasti lainataksemme: Frejan kehto jäi taakse, ja etelässä odotti über alles -osasto, jonne päästäkseen piti tosin keikkua seitsemän tuntia tiukkaan vastaiseen purjein ja lopulta hybridisesti Rudolf Diesel -vainaan keksinnön avustamana. Aallokko nousi matalasta vedestä varsin ikävällä tavalla pystyyn tappaen veneen vauhdin tehokkaasti.

R. Dieselistä ei kaiketi vieläkään varmasti tiedetä, hyppäsikö hän itse laivasta kanaaliin syksyllä 1913 vai heittivätkö saksalaiset agentit hänet sinne, jottei hän rahattomana myisi Englannin puolella keksintönsä yksityiskohtia tuleville vihollisille. Olisiko niin, että ilman viime vuosisadan sotia veneilijät joutuisivat paitsi navigoimaan ilman tutkaa ja gps:ää myös ajamaan bensiinikoneilla?

Heiligenhafenin venesatama Kielerbuchtin itälaidalla on ainakin iso, jos ei muuten niin ihmeellinen. Saksalainen järjestys vallitsi odotetusti: täälläkään ei kukaan vaivaudu vihjaamaan tulijalle, mistä vieraspaikka saattaisi löytyä, mutta kun aikansa on arvaillut ja kurvaillut laitureiden välissä ja köydet lopulta ovat tolpissa kiinni, saa satamakapteenin toimistossa seistä laiturille asti ulottuvassa suorassa jonossa pitkään. Vuorollaan pääsee tiukkaan tenttiin, jossa ensi kerran koko reissulla kuulustellaan yksityiskohtaisesti veneen tiedot ja kirjataan ne koneeseen. Kaikki palvelut ovat periaatteessa olemassa ja käytettävissä, mutta palvelukonsepti on kyllä totaalisesti hukassa.

heiligenmastot.jpg

Loputon mastomeri Heiligenhafenissa

Kuljimme rantaraitin turistihelvetin läpi kaupungille. Ylempää pääkadulta onnistuimme vahingossa löytämään pienen perheravintolan, josta sai mainiota tuoretta turskaa kohtuulliseen hintaan. Illallisen aikana kaupat menivätkin kiinni, joten provianttitäydennys jäi seuraavaan satamaan. Venetarvikeliike sentään oli päätynyt asiakaslähtöiseen järjestelyyn: se julisti olevansa pari tuntia auki myös varhain aamulla ennen kuin köydet irtoavat laiturista.

heiligenkalasat.jpg

Kalasatama Heiligenhafenin sisäaltaassa

Aamulla startattiin 45 mailin legille kohti Warnemündea. Alkupään kysymysmerkkinä oli Fehmarnin saaren mantereeseen yhdistävä silta, jonka korkeudeksi kartta kertoi 22 metriä. Lähemmäksi päästyämme kiikari näytti siltapilariin maalatun mittatikun, johon oli merkitty normaaliveden korkeus ja poikkeamat siitä kymmenen sentin välein lisättynä sillan normaalilla alituskorkeudella. Nokkela keksintö, joka kertoi yhdellä vilkaisulla, miten sillan alta mahtuu kulkemaan.

fehmarnsilta.jpg

Fehmarnin ja manner-Saksan välinen silta

Sivutuuli kyyditti ripeästi Lyypekin lahden halki kohti Mecklenburgin rannikkoa ja Warnow-joen suuta. Vaikka iltapäivä oli perille tullessa jo pitkällä, päätettiin yrittää Warnemünden varsinaisen marinan sijasta Alter Stromiin keskelle kaupunkia. Tarjolla oli kolmatta ja neljättä kerrosta tiheästi liikennöidyn kanavan länsilaidalla. Kävimme kuitenkin ensimmäisellä sillalla asti kääntymässä jatkuvana jonona kulkevia turistilaivoja väistellen. Ensimmäisen kerran koko reissulla joku vaivautui auttamaan kiinnittymispaikan löytämisessä: kanavan itärannalla heiliuvat kädet näyttäen nosturin kohdalla olevaa leveämpää, vapaata paikkaa. Paikka näytti meistä lyhyeltä ja jättikin s/y JULIAN peräpään jonkin matkaa virran puolelle, mutta leveyttä oli vähintään riittävästi. Niinpä päädyimme Warnemünder Segelclubin vieraiksi aivan kaupungin sydämeen.

