Itämerelle ja Ruotsiin

Ådskäriin tullessamme kuulimme merisään yhteydessä sekavan tiedotteen, jossa kerrottiin kovapanosammunnoista Örön linnakkeelta käsin ja kuvattiin vaaralliset alueet ja lakikorkeudet juuri sillä perinteisellä ja täysin käsittämättömällä terminologialla, joka ei käänny käytännön kartografiaksi mitenkään päin. Siispä soitin Suomenlahden merivartiostoon, josta yhdistettiin Turkuun, jossa myöskään ei tiedetty asiasta mitään, mutta otettiin selvää: ammunnat ilmeisesti alkaisivat vasta 3. kesäkuuta. Neljä päivää myöhemmin Ruotsin Utklippanilla tunsimme olomme turvalliseksi: Örön 130 mm tornikanuunat 25 kilon ammuksineen eivät yltäisi sinne asti.

Jätimme Ådskärin satakielen laulamaan reviirilauluaan saunan taakse ja moottoroimme Örön linnakkeen ohi merelle. Odotettua koillistuuta riitti Visbyhyn asti, välillä yli tarpeenkin: aallokko kasvoi koko ajan ja meni totuttuun tapaansa Gotska Sandön ja Fårön välisillä matalikoilla täysin solmuun. Ymmärsimme taas kerran hyvin, miksi katamaraanipurjehtijaystäväni nimittää yksirunkoisia ’metronomeiksi’.

Visbyssä valitsimme kiinnittymistä varten aivan tuoreesta puusta juuri rakennetun satama-allasta reunustavan uuden laiturin. Pikaisen kauppareissun suuntasimme seitsemän vuoden tauon jälkeen Waller’s Krogiiin, jossa meille tarjoiltiin varsin laadukas lammasillallinen: mehevä lammrostbiff ja lisukkeita suoraan lisukkeiden taivaasta. Laskukin olisi pysynyt laatuun nähden kohtuullisena, ellei asiansa osaava tarjoilija olisi onnistunut myymään meille maittavien jälkiruokien päälle lasilliset kahdeksantoistavuotiasta grappaa.

​

Visbyssäkin voi olla rauhallista

Merellä päästyämme Ylva (Stockholm Radion mettemannonen) lupasi VHF:llä edelleen pohjoisenpuolisia tuulia, ja etelään oli tarkoitus mennä, mutta toistasataa mailia myötätuuliaallokkoa ulkona merellä ei houkuttanut. Siis sivumyötäinen Öölannin kärkeen ja tasaisempaa lenssiä Kalmarsundia alas Borgholmiin ja sinne nukkumaan, 76 merimailia viisaampina. Satamassa sai valita laitureista omansa ja pitääkin sen aamuun asti.

Kuninkaallisen merenkulkulaitoksen risuviitta, jossa nykyään on tutkaheijastinkin

Borgholmin satamaa dominoi pompöösin näköinen hotelli, jonka respaan pitää näin kauden ääripäissä mennä maksamaan satamamaksu. Joukko huolettoman elegantisti pukeutuneita ihmisiä huvitteli telttakatetulla terassilla ilmeisesti jonkinlaisen tilaisuuden merkeissä. Aulabaarissa, josta oli näköala merelle, käyskenteli eläkeläisiä. Hotellia ympäröivien katujen varsilla on hyvässä maalissa olevia vaatimattomia porvariskoteja torneineen ja grogiverandoineen. Jykevä linna vahtii idylliä läheisen kukkulan laelta.

Kahdeksan tunnin kuolemankaltaisen horroksen jälkeen moottoroimme lähes täysin tyyntä salmea alle kahdenkymmenen mailin päässä olevaan Kalmariin lyhyelle huoltopysähdykselle. Yritimme ostaa Watskin myymälästä Rügenin satamakirjan, mutta myyjä valitteli, että ne ovat kalliita hankkia eivätkä myy, koska – kuten varmaan olemme huomanneet – liikenteen valtavirta on Saksasta pohjoiseen. Siltähän se tuntuukin: ikäänkuin olisimme ainoa vene kulkemassa etelään juuttien, goottien ja alankomaanien jatkuvaa virtaa vastaan. Ikäänkuin olisimme olleet myöhässä jostain; kaikki muut olivat jo tulossa takaisin.

​

Piristävä poikkeus hollantilaisten ja saksalaisten virrassa: puolalaisvene

Yritimme kaupassa luntata ruotsalaisesta satamakirjasta vihjeitä Utklippanin sisäänajosta siinä onnistumatta: ohjeet olivat kuin muurarin muistilista (A: tiilet, B: laasti), sisään voi ajaa joko idästä tai lännestä. Ajoimme sitten illalla idästä, mikä olikin voittajan valinta: pieni jumalien lopullisesti ja peruuttamattomasti hylkäämä luoto Ruotsin kaakkoiskärjessä tasasi luoteesta puhaltaneen tuulen nostattaman aallokon sopivasti niin, että saimme fendarit ja köydet paikoilleen ennen sisäänajoa postiluukun kokoisesta, pystyloistolla valaistusta aukosta.

