Kansallislaulujen sanoja vapaasti lainataksemme: Frejan kehto jäi taakse, ja etelässä odotti über alles -osasto, jonne päästäkseen piti tosin keikkua seitsemän tuntia tiukkaan vastaiseen purjein ja lopulta hybridisesti Rudolf Diesel -vainaan keksinnön avustamana. Aallokko nousi matalasta vedestä varsin ikävällä tavalla pystyyn tappaen veneen vauhdin tehokkaasti.
R. Dieselistä ei kaiketi vieläkään varmasti tiedetä, hyppäsikö hän itse laivasta kanaaliin syksyllä 1913 vai heittivätkö saksalaiset agentit hänet sinne, jottei hän rahattomana myisi Englannin puolella keksintönsä yksityiskohtia tuleville vihollisille. Olisiko niin, että ilman viime vuosisadan sotia veneilijät joutuisivat paitsi navigoimaan ilman tutkaa ja gps:ää myös ajamaan bensiinikoneilla?
Heiligenhafenin venesatama Kielerbuchtin itälaidalla on ainakin iso, jos ei muuten niin ihmeellinen. Saksalainen järjestys vallitsi odotetusti: täälläkään ei kukaan vaivaudu vihjaamaan tulijalle, mistä vieraspaikka saattaisi löytyä, mutta kun aikansa on arvaillut ja kurvaillut laitureiden välissä ja köydet lopulta ovat tolpissa kiinni, saa satamakapteenin toimistossa seistä laiturille asti ulottuvassa suorassa jonossa pitkään. Vuorollaan pääsee tiukkaan tenttiin, jossa ensi kerran koko reissulla kuulustellaan yksityiskohtaisesti veneen tiedot ja kirjataan ne koneeseen. Kaikki palvelut ovat periaatteessa olemassa ja käytettävissä, mutta palvelukonsepti on kyllä totaalisesti hukassa.
Loputon mastomeri Heiligenhafenissa
Kuljimme rantaraitin turistihelvetin läpi kaupungille. Ylempää pääkadulta onnistuimme vahingossa löytämään pienen perheravintolan, josta sai mainiota tuoretta turskaa kohtuulliseen hintaan. Illallisen aikana kaupat menivätkin kiinni, joten provianttitäydennys jäi seuraavaan satamaan. Venetarvikeliike sentään oli päätynyt asiakaslähtöiseen järjestelyyn: se julisti olevansa pari tuntia auki myös varhain aamulla ennen kuin köydet irtoavat laiturista.
Kalasatama Heiligenhafenin sisäaltaassa
Aamulla startattiin 45 mailin legille kohti Warnemündea. Alkupään kysymysmerkkinä oli Fehmarnin saaren mantereeseen yhdistävä silta, jonka korkeudeksi kartta kertoi 22 metriä. Lähemmäksi päästyämme kiikari näytti siltapilariin maalatun mittatikun, johon oli merkitty normaaliveden korkeus ja poikkeamat siitä kymmenen sentin välein lisättynä sillan normaalilla alituskorkeudella. Nokkela keksintö, joka kertoi yhdellä vilkaisulla, miten sillan alta mahtuu kulkemaan.
Fehmarnin ja manner-Saksan välinen silta
Sivutuuli kyyditti ripeästi Lyypekin lahden halki kohti Mecklenburgin rannikkoa ja Warnow-joen suuta. Vaikka iltapäivä oli perille tullessa jo pitkällä, päätettiin yrittää Warnemünden varsinaisen marinan sijasta Alter Stromiin keskelle kaupunkia. Tarjolla oli kolmatta ja neljättä kerrosta tiheästi liikennöidyn kanavan länsilaidalla. Kävimme kuitenkin ensimmäisellä sillalla asti kääntymässä jatkuvana jonona kulkevia turistilaivoja väistellen. Ensimmäisen kerran koko reissulla joku vaivautui auttamaan kiinnittymispaikan löytämisessä: kanavan itärannalla heiliuvat kädet näyttäen nosturin kohdalla olevaa leveämpää, vapaata paikkaa. Paikka näytti meistä lyhyeltä ja jättikin s/y JULIAN peräpään jonkin matkaa virran puolelle, mutta leveyttä oli vähintään riittävästi. Niinpä päädyimme Warnemünder Segelclubin vieraiksi aivan kaupungin sydämeen.