​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​warnemunde.jpg

Alter Strom Warnemündessä, pursiseuran laituri vasemmalla

Kulkiessani eksyneen näköisenä rannassa etsimässä satamakonttoria paikalle tuli taas juoksujalkaa pursiseuran edustaja, joka toivotti tervetulleeksi, neuvoi paikat ja valisti sataman käytännöistä. Huolenpito jätti vaikutelman, että satamamaksusta (ylin hintakategoria 16 euroa/yö) huolimatta emme todellakaan olleet kaupallisessa marinassa vaan paikallisen pursiseuran vieraina. Sunnuntaiaamuna klubin viskaali ilmestyi laiturille pyytämään anteeksi: hän pahoitteli vilpittömästi, ettei seuran salkoon oltu nostettu Suomen lippua, koska se oli kateissa. Hän lupasi itse käydä ostamassa uuden heti kauppojen auetessa ja toivoi meidän jäävän vielä maanantaiksi.

warnelokki.jpg

Kalalaivoja ja ravintoloita riittää molemmin puolin virtaa

Warnemünde oli hauska paikka, jossa kalaverkot toimivat selvästi tietoliikenneverkkoja paremmin. Nettiaddiktin kohtalona oli lukea emailit ja sääennusteet muutaman korttelin päässä olevassa kahvilassa, joka turistitoimiston mukaan oli jos ei paras niin kuitenkin ainoa paikka, jossa oli julkinen langaton verkko. Mainiolla antennillamme näkyi kyllä puoli tusinaa jokirannan ravintoloiden verkkoa, mutta kaikki olivat vain sisäiseen käyttöön tarkoitettuja, mikä selvisi ravintoloista tunnuksia utelemalla.

warnebernstein.jpg

Vierasveneet ovat tervetulleita Warnemünder Segelclubin paalupaikoille

Ajoittainen vesisade haittasi taas lenkkeilyä ja kaupunkiin tutustumista, mutta paistoi välillä aurinkokin. Varsin valoisalta näytti etenkin ruokakaupan kassalla. Runsaan provianttikärryllisen vaatimaton hinta jätti pitkäksi aikaa miettimään, mistä meillä oikein kaupassa maksetaan. Ei ihme, että norjalaiset käyvät Ruotsin puolella kaupassa, ruotsalaiset Tanskassa ja tanskalaiset Saksassa. Eikä meitä ravintolassakaan ryöstetty: merenkulkuaiheisesti sisustettu Das Boot Alter Stromin rantastripillä veloitti kahden ruokalajin päivällisestä ja ns. normaaleista ruokajuomista 20 euroa per henkilö. Rantaan kiinnittyneissä laivoissa myytiin tuoreesta kalasta tehtyä iltapalaa vielä selvästi edullisemmin.

Vuoden 1200 nurkilla perustetusta, jokeen ja Itämeren valkoiseen hiekkarantaan rajautuvasta kylästä tuli strategisen sijaintinsa vuoksi 1300-luvun alkupuolella osa ylempänä joen varressa sijaitsevaa Rostockin hansakaupunkia. Joskus 1800-luvulla alkanut lomanviettosesonki näkyy taas jatkuvan, vaikka välissä taisi olla muutaman vuosikymmenen katko kivuudessa. Turistivirta joen rannassa on jatkuva, ja majoitustarjontaa löytyy laajalla skaalalla pienistä pensionaateista valtaviin kylpylähotelleihin.

warnemarina.jpgKanavan takana joen toisella puolella näkyvät Hohe Dünen marinan mastot

Jätä kommentti

Kategoria(t): Yleinen

Nyborg – Marstal, Ærø 16.-17.7.