Satama-altaassa oli toistakymmentä edellämainittuihin kansallisuuksiin liputettuja matkaveneitä. Olimme taas ainoa suomalaisvene – tai no, oli siellä yksi turkulainenkin, joka otti lipun alas heti kun ajoimme sisään. Tuulisemmalla puolella oli vielä pari aukkoa vapaana sivukiinnitykseen kuorma-auton renkailla päällystettyä laituria vasten.

Todettuani luodon olevan Kolera-altaan kokoisen sataman reunuksia lukuunottamatta täysin lintujen valtaaman ja ihmeteltyäni hetken, miten sisääntuloväylien (A: itä, B: länsi) erottamalle majakkasaarelle pääsisi, kun varustukseemme ei kuulu jollaa eikä helikopteria. Saarella sijaitsi museoidun majakan lisäksi myös ruotsalaisen Kryssarklubbenin sauna, josta klubin jäseninä haaveilimme. Hetken kuluttua partaaseen koputettiin, laiturilla ei ollut ketään, mutta altaan puolelta kurkisteli satamaisäntä perien 140 SEKin satamamaksua. Hän valisti myös Kryssarklubbenin saunan käyttökauden alkavan vasta ensi viikolla, ainakin luultavasti. Sääennustusta hänkään ei tiennyt, koska saaren tietokoneet olivat rikki. Oli kuullut kuitenkin, että sää jatkuisi huomenna samanlaisena kuin tänään eli aurinkoisena tuulien pyöriessä ihan missä sattuu. Ikuisena optimistina kysyin vielä langattomasta internetistä, jonka hän kertoi myös olevan epäkunnossa. Myöhemmin totesin, ettei myöskään puhelinoperaattorien data roaming -palvelu ylettänyt saarelle, joten sääennustus tultaisiin aamulla toteuttamaan perinteisin havainnoin: ”You don’t need the weatherman to know which way the wind blows” (B. Dylan).

Luodon toimivat palvelut olivat sattumalta juuri kohdallamme laiturilla: jäteastiat ja vessa. Molempia käytettiin ahkerasti; opimme nopeasti arvioimaan kuinka monta tyhjää pulloa missäkin roskikseen pudotetussa kassissa oli.

​

Utklippanin majakka ja satama-allas ovat eri luodoilla

Aamu oli kaunis ja aurinkoinen, mutta tyyni. Sekunnilleen kello kahdeksalta pärähti useampi saksalaisomisteinen Volvo-Penta ja Yanmar käyntiin, ja arvokkaanoloiset matkapurret suuntasivat keulansa kohti Kalmarsundia. Me vaihdoimme vierailulippua ja suunnistimme ainoina kohti Tanskan Bornholmia konevoimin, sillä tuulta oli keskimäärin 2 metriä sekunnissa milloin miltäkin suunnalta.

​

Hanko Itäsatama

ESF:n edessä Hangon satamassa kellui hotellilaiva varaamassa parhaat paikat altaan syvemmästä päästä. Satamavouti kertoi kuitenkin hyvät uutiset: hotelli samoin kuin kaikki charteralukset siirtyvät vihdoin altaan länsipuolelle puolustusvoimien jätettyä alueen. Koko entinen charterlaituri tulee vierasvenekäyttöön; uudet peräpoijut olivat jo paikoillaan sen ympärillä. ​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​

Dirhami

Luoteis-Viron taannoisilla ns. rantaruotsalaisten alueilla Noarootsissa on paljon ruotsinkielisiä paikannimiä. Eksoottiselta kuulostava Dirhamikin oli aiemmin Derhamn. Noarootsin lukiossa Pürksissa opetetaan vieläkin ruotsinkieltä sekä Pohjoismaiden kulttuuria ja historiaa. Seudun laajoilla luonnonsuojelualueilla kalat kutevat rannoilla ja niityillä pesii yli kaksisataa lintulajia.

Satamataajamassa on puoli tusinaa taloa, kauppa, merivartioasema ja rantakuppila, joka ei tietenkään tähän aikaan vielä ole auki. Ponttonilaiturin puomit olivat vielä asentamatta, mutta eipä ollut veneilysääkään vielä kovin houkutteleva: lämpömittarimme ulkoanturi oli yön aikana hyytynyt ja näytti aamulla uudelleensynkkauksen jälkeen +6,7 astetta Celsiusta. Sumu ja merituuli tekivät ilmasta vielä hyytävämmän kylmän ja kostean.

Olosuhteista huolimatta satamaan tuli siellä viettämämme välipäivän aikana kaksi saksalaista ja kaksi suomalaisvenettä. Eli muitakin kaheleita on näissä arktisissa kevätsäissä liikkeellä matkapurjehduksen merkeissä. Satamaisäntä ja joutilaanoloiset merivartijat auttelivat veneitä kiinnittymään.

Kun sää ei houkuttele ulkoilemaan, suosittelemme sisäpalveluksen tahdittamiseen Klassika-radioasemaa (106,6 MHz) monipuolisen klassisen musiikin ystäville ainakin.

​

​

Näinkin voi veneen telakoida

​

Vanasadam eli Old City Marina 25.5.