Alter Strom Warnemündessä, pursiseuran laituri vasemmalla
Kulkiessani eksyneen näköisenä rannassa etsimässä satamakonttoria paikalle tuli taas juoksujalkaa pursiseuran edustaja, joka toivotti tervetulleeksi, neuvoi paikat ja valisti sataman käytännöistä. Huolenpito jätti vaikutelman, että satamamaksusta (ylin hintakategoria 16 euroa/yö) huolimatta emme todellakaan olleet kaupallisessa marinassa vaan paikallisen pursiseuran vieraina. Sunnuntaiaamuna klubin viskaali ilmestyi laiturille pyytämään anteeksi: hän pahoitteli vilpittömästi, ettei seuran salkoon oltu nostettu Suomen lippua, koska se oli kateissa. Hän lupasi itse käydä ostamassa uuden heti kauppojen auetessa ja toivoi meidän jäävän vielä maanantaiksi.
Kalalaivoja ja ravintoloita riittää molemmin puolin virtaa
Warnemünde oli hauska paikka, jossa kalaverkot toimivat selvästi tietoliikenneverkkoja paremmin. Nettiaddiktin kohtalona oli lukea emailit ja sääennusteet muutaman korttelin päässä olevassa kahvilassa, joka turistitoimiston mukaan oli jos ei paras niin kuitenkin ainoa paikka, jossa oli julkinen langaton verkko. Mainiolla antennillamme näkyi kyllä puoli tusinaa jokirannan ravintoloiden verkkoa, mutta kaikki olivat vain sisäiseen käyttöön tarkoitettuja, mikä selvisi ravintoloista tunnuksia utelemalla.
Vierasveneet ovat tervetulleita Warnemünder Segelclubin paalupaikoille
Ajoittainen vesisade haittasi taas lenkkeilyä ja kaupunkiin tutustumista, mutta paistoi välillä aurinkokin. Varsin valoisalta näytti etenkin ruokakaupan kassalla. Runsaan provianttikärryllisen vaatimaton hinta jätti pitkäksi aikaa miettimään, mistä meillä oikein kaupassa maksetaan. Ei ihme, että norjalaiset käyvät Ruotsin puolella kaupassa, ruotsalaiset Tanskassa ja tanskalaiset Saksassa. Eikä meitä ravintolassakaan ryöstetty: merenkulkuaiheisesti sisustettu Das Boot Alter Stromin rantastripillä veloitti kahden ruokalajin päivällisestä ja ns. normaaleista ruokajuomista 20 euroa per henkilö. Rantaan kiinnittyneissä laivoissa myytiin tuoreesta kalasta tehtyä iltapalaa vielä selvästi edullisemmin.
Vuoden 1200 nurkilla perustetusta, jokeen ja Itämeren valkoiseen hiekkarantaan rajautuvasta kylästä tuli strategisen sijaintinsa vuoksi 1300-luvun alkupuolella osa ylempänä joen varressa sijaitsevaa Rostockin hansakaupunkia. Joskus 1800-luvulla alkanut lomanviettosesonki näkyy taas jatkuvan, vaikka välissä taisi olla muutaman vuosikymmenen katko kivuudessa. Turistivirta joen rannassa on jatkuva, ja majoitustarjontaa löytyy laajalla skaalalla pienistä pensionaateista valtaviin kylpylähotelleihin.
Kanavan takana joen toisella puolella näkyvät Hohe Dünen marinan mastot
Itämerta avotuulilla 2013 