Nyborg on Ison-Beltin sillan länsipään eteläpuolella sijaitseva vierassatama. Isomman ulkoaltaan ympärillä on kerrostaloja, joiden lasitetuilta parvekkeilta seniorikansalaiset seuraavat veneilijöiden touhuja. Sisemmässä altaassa on ahtaampaa, mutta mukavampi tunnelma. Tiukka taskuparkki sight-seeing -laivan ja toisen huviveneen välissä kävi vielä ahtaammaksi, kun ilmeni, että laiva seilasi ilman springejä metrin pari edestakaisin laiturissa.

nyborg.jpg

Nyborgin sisäallasta

Laiturin vieressä olevasta kalliinpuoleisesta rantakuppilasta sai tarvittaessa avainkortin palvelurakennukseen, joka myös on aivan tuntumassa. Kortilla saa ovet auki, mutta suihkuun tarvitaan poletteja. Niitä saa oven ulkopuolelta automaatista, jota ensi näkemältä luulee vain ohjekyltiksi.

nyborgautomaatti.jpgAutomaatti se on: V-kirjaimen vieressä on rako, johon pudotetaan kolikko. Alhaalla on luukku, johon poletti putoaa.

Myös kaupungin keskusta on vain kadunylityksen päässä. Provianttitäydennys viineineen (hyviä tarjouksia) haettiin muutaman sadan metrin päästä Kvicklystä. Illallisravintolaa haettiin haahuilemalla tihkusateessa pitkin Nyborgin katuja ilman päämäärää. Vahingossa löytyi Østervemb, joka saakin sitten kunniamaininnan ylläpitämässämme Guide Nokian -luettelossa: ruoka, palvelu, asenne ja miljöö olivat linjassa tarjoilijan valitsemia viinejä ja musiikkia myöten. Myös hinta oli laatuun nähden varsin kohtuullinen.

Nyborgista jatkettiin naftapasaatilla Langelandin saaren länsipuolta alaspäin kevyeen vastatuuleen ja solmun-puolentoista vastavirtaan. Vastatuuli yltyi vähitellen, mutta viime mutkassa päästiin jo muutama maili purjeillakin seuraavan yöpymissataman tuntumaan.

marstalhuisku.jpg

Tanskalainen turvavesiviitta, malli puuterihuisku

Marstalin kylässä Ærøn saarella on hyvin hoidettuja parisataa vuotta vanhoja taloja kukkaistutuksineen idyllisenä kyläyhteisönä mukulakivikatujen varsilla. Rannassa pitkän aallonmurtajan takana on iso venesatama paikalla, jossa aikoinaan oli töijattuna kymmeniä purjelaivoja kerrallaan.

Venesatama on kaksiosainen: kapean rantaan ja pitkään aallonmurtajaan rajoittuvan lahden alussa on rupisia laitureita, joissa on teksti ”min 20 m”. Koska mitään valvontaa tai ohjausta ei täälläkään ole, nämäkin paikat täyttyvät iltaan mennessä erikokoista huviveneistä. Satamaisännän hulppea konttori kyllä löytyy laiturilta, mutta hän on tavattavissa siellä aamupäivällä klo 10-11. Ajankohta tuntuu matkapurjehtijan normaalia päivärytmiä ajatellen aika erikoiselta, mutta on osoittautunut yleiseksi käytännöksi tanskalaisissa satamissa.

marstalhavne.jpg

Tyyriin näköinen satamakonttori, mutta enimmäkseen suljettu

Peremmällä altaassa on kymmenkunta paaluin varustettua laituria, joissa on eri levyisiä ja -pituisia paikkoja. Tulija saa itse arvata syvyyden, leveyden ja pituuden, johon veneensä saa sopimaan. Viimeisen laiturin päässä on isompi pyöreä lava, jonka ympäri kiertävillä paikoilla paalut ovat selvästi leveämmällä. Päätämme kiinnittyä sinne, mutta tökkäämme laitureiden välissä pohjamutaan kaiun näyttäessä puoltatoista metriä. Nopea arviointi laitureiden venevalikoimasta ei paljasta yhtään varmaa tapausta, jolla olisi yli kahden metrin syväys. Mielikuva madaltuvaan mutaan jäämisestä 10 m/s suoraan satamaan puhaltavassa tuulessa riitti motivoimaan välittömän poistumisen takaisin sataman syvempään alkupäähän. Päädymme kerrospysäköinnin sijasta Saebyssä harjoiteltuun ratkaisuun ensimmäisen laiturin paalurivin ulkopuolelle nojaamaan ulommaiseen paaluun. Springien avulla kahteen perättäiseen paaluun ja laituriin viritettynä s/y JULIA pysyi tuulessakin yllättävän vakaasti parin vaakasuoraan viritetyn fendarin varassa keulan nojatessa pallofendarin välityksellä laituriiin. Illan tullen satamaisäntä ilmestyi rahastamaan 160 DKK:n suuruisen satamamaksun, josta hän näppärästi tulosti kuitin ja kaiteeseen kiinnitettävän tarran vyössään roikkuvalla tulostimella.