Tallinnan lauttasataman perillä sijaitseva uusi venesatama piti vielä käydä katsastamassa ennen kauemmas Itämerelle lähtöä. Sattui vielä niin, ettei lännenpuoleinen tuuli olisi oikein suostunut viemään mihinkään muualle muuten kuin väkisin rimpuilemalla (puhutaan myös luovimisesta).

Nettisivuston ohjeita noudattaen huutelin vajaan mailin päästä Vanasadam Port Controlin radiokutsua kanavalla 14, ja sieltä vastattiinkin heti. Oli pari alusta lähdössä ja tulossa ulommassa altaassa, joten joutuisimme hetken odottamaan. Parikymmentä minuuttia meni, kun Viking meni sisään ja Tallink Star tuli ulos; heti sen jälkeen aallonmurtajan kärjessä oleva pikkuruinen punainen liikennevalo vaihtui vihreäksi, ja s/y JULIA lipui lauttojen ja parin risteilijän välistä perimmäiseen Amiraliteetin altaaseen. Vähän erikoiselta tuntui pyöriä veneellä satamassa, johon on kymmenet kerrat tultu erilaisilla isommilla ja pien<emmillä lautoilla. Olenpa kerran itse ajanut sinne Siljan ison valkoisen laivankin soittajaveljeni Antin kanssa kimpassa – VTT:n laivalaboratorion simulaattorissa tosin.

Huvivenesataman laitureissa oli tusinan verran veneitä, kaikki paikallisia. Saapumisemme ei toukokuisena arkipäivänä kiinnostanut ketään, joten yritettyämme ensin sisäpuolella mahtua lyhyemmälle aisapaikalle valitsimme ulkorivistä kymppimetrisen massiiviaisan, johon peruutimme siten, että vanhankaupungin vehreä siluetti näkyi sopivasti perälaatikkoon.

Verkostoiduttuamme laituriin sopivalla määrällä peräköysiä ja springejä laiturille käveli satamakapteeni Kalle Kuus. Hän valisti meitä ystävällisesti siitä, miten portin vieressä olevan taulun ilmoittamaan numeroon soittamalla saisimme venekohtaisen koodin, jolla pääsee kulkemaan sataman numerolukituista porteista ja ovista sekä neuvoi lisäksi suihkut, saunat ja muut käytännön asiat.

Tarkkailimme ympäristöä kaikessa rauhassa yhden kivituopista nautitun oluen ajan. Laitureilla oli eurostandardin mukaiset sähkötolpat ja vesipisteet, joissa tosin ei vielä ollut letkuja. Osa paikoista oli merkitty ”privaat” -kyltillä; niissä oli paikallisin tunnuksin varustettuja veneitä. Sataman seutu vaikutti veneestä käsin varsin rauhalliselta; jengiä tuli ja meni ympäri satamaa kassit ja matkatavarat mukana tai ilman, mutta kulkijat oli aidattu sataman ulkopuolelle riittävän kauas laitureista, jotka kelluvat altaan keskellä. Ainoa yhdyssilta maihin kelluvasta ponttooniharavasta johtaa entisen NJL:n lauttalaiturin autorampille, josta kävellään jätepisteen ja siistin vessarakennuksen ohi lukitun portin kautta C-terminaalille. Jahtiklubin tilat ovat terminaalin toisessa kerroksessa, johon päästään portaita pitkin rakennuksen päästä.​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​

Siis jahtiklubin tilat, sillä kyseessä ei todellakaan ole vierassatama, niinkuin venemessuilla jaetusta esitteestä olisi voinut luulla, vaan kaupungin ”viskaaleille ja varakkaille” tarkoitettu klubi, jolla on jonkin verran vieraspaikkoja. Paikan isäntä kysyikin minulta toimistossa, mistä olin kuullut tästä klubisatamasta, ja antoi sitten ymmärtää, että venenäyttelyesiintymisestä oli seurannut jonkinasteinen ylimyynti, ja että vieraspaikkoja ei oikeasti ole kovin montaa. Ennakkovarauksen ja -maksun mahdollistavaa nettijärjestelmää ei vielä ole saatu käyttöön, joten varausten kanssa ollaan tarkkoja. Muutama suomalainen on jo ehtinyt varata viikonloppupaikan ja jättää sitten tulematta, mistä epäilemättä syntyy kiusallisia tilanteita sataman ollessa täynnä.

Tilat ovat käyttötarkoituksensa mukaisesti näyttävät. Oleskelutilassa kelpaa istuskella kelaamassa sähköpostejaan, jos WLAN ei yletä laiturille asti. Tiloihin kuuluu myös noin sadan neliön terassi kalusteineen.

Suihku- ja saunatilat on myös pihistelemättä sisustettu liimapuusta veistetyin kaapinovin ja designvalaisimin. Pukuhuoneiden isot, verhottomat ikkunat antavat pääväylälle ja C-terminaalin parkkipaikalle. Vaikka niissä selvästi on jonkinlainen tinttikalvo estämässä näkyvyyttä sisään, tuntuu hiukan erikoiselta seistä munasillaan kaiken liikenteen edessä kuin näyteikunassa ikään.

