Korkeapaineen alue peitti pohjoisen Itämeren ja pysäytti ilmavirtaukset pariksi päiväksi jokseenkin kokonaan. Koko ylitys Gotlannista Saarenmaalle meni dieselillä jyräämiseksi metrin parin vastaisessa, joka kuitenkin kehitti jonkinlaisen mainingin keikuttamaan venettä.
Saapuminen Kuressaareen 4.8. osui suunnitellusti aamupäivään. Linnasadaman sisäänajo oli ruopattu riittävän syväksi, mutta ei todellakaan näyttänyt siltä. Ajettiin penkeröityä ränniä kohti kylpylähotellien reunustamaa lahdenpohjukkaa piispanlinnan varjostaessa vastarantaa. Aallonmurtajan takaa viuhtoi satamakapteenii jo kaukaa vapaata paikkaa kohti. Aurinko paistoi lämpimästi, pitkästä aikaa.
Kuressaaren sataman sisäänajo kysyy lujaa uskoa kaikuluotaimen lukemaan
Rantautuessamme toisen Saarenmaalla rakennetun tutun veneen viereen oli laiturilla jo odottamassa virkapukuinen vastaanottokomitea, joka nousi välittömästi alukseen jo ennenkuin köydet olivat knaapeissa kiinni. Rajavartiolaitos ja tulli saapuivat usean henkilön voimin kyselemään aluksen ja miehistön tietoja. Ihmettelimme tietysti moista offensiivia EU-rajojen sisäpuolella; samaa ihmetteli naapuriveneen brittimiehistö: heiltä ei oltu kysytty mitään. Selityksen mukaan meidät oli valittu kohteeksi siksi, että saavuimme meren yli lännestä – muut veneet olivat tulleet Riianlahdelta tai Muhun salmea alas. Miehitysjoukon ylin upseeri selitti ystävällisesti mutta päättäväisesti, että aluksesta on täytettävä ilmoituslomake miehistöluetteloineen. He tekisivät sen viran puolesta kysymiensä tietojen perusteella. Huomasimme pian, että kyseleminen ja ihmetteleminen oli turhaa; tyydyimme pienemmän riesan tiehen ja kaivoimme esiin passit sekä kaikki veneen tiedot sisältävän lomakkeen, joita pidämme aina nipun mukana. Onhan muuallakin Itämerellä nähty rajavartijoiden keksivän luovia tapoja työllistää itsensä sen jälkeen kun ovat joutuneet Schengenin sopimuksen myötä virattomiksi.
Satamakapteeni väitti myöhemmin kyseessä olevan jonkinlainen Itämeren maiden yhteinen rajanylitysten tarkkailun tehostamisoperaatio, joka liittyi Norjassa tapahtuneisiin terroritekoihin. Suomessa tästä ei kuitenkaan kukaan tiennyt mitään.
Mutta aurinko paistoi, laiturilla oli tuttuja, satamapaviljongin terassilla soi jazz ja kylmä virolainen olut maistui pitkästä aikaa hyvältä. Kuressaare Merepäevad oli alkamassa: lahden toisella rannalla linnan tuntumassa oli pitkä rivi matkamuisto- ja ruokakojuja, pari tapahtumalavaa ja uloimpana niemen kärjessä suuri ohjelmateltta.
Meripäiviä vietettiin siis kiireettömästi useamman päivän ajan. Ohjelmaan sisältyi vanhojen silmien verestämistä Kuressaaressa, jossa veneen rakentamisen aikoihin tuli vierailluksi lukuisia kertoja, Saare Paat- veistämön intressiryhmilleen järjestämä infotilaisuus, lenkkejä linnan puistossa ja rannoilla sekä perinneruokaa, olutta, paikallisia kulttuuripläjäyksiä ja perimmäisten kysymysten pohdintaa juhlapaikan anniskelupisteissä.
Loppu paluumatkasta menikin Viron rantoja pitkin. Kuressaaresta sopivan alle 50 mailin päivämatkan päässä Muhun saaren eteläpuolella on Lõunaranna, jota Tallinnalainen liikemies Olaf pitää neuvostoaikaisen kalakolhoosin tiloissa. Satamaan ajo reippaassa etelänpuoleisessa tuulessa on isommalla veneellä tiukanpuoleinen rasti: tilaa manöövereihin laiturin ja altaan reunapoijujen välissä on vähän, mutta Olaf on paikalla osoittamassa paikan ja ottamassa köydet vastaan. Sympaattinen paikka, ja sopivasti Kuressaren ja Haapsalun puolivälissä. Palaamme toivottavasti sinne tekemään Muhun saaren kierroksen, joka nyt jäi rankan sateen vuoksi väliin.
Lõunarannan aallonmurtaja
Palveluvalikkoon kuuluu lisäksi omintakeinen sauna
Olaf hoitaa sataman lisäksi baarin ja sivaltaa tarvittaessa pöytään tuhdin makkarapaellan
8.8. Haapsalun sataman sisäänajo on viime käynnin jälkeen ruopattu asialliseen syvyyteen, ja henkilökunta oli laiturilla vastaanottamassa köydet. Satama-altaassa polski hylje, joka ei kuitenkaan välittänyt tulla valokuvatuksi. Auringon laskiessa lisäsimme reissun linnasarjaan vielä yllättävän näyttävässä kunnossa olevat piispanlinnan rauniot.
Aamulla 9.8. jatkettiin kahden veneen eskaaderia Dirhamiin, jossa rantakuppila oli kerrankin auki, vaikkei muita asiakkaita juuri näkynyt. Sieltä seuraavana päivänä vielä Lohusaluun, jossa on hieno satama ja näyttävä, joskin ruokapuoleltaan vaatimattomaksi osoittautunut rantaravintola. Syväys riittää yli kahden metrin kölille myös polttoainelaiturissa, mutta sen verran marginaaliin mennään, että kaasua pitää antaa reilulla kädellä eikä kiinnitysköysistä tarvitse huolehtia: vene pysyi tankkauksen ajan tukevasti paikallaan pohjamudassa ilman niitäkin.
sy JULIA livahtamassa kivien välistä Lohusaluun
Lähes kahdentuhannen merimailin pituisen retken päätteeksi vietettiin vielä pari päivää Tallinnassa vene Kalevin jahtiklubin vieraslaiturissa sekä saunottiin lopuksi Suomen puolella Linlandetissa ennen paluuta kotisatamaan 14.8..
Auringonlasku olympiasoihdun taakse Kalevin laiturista nähtynä
Itämerta avotuulilla 2013 