marstalveneet.jpg

Jatkuvaa säpinää satamassa.

marstaldybdejpg.jpg

Syvyystieto löytyy laiturilta – mutta vain rannasta käsin nähtynä

Marstalin uljas historia laivanrakennus- ja purjehdusperinteineen aukeaa vasta vierailulla Søfartsmuseumissa. Telakka on rannassa vieläkin, mutta 1800- ja 1900-luvuilla siellä rakennettiin uskomaton määrä purjealuksia, joilla kuljetettiin tavaraa säännöllisillä reiteillä Itämeren, Newfoundlandin, Brasilian, Arkangelin ja Välimeren maiden välillä. Museo kertoo laivoista ja niiden tekijöistä, tekotavoista, työkaluista, elämästä aluksilla, varhaisista purjealuksista viimeisimpiin moottorilla kulkeviin laivoihin. Syntyy vaikutelma siitä, että jokaisesta telakalla rakennetusta aluksesta on matkan varrella tehty pienoismalli sekä pulloon että vähän isommassa koossa ja maalattu taulu tai kaksi. Viime vuosisadan puolelta löytyy tietysti myös valokuvia. Kerrassaan suositeltava käyntikohde merenkulun historian ystäville.

marstalmuseo.jpg

Marstalin merenkulkumuseo rantakadulla

Paikallisisten veneiden saalingeissa näkyi yleisesti Liettuan lippuja. Pohdimme selitystä tähän, kunnes törmäsimme turistitoimistoon, jonka ovenpielessä oli ristissä Tanskan ja Liettuan liput. Kysymykseen tuli selkeä selitys: keltaviherpunaraitainen lippu on alunperin Ærøn saaren tunnus, samaan tapaan kuin Bornholmilla on oma lippunsa. Yhtäläisyys myöhempään Liettuan lippuun on pelkkä yhteensattuma.

marstallippu.jpg

Paikallinen lippu on näkyvästi esillä saaren veneissä

Illemmalla lisättiin ravintolaoppaaseemme vielä yksi maininta Den Gamle Vingaardista, joka ohikäveltynä näytti kaljaterassilta, mutta kun sade taas kerran ajoi meidät sisälle, totesimme paikan viihtyisäksi ja palveluasenteeltaan erinomaiseksi. Keittiöstä kannettiin eteemme merianturaa, savulohta, rapuja, grillattua vuohenjuustoa ynnä muuta kohtuuhintaista apetta ja viiniä, emmekä keksineet kokonaisuudesta oikeastaan mitään muuta valittamisen aihetta kuin sen, että ulkona taas satoi.

marstalseinacc88.jpg

marstalkatu.jpg

Marstalin vanhempaa arkkitehtuuria

​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​
marstalmerikarhut.jpg

Tässä on jotain tuttua – ainakin valtakunnallisen matkapurjehdusyhdistyksemme jäsenille

Jätä kommentti

Kategoria(t): Yleinen

Sejerø 13.-14.7.