Pesuhuoneen lämmitettyä mosaiikkilattiaa kiertää viemärikaivo, jonka ritilään on stanssattu ankkurinkuvia ja Old City Harbourin logoja. Hyvältä näyttää, mutta pieniä käytännön virityksiä tulee vielä tehtäväksi. Eksoottiset suihkusekoittajat on ainakin miesten puolella asennettu vesiputkiin siten, että sinisen nuolen suunnasta tulee kuumaa ja punaisen kylmää. Yhtään pyyhekoukkua ei ole millään seinällä, joten on helppo kuvitella sesonkiaikana pukuhuoneen lattian lainehtivan, kun kymmenen purjehtijaa kylpee yhtaikaa ja ravaa välillä hakemassa pyyhkeitään kaapeista.

Satama-altaassa oli varhaiseen vuodenaikaan hiljaista. Joku kunnosti Princess 61:tä musiikin säestyksellä, Carver 57:een tuotiin valmiita catering-aterioita päiväretkeä varten. Bavaria 44 pölähti täyteen iloista purjehtija-asuista miehistöä ja suuntasi merelle. Lohusalosta siirtynyt Lagoon 440 kellui privaattipaikallaan ilman fendareita sidottuna kahden aisan väliin. Muita vierasveneitä ei meidän lisäksemme näkynyt.

Vaikka Amiraliteetin allas on näennäisesti tyyni ja suojaisa, kannattaa painavampi vene kiinnittää joustinköysin ja vetää springit molempiin suuntiin. Laivojen manööverit aiheuttavat silloin tällöin pumppausliikkeen, joka liikuttelee venettä raskaasti joka suuntaan – ilmiö, joka tuntuu joskus Piritankin uloimmissa laitureissa. Muuten laivoista tai muusta satamaliikenteestä ei ollut riesaa.

Paikallisisssa lehdissä kerrottiin talvella, ettei sataman hinnoittelu tulisi paljoa poikkeamaan muista vastaavista. Vuokrapaikoista en tiedä, mutta ainakin nykyinen vieraspaikkahinnasto on Itämeren skaalassa huipputasoa. Yli 40-jalkaisesta veneestä peritään 630 EEKiä vuorokaudelta (n. 40 EUR), johon tosin sisältyvät vartiointi, sähkö, wi-fi, vesi, wc, suihku ja saunakin (klo 17-19). Sijainti lähellä keskustaa aivan vanhan kaupungin muurin tuntumassa on ainutlaatuinen, jos sitä arvostaa. Vertailun Piritan kanssa voi tehdä vaikka siten, että laskee Piritan 280 EEKin satamamaksuun esimerkiksi neljän hengen suihkut á 60 EEK ja pari-kolmesataa edestakaiseen taksimatkaan kaupungille, jolloin ollaan jo 800 kroonin pinnassa. Pelkkiä peruselintarvikeostoksia tänne ei kannata tulla tekemään – Norde Centrumin Rimi on tosin lähempänä kuin Selver Piritassa, mutta SadaMarketin turistihelvetti ja muut vastaavat terminaalien vieressä eivät veneilijälle paljoa lisäarvoa tarjoa.

Illallista söimme läheisen kalasataman sivukadulla sijaitsevassa Kohvik Moonissa, jota HeSa:n ruokajutussa hiljattain kehuttiin. Iloksemme heti ovenviereisessä pöydässä istuivat Tallinnassa asuvat ystävämme seurueineen – hekin ensi kertaa kyseisessä paikassa eli pieni on tämäkin kaupunki. Muuten paikan suhteen meille osui ehkä huonompi arki-ilta: paikka ei tehnyt lähtemätöntä vaikutusta. Pelkistetty sisustus oli kuin koululuokassa tai neuvottelutilassa, ruoka keskinkertaista ja palvelukin huolimattoman puolella. Olisi ehkä pitänyt saapua aiemmin ennenkuin ilmeisen suositut kalaruoat oli syöty loppuun. Paikka on lähellä satamaa ja kohtuuhintainen – varmaan siellä voi joku osua parempaankin saumaan.

Aamulla ihmeteltiin taas sekavia sääennusteita ja menneen yön rauhallisuutta keskeisestä sijainnista huolimatta. Lähtiessä käytiin vielä tankkaamassa kohtuuhintaista (18 EEK/l) dieseliä automaattiasemalla D-terminaalia vastapäätä. Pienellä ponttonilla oli myös septinyhjennyspumppu. Port Control kuittasi radiolla meille kymmenen minuutin ikkunan ajaa altaasta ulos tyynelle Tallinnan lahdelle, jossa Eckerö Linen rahtilaiva oli jo puolen mailin päässä tulossa sisään.

Helatorstaiksi Rääveliin

Helatorstain aatto tarjosi aluksi Espoossa myötätyyntä, mutta piristyihän se tuuli siitä pidemmälle Suomenlahdelle päästäessä. Tallinnanlahdella piti jo ryhtyä reivaamaan purjeita, ja perille ehdittiin melkein tunti arvioitua aiemmin.

Kalevin pursiseuran vieraslaituri oli taas sennäköisesti täynnä, että jokin kisailu oli ilmeisesti meneillään. Satamakapteeni ei vastannut puhelimeensa, joten ajoimme päättäväisesti vapaata peräpoijua kohti, kunnes jäimme pohjaan kiinni. Kaiku putosi nopeasti alle kahden metrin ja vene jäi mutaan niin pehmeästi, että mitään kosketusta ei tuntunut; vauhti vain loppui. Ainakin kahdessa kohdassa lyhyttä ponttonilaiturinpätkää sama juttu. Talven tulvat ovat tuoneet joesta mutaa altaan suulle, joten klubin vieraslaituriin ilmeisesti ole asiaa yli kahden metrin syväyksellä, ei ainakaan normaalisti lähestyen. Peremmällä satamassa ongelmaa ei kaiketi ole, koska siellä näkyi isommankinpuoleisia veneitä.

Piritan  sataman puolella ei palveluista löydä myönteisiä kehityssuuntia kovin helpolla. Jäteastiat on siirretty vieraslaiturilta camping-alueen puolelle aitaa, tenniskeskuksen saunat eivät enää lämpiä ellei joku pelaajista käy etukäteen pyytämässä (ja silloinkin vain parin tunnin ajan aamulla ja illalla) – hinta on silti pelkästä suihkustakin sama 60 EEKkiä per henkilö. Paikatkin ovat alkaneet taas rapistua. Positiivista satamassa on se, että CREW-tunnuksin varustettu henkilökunta on valppaasti vastaanottamassa rantautuvia veneitä, mikä tuulisella ulkolaiturilla onkin tervetullut apu. Takavuosien vartiointiliikkeen päivystys satamakonttorissa on myös vaihtunut sataman henkilökuntaan.

Erikssonin kauppa ei hintatasoltaan enää vaikuta erityisen edulliselta, ja valikoima on rajoitettu, mutta sen valtti on edelleen sijainti ja pyytämättä tarjottu nokkakärrykyyti painavammille ostoksille. Hintojen nousuun on luonnollisesti  syynä maan kiristynyt juomaverotus.

Kalevin pursiseuran ravintolassa keittiö näytti edelleen toimivan luotettavasti: ruoan laatu oli erinomainen, mutta palvelu oli välipitämätöntä ja huolimatonta. Laskua olisi saanut odottaa loputtomiin, kun se lopulta käytiin tiskiltä pyytämässä, siitä löytyi illallisemme lisäksi puolentoistasadan kroonin edestä naapuripöydän viinitarjoilua. Hyvitys tuli käteisenä ilman anteeksipyyntöä. ​

Kilpailu satamapalvelujen tarjonnassa on siis veneilijän kannalta erittäin tervetullutta – odotamme mielenkiinnolla uuden vierassataman avaamista Tallinnan lauttasatamaan. ​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​

​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​

Helatorstain sää lämpeni ennustetusti. Kontrasti oli kuitenkin yllättävä: edellisen viikon reilusti alle kymmenestä asteesta hypättiin kerralla 25 plusasteeseen varjossa. Lämmin, puuskainen tuuli puhalteli laitureilla, jengi riisuutui sujuvasti t-paitoihin ja shortseihin. Rannalla oli tuulensuojaisissa kohdissa jopa ”liian lämmin”.

Kaupungilla oli iltapäivällä epätodellinen tunnelma. Lämmintä oli enemmän kuin tarpeeksi kevätsäihin pukeutuneille turisteille, mutta välillä iski rankka sadekuuro, joka hetkeksi karkotti raatihuoneentorin tungoksen terassien varjojen alle. Puhelu itäiseltä Suomenlahdelta kertoi ukkosen jytisevän kuuluvasti merellä maiden välissä.

Ruokapuolen suhteen päätimme antautua vapaaseen harhailuun jonkin uuden löydön toivossa. Restoran Dominic Venekadun varrella erottui ulkoseinällä olevan vähän tavallista kunnianhimoisemmalta vaikuttavan ruokalistan perusteella muusta sitä-sen-kanssa-ja-hinta -massasta, vaikka hintataso ei merkittävästi poikennut tavanomaisesta. Ruoka vastasikin kohonneita odotuksiamme: vitello tonato oli hyvin tehty oikeasta vasikasta (jota esimerkiksi Suomesta ei enää tahdo saada mistään), tonnikalatartar sivueväineen oli mainio eikä pääruuissakaan ollut mitään moittimista. Viinilista oli turhankin pitkä, mutta kohtuuhintainen onnistunut valinta sieltäkin vahingossa löytyi. Palvelu oli ystävällistä ja ripeää, joten kokonaisuudesta jäi hyvä fiilis.

​

Matkalla kaupungille kävimme katsomassa, miten uuden vierassataman rakennustyöt ovat edistyneet avajaisten lähestyessä. Entisen Nordic Jet Linen terminaalin vieressä olevaan altaaseen oli ilmestynyt massiiviaisoilla kalustettu ponttoonilaituriharava, josta venemessuilla jaetun esitteen mukaan löytyy paikkoja eri kokoisille vierasveneille aina yli 60-jalkaisiin asti. Monipuolisia palveluja varten kunnostetaan entistä pikalauttaterminaalia, joka vielä oli suljettu, tyhjältä näyttävä työmaa.