Sejerøn saaren satamaan ajettaessa koko sivutuulipurjehduksen ajan vähitellen voimaa kerännyt itätuuli nousi 10-12 m/s puuskiin. Norjalaisen yr.no -sivuston ennuste ”laber bris 6-8 m/s” koillisesta osoittautui vaatimattomaksi arvioksi. Myöhemminkin osoittautui, että yr.no ennustaa ilmeisesti maatuulia, jotka saa rannikolla ja merellä kertoa kahdella. Tuuli kääntyi idästä vähän kaakon puolelle ja yltyi yöllä ja aamulla pyörittämään suojan puolelle saarta takilaa ravistelevia 15 m/s sutareita. Mitä lie merellä tuullut – keskemmällä pientä saarta sadevaatteissa, saappaissa ja huppu silmillä tallustaesssa satoi rankasti vaakasuoraan ja tuuli heitteli tavalla, joka viittasi jonnekin 15-20 sekuntimetrin lukemiin. Valokuvia ei otettu, koska kameralaukkua ei voinut ottaa edes mukaan moiseen pesukoneeseen, kuvaamisesta puhumattakaan. Kävimme toteamassa saaren kauppamuseon suljetuksi ja valumassa ison lätäkön vettä pienen supermarketin lattialle.

Kauppareissun varrella tarjoutui ilahduttava mahdollisuus ostaa lähiruokaa: tien varressa oli katettu lava, jolla oli kilon pusseja uusia perunoita ja lipas, johon voi jättää maksuksi pyydetyn kymmenen kruunun kolikon. Seinässä oli yhteystiedoilla varustettu lappu, jossa mainostettiin muitakin kasvistuotteita olevan saatavana peremmältä.

S/y JULIA nojaili raskaasti aallonmurtajalaituriin. Ylimääräisen välipäivän vietto meni sadevaatteita kuivatellessa rattoisasti. Onneksi akut oli ladattu, koskapa sähkötolpasto pimeni aamupäivällä jo toistamiseen. Arvailtiin, miten päin ja paljon navakka itätuuli vaikuttaisi vuoroveden korkeuteen – toistaiseksi hissi kulki suunnilleen normaalissa alle puolen metrin hahlossa.

isobeltsacc88acc88.jpg

Klart.se -sivuston ilmanpainekartta kertoo selkeästi säätilan taustan: kaikki on englantilaisten syytä, sieltä sinkoili koko matkan ajan matalapaineita, jotka pyörittivät jatkuvasti sateita Kattegatille ja eteläiselle Itämerelle

Laiturisähköjen lisäksi myös rannan kioski oli pimeänä, eikä kauppias siksi voinut paistaa leipää. Erittäin tilavien ja toimivien suihkutilojen ovella oli lappu: ei kuumaa vettä. Sähkömies näkyi hääräilevän kaappeja ruuvaillen, joten ainakin asialle tehtiin jotain – ja kuumaa vettä oli saatavana taas myöhemmin päivällä.

Olihan aikaa päivittää ja kuvittaa sivustoa, paitsi että myös TDC:n langaton verkko oli pimeänä. Sen sai toimimaan puolisen tuntia kerrallaan vakuuttamalla epäluuloiselle satamakapteenille aina uudelleen, että WLAN-purkki pitää käynnistää katkaisemalla siitä hetkeksi sähköt. On uskomatonta, miten monessa satamassa verkko on vain pystytetty ja jätetty oman onnensa nojaan ilman, että kukaan siellä tietää siitä yhtään mitään.

Päätimme käydä joskus toisenkin kerran Sejerøssä vähän paremmassa säässä – if any.

sejero.jpg

Toisena aamuna Sejerøllä oli hetken poutaa.

Sejerøn jälkeen tehtiin reissun kokonaisaikataulun vaatima päätös jättää tällä tuuliennusteella Vähä-Beltin kierros toiseen kertaan ja suunnata etelään pitkin Iso-Beltin salmea. Kaakkoistuuli kuljetti veneen ripeästi Sjaellandin länsiluoteiseen kärkeen, kääntyi siellä lounaaseen ja hyytyi lopulta tyystin. Sitä ennen ehdimme jopa luovia muutaman siivun, mitä ei tapahdu kovin usein, koska käsityksemme mukaan vastatuuleen purjehtiminen on seurausta väärästä reitinvalinnasta. Loppumatka Ison-Beltin kuulun silllan pielessä sijaitsevaan Nyborgin satamaan meni puolentoista solmun vastavirrassa hiljakseen maksutonta norjalaista dieseliä poltellen.

isobeltsilta.jpg

Ison-Beltin riippusilta on vaikuttava tekele. Alituskorkeus on 65 metriä eli yli kolme kertaa s/y JULIAn maston korkeus

Jätä kommentti

Kategoria(t): Yleinen