Laitureihin oli kuitenkin jo kiinnitetty muutama järkälemäinen moottorivene, ilmeisesti enimmäkseen paikallisia; yksi suomalaisella pursilipulla varustettu bongattiin juuri kiinnittymässä.

Mielenkiintoista nähdä, miten uusi satama positioituu kohderyhmänsä ja hintatasonsa suhteen vierasvenemarkkinaan. Paikka on sinänsä tylynpuoleinen, parkkipaikkojen ja satama-asvaltin ympäröimä allas, jossa oletettavasti kuuluvat ja tuntuvat laivojen potkuriäänet ja -virrat. Yhtä lailla oletettavasti sinne suuntaavan pitää jotenkin ilmoittautua liikenteenohjausjärjestelmälle sekä noudattaa sen ohjeita ja ohjauslaitteiden signaaleja. Amiraliteetin allas, jossa uusi satama sijaitsee, on perimmäisenä kaikkien laivalaitureiden sisäpuolella, joten käynti sinne ja sieltä ulos on sovitettava lauttaliikenteen rytmiin. Voi vain kuvitella, miten tämä onnistuu tyypillisenä viikonloppuna, jolloin suomalaiset vierasveneet pyrkivät saapumaan satamaan ja lähtemään sieltä kutakuinkin samoihin aikoihin samalla kun ainakin neljän yhtiön erikokoiset lautat manöveeraavat satamassa ja sen edustalla.

Toisaalta Tallinnan keskustan ja vanhan kaupungin palvelut ovat kävelyetäisyydellä ja sataman koko kaupallinen tarjonta on kivenheiton päässä heti parkkialueen takana ja Norde Centrum -kauppakeskus (Rimi) välittömästi altaan pohjoispuolella. Ja ainakin uuden sataman esitteen mukaan luvassa on monipuoliset vierasveneille suunnatut palvelut siihen tarkoitukseen muunnetuissa terminaalitiloissa hintaan, joka paikallisille lehdille annettujen tietojen mukaan ei merkittävästi tule poikkeamaan muiden vierassatamien tasosta.

​

​

14.5. Helle jatkuu

Tuuli pysyttelee idän puolella ja Venäjän aroilta kiertyy lisää lämmintä ilmaa: +26C varjossa ulkona Piritan tuulisella laiturilla. Jengi (ja niin mekin) toteuttaa laiturilla kuultua matkapurjehduksen perimmäistä tarkoitusta eli rahtaa juomaa Erikssonilta niin, että laiturit natisevat.

Testattiin vielä uusittu Top 80 -ravintola olympiapurjehduskeskuksen yläkerrassa. Paikkahan uusittiin jokin vuosi sitten; jälkeäkään ei enää näy 70-luvun Speden Saluunaa muistuttavista lankkukalusteista, hämäristä valoista tai venäläishenkisestä perusruokalalistasta. Sisustus on vaalea ja pelkistetty, ruokalista asiallinen, keittiö tekee mitä pitääkin ja palveluasenteet ovat kohdallaan.

Euroopan helatorstaisäät pilannut matalapaine tarjoili vielä ketterät itätuulikyydit suoraan pohjoista kohti Mickelskärin mutkaan, josta oli hyvä livahtaa Skrubbön ja Linlandetin välistä sisään viettämään vielä yksi saariehtoo ennen paluuta kotisatamaan sunnuntaina.

Vesillelasku ja vappu 2010

Vesillelasku tehtiin tiistaina 27.4.. Rikin ja purjeiden kanssa meni aikansa, mutta keskiviikkoiltapäivällä käytiin jo perinteinen puhelinkeskustelu Pohjan siltavahdin kanssa: sillat avattaisiin heti kun rautateiltä saataisiin siihen lupa. Eikä siinä varttituntia kauempaa tarvinnut odotella ennenkuin puomit putosivat, rautatiesilta kääntyi ja läppäsilta kohosi katkaisten Tammisaaren ja Hangon välisen maantieliikenteen siksi aikaa, kun s/y JULIA lipui kanavasta kohti suolaisempaa vettä.

Länsituuli näytti käyvän ikävästi Tammisaaren satamalaitureihin, joten päätimme siirtää tankkauksen myöhemmäksi ja jatkoimme kohti saaristoa. Reitin käännyttyä suuntaan, jossa tuuli avautui, se myös samalla hyytyi 2-3 metriin sekunnissa, niin kuin usein käy. Loppumatka Matgruvanille tehtiin pääkoneen koekäytön merkeissä.

Alkukevään maisemissa on jotain maagista: värit, tunnelma ja muuttolintuparvet katoavat tai muuttuvat muuksi ilmojen lämmetessä ja lehtien puhjetessa.

Alkukevään sumukin näyttää erilaiselta kuin perinteinen juhannussumu.

Alli- ja haahkaparvia ja joutsenia lukuunottamatta saarilla on hiljaista ja rauhallista. Muutama veneilijä on samalla asialla: siirtämässä venettään talvitelakalta kotisatamaan. Joku varhainen mökkeilijä liputtaa isännänviirillä, mutta suurin osa saariston mökeistä näyffää olevan vielä talviteloilla.

Isäntien ja edellisen viikon kävijöiden kunniaksi on sanottava, että Matgruvanin saunat ja muut fasiliteetit olivat erinomaisessa kunnossa ja valmiina kauden alkuun.

Kevään pelkistettyä väriskaalaa Skrubbössä.

Vesillelaskua vaille

Veneen valmisteleminen vesillelaskettavaksi on prosessi, jossa helposti tulee kiire. Kiire ei johdu siitä, että aikaa olisi vähän, vaan siitä, että tarvittava aika arvioidaan väärin. Toimenpiteet kestävät aina kauemmin kuin olen kuvitellut. Siksi ne jäävät joko kesken tai niissä menee yömyöhään. Tuloksena on liuottimilla ja vahalla höystetty väsymys ja tunne siitä, että kaikki meni jotenkin suunnittelemattomasti pitkäksi.

Kymmenien vuosienkin aikana on vaikea oppia itsestään selviäkään asioita. Tämä nyt on omakohtainen havainto, jonka ei tarvitse koskea ketään muuta, mutta tietyt kuviott toistuvat jostain syystä lähes vuosittain. Esimerkiksi: miksei hanskoja muista pitää käsissään heti alusta kun ryhtyy kasaamaan mastoa? Koska ne vaikeuttavat saksisokkien yms. nippeleiden käsittelyä. Eihän täällä ole nyt niin kylmäkään, että pitäisi olla käsineet. Mutta sitten ensimmäinen saksi- tai rengassokka, johon kajoat, repäisee sormenpäähän reijän, joka ei ole mikään lamaannuttava vamma, mutta riittävän iso vuotaakseen verta aina kun käden joutuu laskemaan alas. Vuotava veri tulee aina kahdenkin laastarin läpi siinä vaiheessa, kun joutuu vähänkin vääntämään jotain. Kaikki, mihin kajoat, koristautuu veritahroilla. Edes juuri vahatusta alumiinipinnasta veritahra ei yllättäen lähdekään pyyhkäisemällä.

Lopulta 21 metriä alumiiniprofiilia on kuitenkin pesty, vahattu ja kalustettu kaikilla niillä helyillä, jotka siihen kuuluvat. Sokat on teipattu ja vanttiruuvit suojattu hiekalta letkunpätkillä. Antennit ja anturit on asennettu ja niiden liitokset rasvattu silikonilla. Windexin pyrstö näyttäisi osoittavan millintarkasti taakse; totuus paljastuu vasta kun masto on pystyssä.

Tallinna

Vappu jatkui vielä lauantaina Espingskärissä ja sunnuntaina Skrubbössä. Polttoaine oli vähissä, lämmityslaitteen puoleisesta tankissa lähes kokonaan lopussa, mikä uhkasi aiheuttaa katkoja kivuuteen. Tammisaarta ohitettaessa spekuloimme jakeluaseman laiturin syväyksellä ja aukiololla yleensä, mutta visio matalaan, tuuliseen lahteen tuhoutumisesta sai jatkamaan matkaa mielessä Barösundin entinen Esso, aiemmin varma paikka. Sinne päästyä havaittiin aseman olevan nykyisin St1, mutta autio ja lauluton kuin proverbiaalinen metsä. Onneksi vastapäisen kaupan laiturissa oleva automaatti palvelee kaiken aikaa, 24×7. Yli kahden metrin syväyksillä kannattaa kuitenkin pysytellä laiturin päässä, jossa alhaallakin olevaa vettä on 2,5m.

Matkan varrella selvisivät paikallisten välittämät hyvät ja huonot uutiset Tammisaaren polttoainejakelusta: sisäänajo on ruopattu, joten todistettavasti 2,14 m ui laituriin esteettä. Huonot uutiset vappuviikonlopun kannalta: asemalta olivat sähköt kateissa, joten polttoainetta ei olisi voinut kuitenkaan pumpata.

​

Seuraavat havainnot ovat Tallinnan Piritasta, jossa näkyy vaihtuneen komento. Vartiointiliikkeen turvamiehet ovat kadonneet, ja satamakonttoria hoitavat nuoret miehet tulevat jopa laiturille auttamaan rantautumisessa. Satamamaksu on 275 EEK eli muistaakseni sama kuin viime vuonna, saunan käytöstä rangaistaan 60 EEK per lärvi ja kerta. Sataman toinen suomalaisvene, joka oli saapunut tuntia aiemmin, oli tuttuja, joten ei kun jengillä ravintolaan syömään. Kalevin pursiseuran ravintolan antimet ovat yhtä asialliset kuin aiemminkin. Paikka näyttää edelleen suositulta paikallistenkin keskuudessa; pöytävarauksen teko ei ollut turhaa varmistelua.

Äitienpäivän aattona yli pyyhkäissyt rintama pilasi odotetusti lauantain sään. Suoraan sivusta puuskissa yli 15 m/s puhaltava tuuli pani epäilemään poijun ja ankkuriliinan liiton kestävyyttä kelissä, jota vielä elävöitti laivojen aiheuttama pumppausliike. Siirryimme siis kylkikiinnitykseen keula tuuleen. Operaatioon kuului oleellisena osana heti alkanut reipas sade ja tietysti vielä se, että tuuli heti kiinnittymisen jälkeen kääntyi muutaman kymmenen asteen verran painamaan veneen kylkeä laituriin. Näinhän se usein menee näissä ulkoiluharrasteissa. Pääosa päivästä meni veneen ja köysien väijymiseen puuskaisessa ja kääntyilevässä tuulessa.

Erikssonin rantakaupan palvelualttius oli ennallaan, valikoimaa oli kuitenkin ehkä aiempaa vähemmän, mikä voi johtua varhaisesta ajankohdasta. Kaupungilla näkyi suhdanteiden tuoma rauhallisuus: normaalia keväthysteriaa vanhankaupungin toreilla ei ollut havaittavissa.

Vappupäivä ja jatkot

Rikin kasaaminen ja virittäminen vei vapunaaton niin pitkälle, että auringon laskiessa oli helppo päättää jäädä maasähköön kiinni vielä yöksi, korkata skumppapullo ja katsoa Suomi-Tsekki -matsi alusta loppuun (4-3). Aamulla siirryttiin vielä nostolaituriin juuri veistämöltä veteen lasketun veneen kylkeen täyttämään vesitankit ja pesemään telakan pölyt sekä veneen kannelta että kipparin mielestä.

Pohjan lahdella oli tietenkin vastatuuli, samoin Tammisaaren läppäsillan jälkeisessä rännissä. Väylän kääntyessä vihdoin itään päin saatiin keulapurje ulos ja muutama solmu kiireetöntä auringonpaisteista kyytiä. Skedön kohdalla ohi ajoi tuliterä purjevene ilman mastoa, mikä tietenkin kirvoitti miettimään syytä moiseen ilmiöön. Illan myöhemmissä vaiheissa Matgrufvanin satamassa selvisi, että syy oli varsin yksinkertainen eikä edes meidänkään kokemuksiemme perusteella yllättävä: pitkään varmisteltu mastotoimitus oli kylläkin tullut tehtaalta ajoissa, mutta vantit eivät olleet jostain syystä mahtuneet mukaan…

Merituuli puhalteli Matgrufvanin länsisatamaan viileästi, mutta aurinko paistoi ja varsinkin suojan puolella oli viihtyisää. Lämmitimme iltapäivällä saunan ja jätimme ne proverbiaaliset talviturkit meriveteen, joka oli vuodenajalle tyypillisen kylmää ja lyhyttä. Mustakurkku-uikku sukelteli saunan edustalla.

Jonkinlaisena ajan ilmiönä pidimme tosi suurta, virtaviivaista, kaikilla mahdollisilla tutka- ja satelliittiantenneilla varustettua moottorivenettä, joka ankkuroitui Matgrufvanin eteläpuoliselle lahdelle. Valomastossa oli Venäjän lippu ja paapurin puolelle asennetussa VHF-antennissa Suomen lippu, joka ilmeisesti esitti joko vierailulippua tai miehistölippua tai molempia.

Mata-Kallen mökin takapihalla ikuistimme puhelinkameralla tammisaarelaisseurueen, joka perinteeksi muodostuneeseen tapaan vietti vappua saaressa. Samainen useamman venekunnan jengi istui Groplandetin mutterigrillissä illemmalla grillaamassa makkaroita. Ukulele olalla saapuneelle vieraalle löytyi heti istumapaikka penkin päässä, lohta, makkaraa ja perunasalaattia eteen sekä olutpullo pahimpaan janoon. Illan viileys ajoi kuitenkin lupaavasti alkaneen vapun jälkisammutuksen sisätiloihin. Saaren isäntäpariskunnan tilavassa keskuslämm​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​itteisessä veneessä nautittiin juustoja ja punaviiniä ja laulettiin yhteen – ellei peräti kahteen.​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​ ​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​K​​i​​​​​​​i​​t​​​​​​​o​​​​​​​​​k​s​​​​​​​​e​​​​​​​​​t​ ​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​k​​​​​​​​​e​r​​​​​​​​r​a​​n​​​​​​ ​​v​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​i​​e​​​​​​​l​​ä​​ ​​​​​​​​​​​​​​n​​ä​​​​​​​i​​n​​​​​​​ ​j​​​​​​​​ä​​​​​​​​​​​​​​​​l​​​​​​​​​k​​i​​​​​​​​​​​​​​​​k​​ä​​​​​​​t​​​​​​​​​e​​​​​​​​​e​n – toivottavasti jatketaan juhannuksena tai jonain muuna kansallisena juhlapäivänä.

Hallissa

s/y JULIA käväisi VOLVO-PENTAn kustannuksella vedessä ja palasi takaisin halliin odottamaan takuupäivityksen kohteena olleen vetolaitteen korjausta. Vesillelaskua yritetään uudelleen perjantaina.